Sanna Marin ja Joni pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia
Sanna ja Joni käyttäytyivät kuin vastarakastuneet teinit. He nimittäin pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia.
Meno oli niin kuumaa, että heidän olisi kannattanut ottaa hotellihuone, eräs silminnäkijä tuumaa Seiskalle.
Hän havaitsi, että Sanna ja Joni eivät selvästikään välittäneet uteliaiden katseista. Päinvastoin vaikutti vahvasti siltä, että kaksikko suorastaan kerjäsi huomiota osakseen.
Ja siinä he onnistuivatkin. Paparazzi nappasi villisti kuherrelleesta parista kymmeniä valokuvia, joissa he suutelivat himokkaasti toisiaan eri kadunkulmissa keskellä ruuhkaisinta Helsinkiä.
Sannan ja Jonin tiet erosivat vasta Fredan toisessa päässä Temppeliaukion kirkon kupeessa. Näppien irti päästäminen toisistaan tuotti merkittävää tuskaa, sillä ennen sitä he innostuivat jälleen kerran suutelemaan toisiaan intohimoisesti.
Jäähyväissuudelma kesti paparazzin arvion mukaan jopa pari minuuttia. Kadun toisella puolella seissyt paparazzi pystyi helposti aistimaan, kuinka virittyneessä tilassa kohupari oli.
Kun he lopulta saivat huulet irti toisistaan, niin Joni tarttui vielä Sannaa kaihoisasti kädestä. Sitten hän antoi ex-pääministerin kämmenselälle usean pikkupusun. Kun Sanna lopulta irrottautui siipastaan, niin Joni lähetti vielä lukuisia lentopusuja rakkaansa perään.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-ja-joni-rakas-kuhertel…
Kommentit (823)
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti päätyy uutisiin myös maailmalla. Siellä ainakin fiksut ihmiset älyävät nauraa ja kyseenalaistaa tuollaisen toiminnan, kun meidän massaa näköjään riittää juntteja, jotka ymmärtää ja ihailee, ja kritisoijille vaan huudellaan ylikulunutta "sä oot vaan kateellinen" -fraasia
Miksi kenenkään pitäisi kyseenalaistaa muiden ihmisten suutelua? En kyllä tajua. Rakkaus on iloinen juttu.
No tahallaan varmasti tehneet kun huomasivat että Seiskan paparazzi oli lähellä. Mikäs tuossa. Ei ole multa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki me ollaan jotakuta suudeltu. Tai en tiedä ap:sta. En jaksa järkyttyä tällaisista uutisista.
Keskellä katua minuuttikaupalla ja vielä neljäkymppisenä? Todella poikkeuksellista käytöstä tuollainen on!
Yleensä nelikymppisillä on käytöstavat tuossa iässä eivätkä kiusaa muita ihmisiä julkinuolemisella. Kakarat tuota vaan harrastavat tai no tässä tapauksessa huomiohuora.
Kiusaa? Ei mua ainakaan haittaa jos ihmiset pussailee kadulla, se ei ole kiellettyä.
Oletko koskaan kuullut käytöstavoista?
Hiljaisella kadulla pussailun vielä ymmärtää, mutta tuossa on siis ollut muita ihmisiä aivan heidän takana liikennevaloissa. Kiva siinä sitten katsella taivaalle kun yhdet touhuaa siinä 15 cm päässä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä varmasti osaltaan edistää neuvotteluja Ukrainan EU- ja Nato-jäsenyyksistä. Se kai taisi olla Marinin päätehtävä Tony Blairin lafkassa?
Eli hänen pitää edistää sitä ollessaan kävelyllä kumppaninsa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalstalla kirjoittelee hämmästyttävä määrä ihmisiä, joilla ei ilmiselvästi ole minkäänlaista omaa elämää. Hakeutukaa jollekin kurssille.
Oletko sinä yksi heistä? Eikö kurssit kiinosta?
Menehän sinä työtön luuseri töihin.-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti päätyy uutisiin myös maailmalla. Siellä ainakin fiksut ihmiset älyävät nauraa ja kyseenalaistaa tuollaisen toiminnan, kun meidän massaa näköjään riittää juntteja, jotka ymmärtää ja ihailee, ja kritisoijille vaan huudellaan ylikulunutta "sä oot vaan kateellinen" -fraasia
Miksi kenenkään pitäisi kyseenalaistaa muiden ihmisten suutelua? En kyllä tajua. Rakkaus on iloinen juttu.
Et tajua, kun olet juuri tuon lainaamassasi kirjoituksessa mainittu juntti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää Seiskan toimittaja Panu Hörkkö onkin täys kahjo.
Tuskin. Taitaa olla Sannan bestis ja oikein palkattu seuraamaan ja kuvaamaan häntä.
Sanna haluaa näyttää julkisesti kampaajan toiselle rakkaalle, että mies on hänen omaisuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki me ollaan jotakuta suudeltu. Tai en tiedä ap:sta. En jaksa järkyttyä tällaisista uutisista.
Keskellä katua minuuttikaupalla ja vielä neljäkymppisenä? Todella poikkeuksellista käytöstä tuollainen on!
Yleensä nelikymppisillä on käytöstavat tuossa iässä eivätkä kiusaa muita ihmisiä julkinuolemisella. Kakarat tuota vaan harrastavat tai no tässä tapauksessa huomiohuora.
Kiusaa? Ei mua ainakaan haittaa jos ihmiset pussailee kadulla, se ei ole kiellettyä.
Oletko koskaan kuullut käytöstavoista?
Olen. Suutelu on oikein hyvää käytöstä. Erityisen söpöä on pienet pusut vielä kädenselälle erotessa. Olen kade, hyvällä tavalla :-).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko kuvitella, että Margaret Thatcher olisi käyttäytynyt noin? Tai Kalevi Sorsa tai edes Jyrki Katainen?
Eli rakkauden osoittaminen kumppania kohtaan vapaa-ajalla on ihmiselle jotenkin huono juttu? Kuulostaa ankealta.
Käytöstavat? Toisilla ei todella ole sitä kotikasvatusta lainkaan.
Kyllä niin pöljistä pöljin kirjoitus taas Seiskassa. Lehden mukaan oikein silminnäkijäkin ollut tapahtuneelle. Onneksi lopetin ton järjettömän julkaisun tilaamisen heti alkuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti päätyy uutisiin myös maailmalla. Siellä ainakin fiksut ihmiset älyävät nauraa ja kyseenalaistaa tuollaisen toiminnan, kun meidän massaa näköjään riittää juntteja, jotka ymmärtää ja ihailee, ja kritisoijille vaan huudellaan ylikulunutta "sä oot vaan kateellinen" -fraasia
Miksi kenenkään pitäisi kyseenalaistaa muiden ihmisten suutelua? En kyllä tajua. Rakkaus on iloinen juttu.
Et tajua, kun olet juuri tuon lainaamassasi kirjoituksessa mainittu juntti.
Menehän taleban löysäämään vannetta pääsi ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki me ollaan jotakuta suudeltu. Tai en tiedä ap:sta. En jaksa järkyttyä tällaisista uutisista.
Keskellä katua minuuttikaupalla ja vielä neljäkymppisenä? Todella poikkeuksellista käytöstä tuollainen on!
Yleensä nelikymppisillä on käytöstavat tuossa iässä eivätkä kiusaa muita ihmisiä julkinuolemisella. Kakarat tuota vaan harrastavat tai no tässä tapauksessa huomiohuora.
Kiusaa? Ei mua ainakaan haittaa jos ihmiset pussailee kadulla, se ei ole kiellettyä.
Oletko koskaan kuullut käytöstavoista?
Kuljetko kadulla silmät ummessa kun et näemmä ole nähnyt pussailevia ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Hiljaisella kadulla pussailun vielä ymmärtää, mutta tuossa on siis ollut muita ihmisiä aivan heidän takana liikennevaloissa. Kiva siinä sitten katsella taivaalle kun yhdet touhuaa siinä 15 cm päässä.
Niin ja jatkavat matkaa aloittavat uudestaan jne. eli pelkkää huomion hakemista.
Vierailija kirjoitti:
Hiljaisella kadulla pussailun vielä ymmärtää, mutta tuossa on siis ollut muita ihmisiä aivan heidän takana liikennevaloissa. Kiva siinä sitten katsella taivaalle kun yhdet touhuaa siinä 15 cm päässä.
Touhuaa? He suutelevat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niin pöljistä pöljin kirjoitus taas Seiskassa. Lehden mukaan oikein silminnäkijäkin ollut tapahtuneelle. Onneksi lopetin ton järjettömän julkaisun tilaamisen heti alkuunsa.
Mutta kuitenkin käytät vielä aikaasi sen lukemiseen? 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää Seiskan toimittaja Panu Hörkkö onkin täys kahjo.
Tuskin. Taitaa olla Sannan bestis ja oikein palkattu seuraamaan ja kuvaamaan häntä.
Sanna haluaa näyttää julkisesti kampaajan toiselle rakkaalle, että mies on hänen omaisuuttaan.
Sannuli tuntuu olevan epävarman tästä uudesta kullastaan.