Mieheni ei kestä mitään palautetta isyydestään

Vierailija kirjoitti:

Miksi isät saa vain perseillä isyyden ja tehdä vähän sinne päin? Ja sekin on äidin vika? Pitäisi tukea kuin teiniä sen perseilyssä. Kasvavaa miehet aikuisiksi!

Täydellisyys ei sovi lasten kasvatukseen. Se ettei suorita vanhemmuutta ei ole perseilyä vaan normaalia elämää.

Tämä kommenttini on ohi aloituksen aiheen eikä liity aloittajaan. Mutta on vastaus muutamille, jotka valittaa naisen päsmäröinnistä. Itse olen nainen, joka haluaa olla ns. perheen pää (ei kuitenkaan mikään diktaattori). Tutustuessani miehiin olen aika nopeasti kertonut, että olen sellainen ihminen, joka tykkää päättää perheen asiat. Ja että minulla ei sinänsä ole tarvetta päästä parisuhteeseen, olen mieluummin sinkku kuin ryhdyn suhteeseen joka ei sovi minulle. Minulle sopii sellainen suhde, jossa saan päättää ja johtaa asioita. Uskokaa tai älkää, niin aika moni mies on itseasiassa tykännyt tästä, ovat olleet vaan tyytyväisiä että nainen haluaa olla sellainen. Useampi olisi halunnut vakiintua kanssani luonteeni tietäen. Toki vain yhden valitsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko tällaista jo ennen lapsia, ettei mistään voi puhua?

Ei ollut. Ja kyllä nykyäänkin on monia asioita joista voi puhua. Kunhan ne ei vain mitenkään liity miehen tapaan olla isä. Ap

Miten mies osallistui vanhemmuuteen heti ensimmäisen lapsen synnyttyä? Oliko innolla mukana, oliko epävarma vauvan hoidossa, tarvitsiko ohjausta ja neuvoa vai halusiko tehdä kaiken omalla tavallaan? Ja annoitko miehen tehdä omalla tavallaan vai neuvoitko paljon?

Jostain sielä isyyden alusta tuo varmaan lähtee jos tämä on ainoa asia josta ei mies halua puhua.

 

Mies oli esikoisen vauva-ajan aika poissaoleva, teki omasta halustaan pitkiä työpäiviä (ei rahan takia, kuulemma urakehityksen takia) ja kävi paljon harrastuksissa. Toinen

Eli mies on nyt alkanut ottamaan enemmän hoitovastuuta, kun lapset ovat kasvaneet. Suunta on siis hyvä. Älä vaan pilaa tätä kehityskulkua jatkuvilla ohjeillasi, vaan anna harjoituksen tehdä mestarin.

"Neuvoksi edelleen se, että sen kerran kun mies osallistuu, ei ruveta päsmäröimään "

Eiköhän tuo "sen kerran" kerro ihan tarpeeksi siitä mikä on ongelman ydin.

"Terapiassa ei lässytetty, eikä se keskittynyt vaimon kulloisenkin oikun toteuttamiseen, johon se exvaimon tunnepuhe ja mölinä tähtäsi. Exän jokainen teko ja sana kun tähtäsi omien halujensa ja jatkuvasti vaihtuvien oikkujen täyttämiseen. Ero terapialla ja vaimon lässytyksellä on isompi kuin yöllä ja kukkakaalilla."

No näköjään siellä kuitenkin käsittelit sitä miltä se vaimon toiminta sinusta tuntui? Siis käsittelit tunteita.

Vai haukuitteko vain terapeutin kanssa sitä miten mahdoton vaimosi oli?

En jaksanut lukea koko viestiketjua mutta oikeastiko joku tekee suuren numeron siitä että lapsen isä on unohtanut antaa lapselle vitamiinin? Kyseessä taytyy olla ensimmäinen lapsi ja ylihuolehtiva vanhempi.  Monilapsisessa perheessä ei tällaisista ehditä eikä viitsitä riidellä. Sen verran kiirettä että kummaltakin vanhemmalta unohtuu silloin tällöin jotakin. Eikä siitä mennä syytellen toisen kimppuun. Se on elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuollaisen ihmisen kanssa pysty tekemään mitään yhteistyötä. Kuten kasvattaa lapsia.

Oletteko olleet pariterapiassa? Meinaan että onko miehesi toivoton tapaus, vai olisiko kehityskelpoinen?

Terapiassa vain saattaa käydä kuten meillä kävi, että naisella oli paljon enemmän petrattavaa omassa käytöksessään 😉

No ei siinä mitään. Pääasia että asia tuli kuntoon. Ei elämä ole mikään kilpailu siitä kuka on ollut oikeassa tai parempi vaan pitäisi pyrkiä siihen yhteiseen hyvään, varsinkin perheessä.

 

Kyllä tuli, ero oli todellakin paras ratkaisu meille. Hän valitsi uudeksi mieheksi sellaisen joka ei millään tavalla ota kantaa lasten asioihin, ja se näyttää kelpaavan hyvin, eipä tarvitse riidellä miten huonosti toinen hoitaa.

Minulla on tuki ollut vaimossani, jonka kanssa ollaan selvitelty lasten asioita. Kymmenen vuoden aikana en ole kuullut kertaakaan moitteita isyydestäni, ja se on ollut hyvä ja korjaava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko viestiketjua mutta oikeastiko joku tekee suuren numeron siitä että lapsen isä on unohtanut antaa lapselle vitamiinin? Kyseessä taytyy olla ensimmäinen lapsi ja ylihuolehtiva vanhempi.  Monilapsisessa perheessä ei tällaisista ehditä eikä viitsitä riidellä. Sen verran kiirettä että kummaltakin vanhemmalta unohtuu silloin tällöin jotakin. Eikä siitä mennä syytellen toisen kimppuun. Se on elämää. 

En tiedä onko joku tehnyt suuren numeron. Ap sanoo muistuttaneensa vitamiineista joskus. Ei hän mistään riidasta mitään maininnut.

"Terapiassa ei lässytetty, eikä se keskittynyt vaimon kulloisenkin oikun toteuttamiseen, johon se exvaimon tunnepuhe ja mölinä tähtäsi. Exän jokainen teko ja sana kun tähtäsi omien halujensa ja jatkuvasti vaihtuvien oikkujen täyttämiseen. Ero terapialla ja vaimon lässytyksellä on isompi kuin yöllä ja kukkakaalilla."

Yleensä terapian tarkoitus on oppia asioita itsestään ja siitä miten reagoi ja mitä tuntee ja miksi. Ei siis sen selville saaminen miten väärin se toinen on kaiken tehnyt. Nyt näyttää että olet oppinut terapiassa lähinnä vain jälkimmäisen.

Minun on vaikea arvostaa miestä, joka puhuessaan exvaimostaan käyttää sanoja lässytys ja exvaimon mölinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuollaisen ihmisen kanssa pysty tekemään mitään yhteistyötä. Kuten kasvattaa lapsia.

Oletteko olleet pariterapiassa? Meinaan että onko miehesi toivoton tapaus, vai olisiko kehityskelpoinen?

Terapiassa vain saattaa käydä kuten meillä kävi, että naisella oli paljon enemmän petrattavaa omassa käytöksessään 😉

No ei siinä mitään. Pääasia että asia tuli kuntoon. Ei elämä ole mikään kilpailu siitä kuka on ollut oikeassa tai parempi vaan pitäisi pyrkiä siihen yhteiseen hyvään, varsinkin perheessä.

 

Kyllä tuli, ero oli todellakin paras ratkaisu meille. Hän valitsi uudeksi mieheksi sellaisen joka ei millään tavalla ota kantaa lasten asioihin, ja se näyttää kelpaavan hyvin, eipä tarvitse rii

No suurin osa eroista ei johdu siitä että ihmiset olisivat sinänsä vääränlaisia vaan että ne kaksi ihmistä ovat vain vääriä toisilleen. Tämän kun tajuaa niin välttyy paljolta katkeruudelta ja kaunalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitejä lyödään tälläkin palstalla pienimmästäkin, mutta isien kohdalla pitäisi riittää kun välillä muistaa tehdä asiat vähän sinnepäin. Äitejä saa kritisoida ihan mistä tahansa ja vaikka kuinka armottomasti, isät nähdään reppanoina joille ei voi sanoa pienintäkään neuvoa vaan kaikki sellainen on näiden reppanoiden alistamista ja sortoa, miesvihaa ja mitä vielä. 

Kuinka miehet voivat olla missään sellaisissa töissäkään joissa täytyy hallita ja muistaa todella monimutkaisia asioita, jos jo oman lapsen päivittäiseen hoitoon liittyvät asiat ovat ylivoimaisia kuten täällä esitetään? 

Heh, naiset kritisoivat toisten naisten äitiyttä, eivät miehet. 

Täällä äitejä kritisoivat, nimittelevät ja panettelevat eniten lapsettomat miehet.

Missä täällä? Kontrollifriikkiä pirttihirmua pitääkin kritisoida siitä käytöksestään. Äitiyttähän tässäkään einole kukaan arvostellut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kommenttini on ohi aloituksen aiheen eikä liity aloittajaan. Mutta on vastaus muutamille, jotka valittaa naisen päsmäröinnistä. Itse olen nainen, joka haluaa olla ns. perheen pää (ei kuitenkaan mikään diktaattori). Tutustuessani miehiin olen aika nopeasti kertonut, että olen sellainen ihminen, joka tykkää päättää perheen asiat. Ja että minulla ei sinänsä ole tarvetta päästä parisuhteeseen, olen mieluummin sinkku kuin ryhdyn suhteeseen joka ei sovi minulle. Minulle sopii sellainen suhde, jossa saan päättää ja johtaa asioita. Uskokaa tai älkää, niin aika moni mies on itseasiassa tykännyt tästä, ovat olleet vaan tyytyväisiä että nainen haluaa olla sellainen. Useampi olisi halunnut vakiintua kanssani luonteeni tietäen. Toki vain yhden valitsin.

Olen itse samanlainen, mutta johtajuuteeni ei kuulu päsmäröinti, nalkutus, veetuilu, silmienpyörittely, ilkeily, isyyden määrittäminen toisen puolesta eikä täydellisyyden tavoittelu jossa jumalallisena mittapuuna olisi oma haluni.

Voiko hänelle sanoa muista asioista? 

mieheni ei myöskään kestä mitään asiaa / sanomista joka koskee häntä. 

rasittava ukko .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kommenttini on ohi aloituksen aiheen eikä liity aloittajaan. Mutta on vastaus muutamille, jotka valittaa naisen päsmäröinnistä. Itse olen nainen, joka haluaa olla ns. perheen pää (ei kuitenkaan mikään diktaattori). Tutustuessani miehiin olen aika nopeasti kertonut, että olen sellainen ihminen, joka tykkää päättää perheen asiat. Ja että minulla ei sinänsä ole tarvetta päästä parisuhteeseen, olen mieluummin sinkku kuin ryhdyn suhteeseen joka ei sovi minulle. Minulle sopii sellainen suhde, jossa saan päättää ja johtaa asioita. Uskokaa tai älkää, niin aika moni mies on itseasiassa tykännyt tästä, ovat olleet vaan tyytyväisiä että nainen haluaa olla sellainen. Useampi olisi halunnut vakiintua kanssani luonteeni tietäen. Toki vain yhden valitsin.

Olen itse samanlainen, mutta johtajuuteeni ei kuulu päsmäröinti, nalkutus, veetuilu, silmienpyörittely, ilkeily, isyyden m

Ei minunkaan. Mistä ne tähän edes vetäisit?

t. Se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

"Neuvoksi edelleen se, että sen kerran kun mies osallistuu, ei ruveta päsmäröimään "

Eiköhän tuo "sen kerran" kerro ihan tarpeeksi siitä mikä on ongelman ydin.

Voi olla. Mutta ajatteletko, että päsmäröiminen ja nalkutus on paras keino saada mies osallistumaan enemmän?

Vierailija kirjoitti:

"Terapiassa ei lässytetty, eikä se keskittynyt vaimon kulloisenkin oikun toteuttamiseen, johon se exvaimon tunnepuhe ja mölinä tähtäsi. Exän jokainen teko ja sana kun tähtäsi omien halujensa ja jatkuvasti vaihtuvien oikkujen täyttämiseen. Ero terapialla ja vaimon lässytyksellä on isompi kuin yöllä ja kukkakaalilla."

No näköjään siellä kuitenkin käsittelit sitä miltä se vaimon toiminta sinusta tuntui? Siis käsittelit tunteita.

Vai haukuitteko vain terapeutin kanssa sitä miten mahdoton vaimosi oli?

Tunteista terapiassa puhuminen on hyvä. Vaimon manipulointi käyttäen omia tunteitaan valheellisesti päämääränsä saavuttamisena on paha.

Vierailija kirjoitti:

"Terapiassa ei lässytetty, eikä se keskittynyt vaimon kulloisenkin oikun toteuttamiseen, johon se exvaimon tunnepuhe ja mölinä tähtäsi. Exän jokainen teko ja sana kun tähtäsi omien halujensa ja jatkuvasti vaihtuvien oikkujen täyttämiseen. Ero terapialla ja vaimon lässytyksellä on isompi kuin yöllä ja kukkakaalilla."

Yleensä terapian tarkoitus on oppia asioita itsestään ja siitä miten reagoi ja mitä tuntee ja miksi. Ei siis sen selville saaminen miten väärin se toinen on kaiken tehnyt. Nyt näyttää että olet oppinut terapiassa lähinnä vain jälkimmäisen.

Terapiassa opin sen etten tehnyt mitään väärin, enkä ollut syyllinen vaimon käytökseen. Opin tämän itsestäni, ja se jos mikä oli hyvä oppi. Ei tullut lähdettyä enää samantyyliseen sirkukseen vaan rinnalle löytyi parempi kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea arvostaa miestä, joka puhuessaan exvaimostaan käyttää sanoja lässytys ja exvaimon mölinä.

Minun on vaikea arvostaa exääni. Sinun arvostustasi en onneksi kaipaa 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Neuvoksi edelleen se, että sen kerran kun mies osallistuu, ei ruveta päsmäröimään "

Eiköhän tuo "sen kerran" kerro ihan tarpeeksi siitä mikä on ongelman ydin.

Voi olla. Mutta ajatteletko, että päsmäröiminen ja nalkutus on paras keino saada mies osallistumaan enemmän?

Ei todellakaan. Se on silti aika luonnollinen turhautunut reaktio tilanteeseen joka olisi pitänyt korjata jo aikoja sitten.

Silloin kun arki on muuttunut nalkuttamiseksi ja päsmäröinniksi on menty tilanteeseen joka on yleensä aika lailla lukossa.