Sanna Marin ja Joni pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia
Sanna ja Joni käyttäytyivät kuin vastarakastuneet teinit. He nimittäin pysähtyivät lähes jokaisessa kadunkulmassa antamaan toisilleen pitkiä kielisuudelmia.
Meno oli niin kuumaa, että heidän olisi kannattanut ottaa hotellihuone, eräs silminnäkijä tuumaa Seiskalle.
Hän havaitsi, että Sanna ja Joni eivät selvästikään välittäneet uteliaiden katseista. Päinvastoin vaikutti vahvasti siltä, että kaksikko suorastaan kerjäsi huomiota osakseen.
Ja siinä he onnistuivatkin. Paparazzi nappasi villisti kuherrelleesta parista kymmeniä valokuvia, joissa he suutelivat himokkaasti toisiaan eri kadunkulmissa keskellä ruuhkaisinta Helsinkiä.
Sannan ja Jonin tiet erosivat vasta Fredan toisessa päässä Temppeliaukion kirkon kupeessa. Näppien irti päästäminen toisistaan tuotti merkittävää tuskaa, sillä ennen sitä he innostuivat jälleen kerran suutelemaan toisiaan intohimoisesti.
Jäähyväissuudelma kesti paparazzin arvion mukaan jopa pari minuuttia. Kadun toisella puolella seissyt paparazzi pystyi helposti aistimaan, kuinka virittyneessä tilassa kohupari oli.
Kun he lopulta saivat huulet irti toisistaan, niin Joni tarttui vielä Sannaa kaihoisasti kädestä. Sitten hän antoi ex-pääministerin kämmenselälle usean pikkupusun. Kun Sanna lopulta irrottautui siipastaan, niin Joni lähetti vielä lukuisia lentopusuja rakkaansa perään.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/sanna-marin-ja-joni-rakas-kuhertel…
Kommentit (823)
Eipä olis uskonut, että näinkin alas voi vielä nainen vajota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko kuvitella, että Margaret Thatcher olisi käyttäytynyt noin? Tai Kalevi Sorsa tai edes Jyrki Katainen?
Tiedätkö mikä erottaa heidät Marinista? 30-40 vuotta.
Sannuli lipsuttelee kielellä keskellä Manskua vielä 70 mummona, jos sillä pääsee seiskaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin no eihän tuossa ole vielä mitään kun hinkkasihan se haarojaan sen yhdenkin koipea vasten, liekö ottanut koirista mallia. Voisivat seuraavaksi mennä eduskuntatalon portaille pyörimään sillä lailla kiihkeästi alas ja ylös ja Joni voisi puristella oikein Seiskan kuvaajalle kunnolla näkyvästi rinnoista. Ai niin, eipä voikaan kun ei ole mistä puristaa.
Ja tämä oli sinun märkä päiväunesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen nainen, oikeasti. Alkaa olla jo fräntiasteikollakin noloa.
Oletkohan hiukan estynyt. Oletko vanhapiika? Mikä on ikäsi?
Oletko hiukan kivikautinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki me ollaan jotakuta suudeltu. Tai en tiedä ap:sta. En jaksa järkyttyä tällaisista uutisista.
Keskellä katua minuuttikaupalla ja vielä neljäkymppisenä? Todella poikkeuksellista käytöstä tuollainen on!
Yleensä nelikymppisillä on käytöstavat tuossa iässä eivätkä kiusaa muita ihmisiä julkinuolemisella. Kakarat tuota vaan harrastavat tai no tässä tapauksessa huomiohuora.
Kiusaa? Ei mua ainakaan haittaa jos ihmiset pussailee kadulla, se ei ole kiellettyä.
Vierailija kirjoitti:
Rakkautta ilmassa. Sellaista se rakkaus on!
Ei tuo ole rakkautta vaan huomion kerjäämistä. Säälittävää.
Narsistista esittelyä sen harmaatukan ( olkookin että värjätyn) kanssa. Kouluttamaton raamikas vaatehenkari. Kyllä sen ex- mies on symppis ja komea
Toivottavasti päätyy uutisiin myös maailmalla. Siellä ainakin fiksut ihmiset älyävät nauraa ja kyseenalaistaa tuollaisen toiminnan, kun meidän massaa näköjään riittää juntteja, jotka ymmärtää ja ihailee, ja kritisoijille vaan huudellaan ylikulunutta "sä oot vaan kateellinen" -fraasia
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalstalla kirjoittelee hämmästyttävä määrä ihmisiä, joilla ei ilmiselvästi ole minkäänlaista omaa elämää. Hakeutukaa jollekin kurssille.
Oletko sinä yksi heistä? Eikö kurssit kiinosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se rakkaus ja intohimo on. Toivottavasti ap pääsee joskus kokemaan.
Just näin! Toivottavasti tässäkin ketjussa olevat saavat kokea ihanaa rakkautta. 😍
Rakkaudentäytteistä kesää sinulle! 😍
Kiitos, samoin sinulle 😍
😍🥰
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkautta ilmassa. Sellaista se rakkaus on!
Ei tuo ole rakkautta vaan huomion kerjäämistä. Säälittävää.
Miksi luet hänestä kirjoitettuja juttuja kun noin ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo vähän höpsöä, mutta kaipa sitä rakastuneena haluaa kuuluttaa rakkauttaan kaikille.
Joo kakskymppisenä, mutta keski-ikäisenä naurettavaa. Sen rakkauden näyttämisen voi jättää neljän seinän sisään tuossa iässä. Näyttää oksettavalta, kun tuon ikäiset nuolee toisiaan julkisesti. Hakee vaan raukka huomiota.
Emme elä enää keskiajalla jos et ole huomannut.
Luuletko oikeasti että muut haluavat nähdä jonkun ikäkriisissä kadunkulmassa nuolevan keski-ikäisen pariskunnan? Eivät halua.
Toi Seiskan kirjoitus oli sellainen, että ihmisiä pidetään ihan tyhminä.Tulee aina mieleen Jope Ruonansuun sketsit Seiskasta lettipäisenä tyttönä.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko kuvitella, että Margaret Thatcher olisi käyttäytynyt noin? Tai Kalevi Sorsa tai edes Jyrki Katainen?
Eli rakkauden osoittaminen kumppania kohtaan vapaa-ajalla on ihmiselle jotenkin huono juttu? Kuulostaa ankealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koittaisi nyt vain "vuotaa" kotitekoiset p*novideot jo vihdoinkin nettiin. Tämä normaali huomionhaku alkaa olemaan jo aika kulunutta.
Varmasti on jo tekeillä. Flown jatkoilla viimeistään vuotaa poket nettiin.
Hyvät rahat saa kuvaaja, kännykkäkameran linssi vaan puhtaaksi!
Sanna se vaan suutelee ja inkkelit tukehtuu kiukkuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Sanna pukeutuu ja käyttäytyy kuin teinipissis.
Ikäkriisi. Ilmeisesti nuoruus jäänyt elämättä kun se pitää nyt keski-iässä elää.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti päätyy uutisiin myös maailmalla. Siellä ainakin fiksut ihmiset älyävät nauraa ja kyseenalaistaa tuollaisen toiminnan, kun meidän massaa näköjään riittää juntteja, jotka ymmärtää ja ihailee, ja kritisoijille vaan huudellaan ylikulunutta "sä oot vaan kateellinen" -fraasia
Hän on vapaa tekemään ihan mitä haluaa.
Yleensä nelikymppisillä on käytöstavat tuossa iässä eivätkä kiusaa muita ihmisiä julkinuolemisella. Kakarat tuota vaan harrastavat tai no tässä tapauksessa huomiohuora.