Mitä tekisit, jos sinua savustettaisiin ulos lapsuudenperheestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kyllä ymmärrän ettei asia minulle juridisesti kuulu. En vain ymmärrä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Jos lopetan yhteydenpidon, niin välit ovat sitten menneet, ei hän pidä yhteyttä minuun ja lapsiin. Ehkä isompaan lapseen joskus. Ja jos lopetan yhteydenpidon tai "suutun", hän kääntää koko tilanteen niin, että tapahtunut on minun syytäni. Ap

Oletko varma, ettet itse ole suhtautunut jotenkin negatiivisesti isäsi uutta puolisoa kohtaan?

Viime kesänä otin asian esille ja ihmettelin heille, että eivät ole kolmeen vuoteen kertaakaan kutsuneet lapsiani heille. Vaikka ennen nykyistä liittoa isä kutsui lapsia luokseen ehkä kerran kuukaudessa. Olin silloin aika tuohtunut. Olen kuitenkin aika itsereflektiivinen tyyppi ja voin sanoa, että kyse on oikeasti sen suunnan asenneongelmasta, ei siitä että olisin tehnyt jotain. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kyllä ymmärrän ettei asia minulle juridisesti kuulu. En vain ymmärrä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Jos lopetan yhteydenpidon, niin välit ovat sitten menneet, ei hän pidä yhteyttä minuun ja lapsiin. Ehkä isompaan lapseen joskus. Ja jos lopetan yhteydenpidon tai "suutun", hän kääntää koko tilanteen niin, että tapahtunut on minun syytäni. Ap

Oletko varma, ettet itse ole suhtautunut jotenkin negatiivisesti isäsi uutta puolisoa kohtaan?

Viime kesänä otin asian esille ja ihmettelin heille, että eivät ole kolmeen vuoteen kertaakaan kutsuneet lapsiani heille. Vaikka ennen nykyistä liittoa isä kutsui lapsia luokseen ehkä kerran kuukaudessa. Olin silloin aika tuohtunut. Olen kuitenkin aika itsereflektiivinen tyyppi ja voin sanoa, että kyse on oikeasti sen suunnan asenneongelmasta, ei siitä että o

Mitä se isä vastasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kyllä ymmärrän ettei asia minulle juridisesti kuulu. En vain ymmärrä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Jos lopetan yhteydenpidon, niin välit ovat sitten menneet, ei hän pidä yhteyttä minuun ja lapsiin. Ehkä isompaan lapseen joskus. Ja jos lopetan yhteydenpidon tai "suutun", hän kääntää koko tilanteen niin, että tapahtunut on minun syytäni. Ap

Oletko varma, ettet itse ole suhtautunut jotenkin negatiivisesti isäsi uutta puolisoa kohtaan?

Viime kesänä otin asian esille ja ihmettelin heille, että eivät ole kolmeen vuoteen kertaakaan kutsuneet lapsiani heille. Vaikka ennen nykyistä liittoa isä kutsui lapsia luokseen ehkä kerran kuukaudessa. Olin silloin aika tuohtunut. Olen kuitenkin aika itsereflektiivinen tyyppi ja voin sanoa, että kyse on oike

No ei oikein mitään selkeää selitystä. Että voivat jatkossa pyytää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Antaisin olla ja jättäisin yhteydenpidon tähän. Ette vaikuta kovin läheisiltä. Joskus (luultavasti aika usein) sukulaiset eivät ole niitä lähimpiä ihmisiä. Keskity omaan elämääsi. Ei joku perintö tai lahja ole tuollaisen arvoista.

Isä on nyt vähän enemmän kuin "sukulainen". 

Ei vanhempien velvollisuus ole holhota aikuisia lapsiaan, heillä on oma elämänsä ja saavat elää sitä omilla ehdoilla.

Meille meni just noin. Veljelle meni kaikki. Minä ajattelin, miksi kiusata itseäni. Katkaisin välit. Onnex oli sukulaisia, jotka sanoi, että eihän tuollainen ole oikein. Se jo tuntui hyvältä, että joku muu näki myös epäoikeudenmukaisuuden ilman, että olin asiasta kertonut. 

Kyllä ne katsotaan ennakkoperintönä. 

Lapsuuden perheen hajoamisesta puhut, muttet puhu äidistäsi puolta sanaa? Vain sen, että vanhemmillesi tuli ero aikaa sitten.

Haastava tilanne.

Ehkä kannattaisi pysähtyä miettimään tarvitsetko isääsi oikeasti? Vai onko hänen omaisuutensa, rahansa tärkein syy saada hänen huomionsa?

Joskus välejä voi auttaa sekin, että nostaa kätensä pystyyn ja ns antautuu, antaa asian olla ja hankkii kokonaan oman elämän.

Sinulla on joka tapauksessa rintaperillisenä oikeus lakisääteiseen osuuteesi. Se on kiistatonta, joten se mitä isäsi muutoin päättää tietysti kirpaisee mutta mieti myös omaa mielenrauhaasi ja miten arvokkaana sitä pidät.

Kun roikut yhdessä tilanteessa sinulta jäävät muut mahdollisuutesi silloin näkemättä. 

Isäsi ei selkeästikään halua muuta rakentavaa välillenne, joten älä roiku ja kerjää huomiota. Se jopa loitontaa sinua hänestä, jos sinusta huokuu koko ajan se miten veljeäsi lellitään enemmän.

UUsin avokki tuskin on syypää isäsi käytökseen, jos isäsi on ainaollut sellainen. Anna sen isäsi avokin seilata omilla merillään ja jätä hänet nyt ajatuksistasi kokonaan pois. Ole kohtelias ja asiallinen, niin se riittää.Sinuna en lähtisi viikoksi hänen kanssaan samalle mäkille. Tulet sieltä entistä huonvointisempana takaisin, ellet ennen elokuuta kokoa itseäsi ja osaat ottaa vastaan mökillä herääviä tunteitasi ja ajatuksiasi.

 

Tässä on nyt kaksi eri puolta, joihin on ihan eri vastaus.

AP sanoi että lapset ärsyttävät niiden isoisää ja tämän puolisoa. On hyvin mahdollista että apn lapset ovat huonokäytöksisiä kakaroita eivätkä isoisä puolisoineen halua niitä mökille tai kotiinsa riehumaan. Ja tämä on ihan ok. Kuinka usein AP kutsuu isänsä puolisoineen omaan kotiinsa kylään? On helpompi niin päin kun lapset eivät pääse rikkomaan muiden koteja tai mökkiä. Ja miksi AP ei kyläile ilman lapsia? On ihan normaalia ja tavallista ettei kukaan halua riehuvia kersoja omaan kotiinsa.

Toinen aihe on sitten tuo omaisuuden siirto. Se ei ole reilua, tietenkään. Ikävä kyllä sille ei ainakaan tällä hetkellä mahda yhtään mitään, ja perinnönjaossa tappeleminen tulee todella kalliiksi. Jos kyse ei ole miljoonista, on paras antaa sen olla ja elää omaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Siis kyllä ymmärrän ettei asia minulle juridisesti kuulu. En vain ymmärrä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Jos lopetan yhteydenpidon, niin välit ovat sitten menneet, ei hän pidä yhteyttä minuun ja lapsiin. Ehkä isompaan lapseen joskus. Ja jos lopetan yhteydenpidon tai "suutun", hän kääntää koko tilanteen niin, että tapahtunut on minun syytäni. Ap

Tuskin tämäkään naisystävä pysyvä on, jos aiemminkin vaihtuneet tiheään. Joten odota.

Toinen asia on, että jonain päivänä isäsi tarvitsee apua, jos äkkikuolema ei korjaa. Silloin voit hyvillä mielin odottaa veljesi auttavan häntä. Vakuutan, että kymmenenkin vuotta kun huolehtii muistisairaasta, kyllä lahjoitetulle omaisuudelle tulee hintaa.

Vanhemmat, jotka kohtelevat eriarvoisesti lapsiaan, eivät tajua, että vievät siltä kultamussukaltaan jotain paljon tärkeämpää kuin raha. He vievät hyvät sisarussuhteet ja ne eivät ehkä koskaan enää palaa.

Jatkaisin elämääni autuaassa tietoisuudessa siitä, että jumalalla on varalleni jotakin paljon parempaa, kuin lapsuudenperhe. Kuulostaa ehkä vaikealta sisäistää nyt, mutta näin se vaan on

Sinuna katkaisisin itse kaikki välit sukuun, tuo tulee vaan pahenemaan. Tuollainen käytös johtuu pahasta olosta ja sisäisistä ristiriidoista, jotka tulevat yheisön sisältä, ja sinä olet vain pahan olen purkamisen kohde. Jos katkaiset väylän purkaa pahaa oloa sinuun, eli jätät perinnön omaan arvoonsa ja keskityt omaan elämääsi, etkä anna heidän yksinkertaisesti vaikuttaa tekemisiisi millään tasolla, paha olo jää lähtökuoppaansa pyörimään, minne kuuluukin

Suojele siis itseäsi ja lapsiasi, ja mene eteenpäin. Tuossa asemassa on tässä yhteiskunnassa lukemattomia, ja uusi onni ei todellakaan löydy väärintekijöiden teoissa pyörimisestä vaan aidosti arvoisensa elämän elämisestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjaat ylös kaiken mikä sinun mielestä on ennakkoperintönä veljellesi annettu. Vaadit sitten perinnönjaossa että nämä otetaan huomioon ja vaadit sen sun lakiosan ylipäänsä.

Jos kauppakirjassa on teksti "tätä ei katsota ennakkoperinnöksi" ja verot on maksettu, niin ap on aika lailla heikoilla.

Jos alihintaan myyty ja teksti "tätä ei katsota ennakkoperinnöksi", se on suosiolahja. Ap ei ole heikoilla ollenkaan. Laki on ap:n puolella. 

Ja koska siitä on maksettu lahjavero, ei veli joudu uudestaan maksamaan veroja, vaan mahdollinen veroseuraamus lakiosasta koituu ap:lle. Ja jos pesä on ns. tyhjä, on ap mielenkiintoisessa tilanteessa. Suosiolahja on hänen mielestään saatu ja lahjaverot maksettu, joten mitä hän ajatteli veljeltää

Suosiolahja lasketaan mukaan kuolinpesän omaisuuteen, joten pesä ei silloin voi olla ns. tyhjä. Suosiolahjan saaminen ei myöskään ole mielipidekysymys, vaan siihen on olemassa laki, jonka avulla se määritellään. Jos kuolinpesässä ei ole muuta omaisuutta kuin suosiolahja, niin veli maksaa ap:lle lakiosan verran rahaa. 

Läheiset äkkinäinen hylkäys tuntuu tosi pahalle.  Siihen auttaa vain aika, anteeksianto ja se että jättää nämä omiin oloihinsa. Kukin vastaa teoistaan tavalla tai toisella. Kun isäsi on vanha, eivät sinun lapsesi ole velvollisia kuskaamaan häntä kauppaan tai sairaalaan jne, tms lainkaan, mikä muuten hyvissä perhesuhteissa on aika yleistä.  Voi olla että veljellesi tuo kaikki on yksin aika aikaa vievää sitten.

Ymmärrän ärtymyksesi AP. Mietin tässä, että voisiko kyseessä olla se, että kun he kutsuvat veljesi, he tekevät aikuisten asioita, tyyliin istuvat rauhassa iltaa ja käyvät rauhassa saunassa. Sitten taas kun kutsuvat sinua, hommanhan on pakko mennä lasten ehdoilla.

Onko sinulla villejä lapsia, jotka jättävät paikat levälleen ja meluavat paljon? Tai ovatko lapsesi teinejä? Pystyvätkö teinisi keskustelemaan muutakin kuin vastaamaan kysymykseen,  joo / jaa / emmäätiiä naamat ankeina.

Olen itse äitipuoli, enkä hirveästi tykännyt, kun mieheni aikuiset lapset tulivat käymään meillä syömässä. Ensinnäkin mieheni oli aina ennen näitä syöminkejä todella stressaantunut ja kiukkuinen, paiskoi kattiloita ja pannuja keittiössä, kun aina piti jostain syystä olla sisäfilettä näille lapsukaisille kaikkine mahdollisine lisukkeineen. Sitten kuului tympääntynyt: "Täällä pitää siivota / kattaa pöytää / tehdä salaattia". Sitten kun nämä aikuiset lapsukaiset saapuivat, nippanappa tervehtivät eivätkä vahingossakaan kysyneet, mitä meille tänne kuuluu. Suu vaahdossa puhutaan omia asioita ja nauretaan kaikille "typerille" ihmisille. Puhutaan omista luksusesineistä ja autoista ummet ja lammet. Mielestäni hyviin tapohin kuuluu iloinen tervehtiminen, kuulumisten kysyminen, ja sen kysyminen, tarvitaanko apua kokkailussa sekä omien astioiden vieminen koneeseen. Ja jos itsellä on jotain tosi hienoa, oli se sitten kallis 150e rasvapurkki, ökyauto tai ökymatka, voi siitä kertoa kahdella lauseella, mutta sitten pitää mennä jo seuraavaan asiaan. Onneksi nämä syömävierailut ovat pitkälti loppuneet, ei niistä mitään kivaa ollut kenellekään, ei ainakaan miehelleni eikä minulle.

Joten AP, kun lapsinesi tulet, oletko kovasti vaivaksi isällesi ja erityisesti äitipuolellesi? Kutsutko itse heitä olemaan yötä sinun luonasi ja kokkailet heille ruoat?

Mutta kyllä, olen sitä mieltä, että olisi oikein, että sinua kutsuttaisiin yhtä usein mökille kuin veljeäsi.Tuo tuntuu varmaan todella tympeältä kun kutsua ei kuulu. Syynä ilmeisesti taitaa olla käytännön hankaluudet (lapset) ja henkilöiden väliset kemiat. Itselläni tosiaan tällaisia kutsumisia rajoittaa se, että olen pienten lasten äiti ja tarvitsisin itse apua, eikä toistepäin, että lapsettomat ihmiset tulevat tänne olemaan kuin ellun kanat. Se, että haluaisi järjestää miehen lapsille syöminkejä vaatisi sen, että pitäisin heistä ihmisinä enemmän sekä sen, että myös he edes joskus kutsuisivat minua. Yhden yhtäkään kahvikupillista ei ole minulle heidän kotonaan tarjottu. Toisen luona en edes ole koskaan käynyt, vaikka asuu aivan lähellä.

Ehkä lapset väsyttävät ja rasittavat mökillä isää ja puolisoa metelillään , itkullaan ja mahdollisella uhmallaan . Kun lapset kasvaa tilanne voi olla täysin toinen jos kasvatat heistä muuta kuin vetelät teinit . 

Onko veli käsistään kätevä ? Pyytääkö isä häntä mökillä kunnossapitotöihin avuksi ? Myös rento aikuisten kesken oleilu ja jutustelu voi olla sitä mitä isä ja puoliso tällä hetkellä mökkeilystä kaipaa . 

 

Lopettaisin yhteydenpidon, turha tuollaista väkisin jatkaa. En mitenkään kirjaimellisesti "katkaisi välejä", vaan en enää vaan yrittäisi. Eihän tuolle mitään voi ja raha-asioihin et voi juridisesti vaikuttaa.



Veljesi käynee sitten isäsi vanhuudenpäivillä hoivakodissa katsomassa ja avustaa ym, perinteisestihän sitten kyllä voivotellaan "kun ei kukaan käy katsomassa", kun on ensin kohdeltu kuin pas**.

Vierailija kirjoitti:

Haastava tilanne.

Ehkä kannattaisi pysähtyä miettimään tarvitsetko isääsi oikeasti? Vai onko hänen omaisuutensa, rahansa tärkein syy saada hänen huomionsa?

Joskus välejä voi auttaa sekin, että nostaa kätensä pystyyn ja ns antautuu, antaa asian olla ja hankkii kokonaan oman elämän.

Sinulla on joka tapauksessa rintaperillisenä oikeus lakisääteiseen osuuteesi. Se on kiistatonta, joten se mitä isäsi muutoin päättää tietysti kirpaisee mutta mieti myös omaa mielenrauhaasi ja miten arvokkaana sitä pidät.

Kun roikut yhdessä tilanteessa sinulta jäävät muut mahdollisuutesi silloin näkemättä. 

Isäsi ei selkeästikään halua muuta rakentavaa välillenne, joten älä roiku ja kerjää huomiota. Se jopa loitontaa sinua hänestä, jos sinusta huokuu koko ajan se miten veljeäsi lellitään enemmän.

UUsin avokki tuskin on syypää isäsi käytökseen, jos isäsi on ainaollut sellainen. Anna sen isäsi avokin seila

Minä olen miettinyt kokonaan perinnöstä luopumista. Isä on tätä jopa minulta pyytänyt, mikä on mielestäni kaiken huippu. Enemmän kuin perinnön menetys satuttaa se, että isä ja veli ovat valmiita ja halukkaita tekemään minulle näin, että he ihan oikeasti haluavat satuttaa, nöyryyttää ja häpäistä minua. Enkä ole siis koskaan osoittanut mitään kiinnostusta heidän omaisuuttaan kohtaan, mutta koska olen auttanut isää sen kanssa, joku on ehkä kuvitellut minulla olevan siihen jokin henkilökohtainen intressi. Isän toinen vaimo on jotakin tällaista vihjaillutkin. Eli heidän pään sisäinen ahneutensa ja pahuutensa projisoidaan minuun, minkä varjolla minut yritetään tehdä perinnöttömäksi

Aluksi ajattelin juuri noin, että kuuluuhan minulle vähintään se lakiosuus. Mutta sittemmin olen miettinyt asiaa, enkä ole enää ollenkaan niin varma, haluanko mitään osuutta tuollaisesta pahuudesta. Heidän elinaikanaan en joka tapauksessa asiaan tule reagoimaan, vaan asia selvitetään sitten, kun perikunta kokoontuu. Tällöin he saavat kirjata kaiken pahuutensa omiin dokumentteihinsa ja minä pysyttelen siitä sekä heistä niin kaukana, kuin mahdollista

Isäni myös asettui minua pahoinpidelleen miehen puolelle ja oli ensimmäinen mies, joka seksualisoi minua ahdistavasti. Olen tullut siihen tulokseen, että hän ei ole hyvä ihminen, vaan jonkinlainen naisvihaaja. Kuvitelma ja haave hyvästä ja rakastavasta, ravitsevasta isästä elää vahvasti, mutta olen hyväksynyt, että tämä kuvitelma on vain mieleni tuotosta. On hyväksyttävä se, että on yksin ja ilman suvun turvaa

Toisaalta en kuitenkaan kadehdi niitäkään, joilla isän huomio ja rakkaus on. Tytöt ajautuvat poikamaisiin ja seksistisiin harrastuksiin, ja pojista tulee todella aggressiivisia ja pelottavia. Minulle isäni sanoi, että "sinusta tulisi hyvä poika", mikä oli mielestäni todella sairasta ja outoa. En osannut edes reagoida tuohon. Poikalastenkin äidit muuttuvat miesmäisimmäksi, enkä pidä heistä. Koen, että vapauteni isästä on antanut minulle mahdollisuuden kukoistaa naisellisena naisena ilman yliseksualisointia