Voisiko joku nyt perustella, miksi vauvan/lapsen hoito on " 24h työtä" ?

Nekin vaikeat lapset nukkuu joskus ja kukaan ei huuda vuorokautta läpeensä. Ensimmäiset vuodet voi olla helppoa tai rankkaakin riippuen lapsen terveydentilasta. Ei pidä lähteä siihen nukutteluun yms. Vauva laitetaan nukkumaan yksin ja radio auki tottuu ääniin eikä tule herkkäuniseksi. Huolehditaan ruokinta ja perushoito sekä ennen kaikkea annetaan läheisyyttä ja rakkautta, hoivaa.



Selkeät ruoka-ajat (lapsi ei saa olla jatkuvasti rinnalla tuntikausia) johan siitä sairastuu äiti ja lapsi ei osaa olla itsekseen vaan kitisee.

Väitän että äidit opettaa vauvansa vaikeiksi. Katsokaa peiliin ja muuttakaa tapojanne.



Nykyisin osataan tehdä stressi luonnollisesta elämästä ja lapsenhoidosta ja paljon vaikeampaa mitä se on. Totutetaan lapset vaativiksi toisin sanoen tehdään kaikki heidän puolestaan (passataan piloille), silloin se homma muuttuu työksi jos lapsille ei opeteta vastuuta ja eikä heitä ohjata askareisiin.



Meillä ainakin lapset osallistuu kotitöihin jo varhain. Aloitetaan siitä omien jälkien korjauksesta kerätään lelut yhdessä alkuun ja sitten osaavat tehdä sen itse, siivotaan yhdessä ja myöhemmin oman huoneen siivous sujuu (kouluikäinen pystyy tähän ), lapset voi tyhjätä tiskikoneen, viedä roskia, viikata omat vaatteensa yms.



Leivotaan yhdessä ja sitten kymmenen vuoden paikkeilla osaavat jo tehdä vaikka lettuja yksin.

Vierailija:

Olen aivan ihmeissäni kun tällä palstalla törmää usein tuohon väitteeseen: että kotona oleva (yleensä äiti) tekeekin kovemmin töitä kuin se palkkatöissä käyvä, että oman lapsen kanssa olo on 24/7 työtä ja yhtään lepohetkia ei ole jne jne.

Haluaisin hieman perusteluja tälle, koska itse en ole koskaan pitänyt omien lasten kanssa oloa työnä. Ensinnäkin, ansiotyössä käyvien vapaa-aika, siis illat, viikonloput ja lomat (niin, nimenomaan LOMAT) ovat sitä samaa arkea kuin kotiäideillä: lasten hoitoa, ruoanlaittoa, siivousta, eli tavallista arjen pyöritystä. Jos kerran lomalla olisi niin paljon rankempaa kuin töissä, miksi ihmiset sitten niin kiihkeästi lomalle haluavat? Eivätkö kaikki ottaisi sitten lomat rahana?

Toivoisin, että nyt jätettäisiin kaikki ääriesimerkit pois, esim. kymmenen lasta tai sairas lapsi. Eihän tuo sanonta kuulu " sairaan lapsen hoito on 24/7 työtä" tai " ison perheen pyöritys on 24/7 työtä" vaan nythän on viljelty käsitystä, että yhdenkin perustyytyväisen vauvan perushoito on sanoinkuvaattoman rankkaa, taukoamatonta duunia. Saisiko tälle jotain perusteluja?

Ja miten teillä " 24/7" työtä tekevillä on aikaa kirjoitella av:lle niin paljon? Onko sekin työtä?

Mun mielestä työ ei ole synonyymi sanalle epämielyttävä. Myös ansiotyö on oma sanansa joka kuvaa työtä mistä maksetaan palkkaa. Miten, tai millä sanoilla, sitten ap sun mielestä voisi kuvata tätä 24/7 työtä? Lapsesta on vastuussa 24/7. Samalla tavalla voisi ajatella, että onko päivystävissä tehtävissä työskentelevät töissä vain niinä hetkinä kun jotain oikeasti tapahtuu ja ihminen on fyysisesti tekemässä jotain. Ja nytkin kun kirjoittelen av:lle niin olen kyllä samalla vastuussa lapsista. Miellyttäisikö sua sitten se jos alettaisiin käyttää sanaa 24/7 vastuu? Onko tässä nyt kyse yhdestä ainoasta sanasta?

Entä sitten se rankkuus. Olen osittain samaa mieltä ap:n kanssa. En mäkään väitä, että töissä käyvillä olisi jotenkin helpompaa ja että esim. meillä mies tekee 8h päiviä ja mä 24h. Totta, vapaa-aika ja lomat on yhteistä aikaa, yhteistä työtä ja yhteistä vapaata. Kyllä me molemmat ollaan lapsista vastuussa sen 24h. Miehen työpäivän aikana luonnollisesti mä olen enemmän vastuussa kun olen paikalla. Mutta asiat ovat usein (tai oikeastaan aina) niin kuin ihminen itse ne kokee. Se mikä on toiselle raskasta ei ole sitä välttämättä toiselle. Itse veikkaan, että jos nyt menisin töihin (meillä kaksi alle 3v lasta) niin olisi rankempaa mitä on nyt, siis mun mielestä. Toisaalta mieheni on sanonut, että ei haluaisi olla kotona lasten kanssa, kokee työssä käyntinsä helpompana.

Ehkä se kotiäidin työn rankkuus tulee siitä, että kaikki on aina sitä samaa. Aina lasten kanssa, vuosia. Miehelle loma on loma sillä se poikkeaa normaalista arjesta. Ei se pelkkää loikoilua ole lapsiperheessä tietenkään, mutta miksei sitä silti saa sanoa lomaksi? Ei lomakaan ole synonyymi sanalle laiskotella.

loppuna ja ovat aina mielessä.



Täytyy sanoa, että kahden alle kouluikäisen vanhemmuus tuntuu välillä vankilalta, kun ns. vapaa-aikana pitäisi vielä jaksaa kärsivällisesti syventyä transformereiden ja ties minkä my little ponien monimutkaiseen maailmaan - yleensä käyden kahta keskustelua yhtä aikaa. Ja riitojen setviminen siihen päälle. Työ + koti yhdistettynä on 24/7 aivosilppuri.

Varmastikin työsi on rankempaa kuin minun, mutta itse " käytän" tuota lasten/kodinhoitoa keinona irrottautua niistä mielessä pyörivistä työasioista. Kun on lasten seurassa oikeasti läsnä, ei voi samaan aikaan miettiä töitään.



20

kotona olen lomalla töistäni ja töissä olen lomalla siitä kotirumbasta.



20

hmmm...mielestäni olen kyllä hoitanut kaikki suurinpiirtein samalla tavalla.

kun hoidat lapsia itse kotona olet sekä henkisesti että fyysisesti kiinni kodin- ja lasten hoidossa 24h/vrk.

vaikka olisit sairas joudut hoitamaan lapset siinä sivussa, sairaslomia ei siis tunneta.

sitä en sano että kotiäitys olisi aina rankempaa kuin kodin ulkopuolella työskentely, mutta ---- ajatus katkesi...



(lisähuomautuksena se että jos oikeasti joudut jäämään sairaslomalle jostain syystä ja takanasi on kotiäitiys niin sinua rangaistaan siitä siten että et saa muistaakseni ekalta 55 päivältä pennin hyrrää, kun taas jos olisit ollut työtön, opiskelija ja työssä käyvä niin sairaspäiväraha alkaa juosta heti!)

ja itse olin lapsen kanssa kotona jak yllä minä olin ja olen yhä edelleen se 24/7 päivystäjä. Ei mies työpäivän jälkeen ala ruoanlaittoon ja siivoamaan ja hoitamaan lasta, kun minäkin kotona olen. mielestäni olisi jopa kohtuutonta laittaa kotitöihin heti kun palkkatyöstä tulee!



Ja kyllä myönnän, että tuon asian tajuamiseen meni 1,5 vuotta, kunnes käväsin itse töissä ja totesin työpäivän jälkeen ettei kotona jaksa tehdä enää mitään!

Ainakin minulla (teen henkistä työtä tietokoneen ääressä). Voi pitää kahvitaukoja kun väsyttää, käydään työkavereiden kanssa lounaalla, saa jutella muiden ihmisten kanssa (välillä muustakin kuin työasioista) ja työpäivä loppuu joskus. Kyllä työssäkäynnin ja lastenhoidon yhdistäminenkin on rankkaa, mutta minusta on silti helpompaa kun pääsee välillä töihin " hengähtämään" . Kokemusta on molemmista.

Että " työ" on ap:lle sana, jota voi käyttää vain kodin ulkopuolella tehtävästä hommasta, josta joku muu maksaa palkan? Mun on nimittäin vaikea ymmärtää, miten ap ei käsittäisi sitä 24/7 vastuuta vauvasta, jos on kerran ollut itsekin siinä tilanteessa.



Se reissumiehen vaimo.

Minunkin mies tekee reissuhommaa. Käyn itse vuorotöissä ja lapset on alle 3- vuotiaita.



En koe lapsista samaa vastuuta kuin työstäni. Työni menee jonkun toisen piikkiin josta tulee pahimmillaan huonoa laatua asiakkaalle. Omat lapset on toki vastuullani kun olen kotona, jos he sairastuvat menen hoitamaan heitä ja työni jää. Onneksi työni ei seuraa kotiini perässä!



Juuri nyt meillä toinen lapsi on sairaana ja olen miehen kanssa miettinyt kuinka tällä kerralla hoidetaan lapset, soitellut pomolle työvuorooni muutoksia ja nukuttanut, siivonnut yöllä oksennuksia, nukuttanut ..



Mutta mielestäni on ihan normaalia että lapset herää yöllä: kasvukipuja, uuden oppimisia, pelkoja, sairauksia. Vanhemmat sitten auttaa niihin. En koe vanhemmuutta päivystyksenä, ei 247 työnä jos olen kotona 247. Meillä rutiinit auttaa arjessa ja lapsien tarpeisiin vastataan kun niitä tulee. Voin ihan hyvin istua hetken tässä koneella ja jos lapsi kaipaa, lopetan.

Pystyn siivoamaan kotona ollessani, en passaa mielestäni lapsia vaan lapset osaa joitan kotihommia ja kun kädentaidot paranee, nousee tekemisienkin määrä. Ei tietenkään mitään orjatyötä, mutta perunat kuorii itse lautasellaan jne.

Jos sulla on työ jossa voit nostaa jalkoja ylös, mennä syömään luonasta.. Itse en sitä voi: Olen kiinni koneessa joka tuo tavaraa solkenaan. Tauot on ajotettu, 20 minsaa ja 2* 10 minuuttia (kävely taukopaikkaan kuuluu aikaan). Tupakka kuuluu siihen myös.



Työ on erittäin fyysisesti raskasta.

Musta se vastuu lapsen kasvusta ja onnesta on todella paljon raskaampi kuin vastuu, jota tuntisin palkkatyöstä! Enkä tarkoita nyt sitä, että nääntyisin vanhemmuuden taakan alle, mutta musta on paljon tärkeämpää kasvattaa lapsistani onnellisia, tasapainoisia ja vastuullisia aikuisia, kuin se, tössinkö jotain töissä.



Ei se 24/7 mullekaan tarkoita sitä, että olisin lapsissa joka hetki kiinni. Esim. tämän keskustelun aikana olen tehnyt ruokaa, lukenut esikoisen kanssa parikin kirjaa ja laittanut pyykit kuivamaan. Huvi ja hyöty menevät aika vahvasti siis lomittain. :) Mutta kuten noista kotiaskareista huomaa, mä olen erittäin vahvasti myös nyt " töissä" . Kotiäidin vapaa-aika menee näin sekaisin työajan kanssa, ja siksi se on mun mielestäni 24/7 työtä.



Mutta me ollaan niin selvästi erilaisia ihmisiä, että lienee aika turha jatkaa tästä asiasta. Näkökannat ja arvot näyttäisivät olevan valovuosien päässä toisistaan. Mä en esim. voisi kuvitella lähteväni töihin lasten ollessa näin pieniä ja miehen niin paljon poissa. Musta se olisi niin väärin lapsia kohtaan. (Enkä nyt moralisoi sun valintojasi, en vain omalle kohdalle voisi ajatella tuota tilannetta.)



Ja eiku töihin.

Jos kerran tehdään NIIN väärin lapsiamme kohtaan.



Mutta miten vaan. Tee sinä niinkuin teidän perheelle parasta. ME teemme niinkuin meidän perheessä on parasta. Hoito loppuu jos sielä ei lapset viihdy ja kärsii. Siksi osittaisella hoitovapaalla, menen täysin hoitovapaalle jos se on parempi lapsille.



Mutta ei sitä kaikki ymmärrä miten elämässä tarttee joustaa ja tehdä valintoja.



En minä omista lapsista kasvata hunsvotteja!! Mutta ehkä vähän avaramielisimpiä??





33 Joka jää miettimään millainen olet kun moralisoit.

ja lisäksi suhtautuminen töihin ja kotonaoloon vaihtelee.



Itsellä ei ihan peruskotiäitiydestä ole kokemusta, sillä ensimmäinen lapsemme syntyi kehitysvammaisena ja näin ollen arkeemme on jo alkumetreiltä kuulunut lääkäreitä, kuntoutuksia, lääkintää jne " ylimääräistä" . Sittemmin olemme saaneet myös toisen, tällä kertaa terveen lapsen ja itse olen nyt kotiäitinä näille molemmille (esikoinen aloittaa pian kuntouttavassa päivähoidossa).



En sanoisi lasten kanssa kotonaoloa työksi. Minulle se on mahdollisuus saada olla lasteni kanssa, seurata pienten kehitystä ja nauttia rauhallisesta yhdessäolosta ennen töihinpaluuta. Tottakai välillä on kädet täynnä hommia kun kumpikaan pieneistämme ei vielä osaa kävellä ja ovat niin monessa asiassa täysin autettavia. Mutta tämä on se asia mitä itse halusimme kun lapsista haaveilimme, en tuolloinkaan ajatellut että arki olisi pelkkää sohvalla lekottelua ja omia harrastuksia.



Työssäni (sairaanhoitaja) olen työajan kiinni potilaissa ja toisinaan töitä riittää ihan kiitettävästi vuoroa kohti. Tietyt asiat on pakko saada hoidettua tietyllä hetkellä ja muullekin ajalle kyllä hommia riittää, jos ei muuta niin aina joku kaipaa seurustelua. Kotona minulla on vähemmän pakollisia asioita ja pääsääntöisesti pystyn itse vaikuttamaan päivämme ohjelmaan ja rytmiin.



Sanoisin että lapsi sitoo vastuulla, joka kestää sen 24/7. Mutta tuo vastuu ei suinkaan sulje pois muuta elämää. Minä pystyn liikkumaan lasten kanssa kaupungilla, kerhoissa, kavereilla jne. Itseasiassa tuota sosiaalista vapaa-aikaa on nyt enemmän kuin ennen lapsia. Tietenkään liikkuminen ei ole yhtä helppoa kuin aiemmin ja lähtö vaatii aina omat valmistelunsa. Mutta toisaalta aikaa on nyt se 24/7, eli kiirettä ei läheskään yhtä paljoa kuin töissä käydessä. Ja pakko itseasiassa korjata kieman, eli enhän ole edes aina tuota 24/7 vastuussa lapsista. Välillä voin lähteä omille menoilleni tai harrastuksilleni niin että mies jää lasten kanssa kotiin. Lisäksi on ihmisiä jotka tarvittaessa hoitavat lapsia niin että saamme miehen kanssa ihan omaa vapaa-aikaakin.



En halua väheksyä kotiäitien työtä, varmasti jokaisesta tuntuu välillä raskaalta ja kaikki kaatuu niskaan. Itse kuitenkin pyrin ajattelemaan niin että tämä on lyhyt´aika lämässäni ja haluan nauttia tästä. En koe lasten ja kodinhoitoa työksi, vaan ihan normaaliksi kotiäidin arjeksi joka on joskus helpompaa ja joskus taas vaikeampaa.

En kyllä jaksaisi tosiaan hoitaa 24/ 7 lasta, mutta onneksi meillä nukkuu kuitenkin 12tuntia/vrk niin ei ne " työpäivät" niin rankkoja ole

itsellesi sijainen.



Mutta ei se tietenkään ole työtä työn varsinaisessa merkityksessä.

sen tylsyyden ja rutiinien tähden. En niinkään nauti siitä, että joka päivä samat jutut uudestaan ja uudestaan. Vaikka välillä jotain vaihtelua yritän kehittää, niin silti. Kaipaisin keskusteluseuraa ja hetkiä, jolloin en koko ajan tarvitsisi olla vastaamassa kysymyksiin tai tyydyttämässä jotakin tarpeita. Koen tämän kotona olon todella rasittavana työnä, tai tehtävänä. Ei siis aina ole kyse niinkään fyysisestä rankkuudesta, vaan siitä että monen kotiäidin pää alka pikkuhiljaa hajota. Näin minä tämän kokisin...

Vierailija:

Minunkin mies tekee reissuhommaa. Käyn itse vuorotöissä ja lapset on alle 3- vuotiaita.

En koe lapsista samaa vastuuta kuin työstäni. Työni menee jonkun toisen piikkiin josta tulee pahimmillaan huonoa laatua asiakkaalle. Omat lapset on toki vastuullani kun olen kotona, jos he sairastuvat menen hoitamaan heitä ja työni jää. Onneksi työni ei seuraa kotiini perässä!

Juuri nyt meillä toinen lapsi on sairaana ja olen miehen kanssa miettinyt kuinka tällä kerralla hoidetaan lapset, soitellut pomolle työvuorooni muutoksia ja nukuttanut, siivonnut yöllä oksennuksia, nukuttanut ..

Mutta mielestäni on ihan normaalia että lapset herää yöllä: kasvukipuja, uuden oppimisia, pelkoja, sairauksia. Vanhemmat sitten auttaa niihin. En koe vanhemmuutta päivystyksenä, ei 247 työnä jos olen kotona 247. Meillä rutiinit auttaa arjessa ja lapsien tarpeisiin vastataan kun niitä tulee. Voin ihan hyvin istua hetken tässä koneella ja jos lapsi kaipaa, lopetan.

Pystyn siivoamaan kotona ollessani, en passaa mielestäni lapsia vaan lapset osaa joitan kotihommia ja kun kädentaidot paranee, nousee tekemisienkin määrä. Ei tietenkään mitään orjatyötä, mutta perunat kuorii itse lautasellaan jne.

Mä olen vastuussa lapsista aina. Kun lapsia on tullut hankittua niihin sitoutuu täysin. Vaikka itse olisi muuallakin ja lapsilla hoitaja koen silti, että olen silloinkin vastuussa lapsista. Koska vaan voi tulla puhelu että tarvitaan ja silloin on mentävä. Koen " työni" vanhempana paljon kokonaisvaltaisemmin kuin tässä lainaamassani kirjoituksessa. Tämä suorittaminen, siivoaminen, ruuan laitto ja muut kotityöt on vaan pieni osa sitä vastuuta. Työtä en sinällään pidä raskaana, mutta se henkinen puoli on myös mun mielestä raskasta. Sitoutuvuus mitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Noista pitäsi kasvattaa tervejärkisiä omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä. Se vastuu on todellakin paljon paljon suurempi kuin joku vastuu työstä. Jos työ menee " toisen piikkiin" niin mihin piikkiin sitten menee vanhemmuus? Kyse on lapsen koko elämästä! " Huonoa jälkeä asiakkaalle" on myös mun mielestä tosi pieni juttu näiden asioiden rinnalla.

Ehkä sitten työ on väärä sana. Tosiaan, pelkkää sanoilla saivartelua tämä aloitus jotenkin munkin mielestä on...

Minun nyttemmin aikuinen tyttäreni ja hänen 2,5 kk:n ikäinen tyttövauvansa näyttävät olevan aika identtisiä vaativuudeltaan vauvaiässä. Oma pinnani on lyhyempi kuin tyttäreni, joka on todellakin lempeä ihanneäiti. Vauvat heräsivät muutaman kerran yössä alle puolentoista kuukauden iässä, sen jälkeen vain kerran. Siis täydelliset yöunet, myös äidille alkuvaiheen jälkeen. 

Sitten alkaa 24/7 -vaihe. Päiväsaikaan vauva nukkuu joskus lyhyitä päiväunia ja joskus pitempiä. Pitempiä autossa, vaunuissa tai kantokassissakin. Jos unen pituus on 1,5 tuntia ja jokaisen unijakson tarvitaan ruokintaa ja vaippojen vaihtoa sekä seurustelua, kotitöiden ohella, voi sanoa, että vapaa-ajan ongelmia ei ole, jos mies on esim. kymmenen tuntia työssä. Ei vauvaa voi itkettää esim. hiusten pesemisen takia, vaan niiden peseminen ajoitetaan vauvan nukkumajaksojen ajaksi. Myös joskus ylelliset päiväunet hoidetaan samalla.

Onneksi äiti voi hoitaa kuntoaan ainakin tekemällä tunnin parin vaunu- tai rataslenkkejä kodin lähistöllä. 

Isot lapset ovat sitten ihan eri asia, mutta läsnäoloa ja huolenpitoa sekä virikkeitä kaikki lapset vaativat. Helpompaa on mennä työhön ja viedä lapset päiväkotiin. Siitä saa rahaakin.

Pitkä äitiysloma ja hoitovapaa ei ole pelkästään lahja vanhemmille. Sillä yritetään saada pieni lapsi niin isoksi, että hän pärjää myös päivähoidossa. Valitettavasti esim. USA:ssa ja Britanniassa valtio ei juurikaan tue äitiyslomia ja hoitovapaita. Jopa kolmen kuukauden vanhat lapset joudutaan "hylkäämään" päiväkotiin. Jos lapsi kokee hylkäämisen liian raskaana (tiedostamatta edes asiaa), luottamus ihmisiin ja samalla ihmisen tunneskaalan kehittyminen vaarantuu. No, siellähän voi aina mennä terapiaan. Ja varmasti mennäänkin mm. tästä syystä.