Jos aloittaa eron jälkeen suhteen käsittelemättä loppuun vanhaa,
niin millainen todennäköisyys tuolla laastarisuhteella on kestää? Jaksaako kukaan alkaa seurustella vakavammin ihmisen kanssa, jonka kanssa alku on ollut vain toisen pahan olon läpikäyntiä? Millainen pohja se on uudelle suhteelle - ei minkäänlainen vai kelvollinen?
Onko tietoa, kokemuksia, näkemyksiä..?
Kommentit (3)
tunteensa toista, uutta ihmistä kohtaan, jos on vielä riekaleina erosta? Onko sitä alttiimpi kuvittelemaan kiintymystä tai rakkautta sellaista ihmistä kohtaan, joka tukee ja auttaa eron läpikäymisessä? Voisin ajatella, että menisi todella kauan ennenkuin voisi luottaa omiin tunteisiinsa, siis että esim tuntee aitoa rakkautta tuota " lohduttajaa" kohtaan...
t. ap
Että voi se suhde jonnii aikaa kestääkin. Tosin ukkoni mukaan hän oli käynyt eron läpi monta ketaa ennen varsinaista eroa. Tiedä häntä. Eihän se sama ole kuin oikea tilanne. Ja miehet on nopeampia näissä asioissa kuin naiset, luulisin.
voi kestää hyvin, mikäli ihminen on rakastunut toiseen ja päinvastoin ja tunteet ovat vahvoja. Samalla voi lohduttaa, puida läpi ja elää uutta suhdetta. Eihän uusi suhde voi olla pelkästään lohduttamista, aivan varmasti siinä on paljon muutakin :) Eri juttu on sitten olla suhteessa vain lohdutuksen vuoksi - sellaisen suhteen kestävyyttä monikaan ei varmaan edes mieti. Oleellista on rakastua ja rakastaa, oli erosta kulunut vaikka ihan mitätön aika.
Itse olin väljehtyneessä suhteessa, joka ei koskaan lähtenyt oikein käyntiin ja jonka tulevaisuuden näin hieman puuduttavana. Olin altis rakastumaan ja rakastuin ihmeekseni ja ihmeeksemme harrastuspiireissä =) Jouduimme elämään sekä eroani että rakkauden huumaa, hyvin ristiriitaista. Kaiketi myös hyväksi meille, sillä kasvoimme aika vahvoiksi puhujiksi, mitä olimme kyllä jo ennestään. Liittomme alkoi kivikkoisesti ja etenee näköjään koko ajan ruusuisempaan suuntaan, mitä nyt kaikenlaista arjen hässäkkää tietysti on myös :)
Avioeron käsitteleminenhän voi kestää nelisenkin vuotta. Tai ainaisesti, etenkin, jos liitosta on lapsia. Olet aina suhteessa eksääsi näin :) Joten mitään pikalaastarointia ei voi edes odottaa. Parasta on, kun voi miehen tai vaimon kanssa puhua ihan kaikki vaikeimmatkin eroajatukset ja toinen jaksaa kuunnella aina :)