4 kymppiset. Oletteko ajatelleet, että jos teille tulisi lähivuosina ero, niin jaksaisitteko aloittaa.....
Parinetsinnän uudestaan ja elämän tavallaan kuin alusta? Tuntuisiko se jopa houkuttelevalta asialta, vai onko asenne se että, Never again.
Kommentit (150)
Minulle on aina ollut selvää, että jos jään yksin, uutta puolisoa ei tule.
Tottakai, ihmisen on ikävä olla yksin. Ihana jakaa asioita ja kokemuksia toisen kanssa. Erosin toki jo 30-kymppisenä ja nyt on toinen aviomies. Pidin kyllä useamman vuoden tauon välissä, se oli tarpeen silloin.
Erosin ja jaksoin. Kun ensin olikin toivoa ja uskoa rakkauteen. Löysin ihanan. Vuosia oltiin. Ihana halusi jotain muuta sitten. Nyt tuntuu, että en enää jaksa. Vastaan tulee vain niitä vääriä ja voimat alkaa loppua.
En ole koskaan harrastanut parinetsintää, vaan sattumalta tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin. Jos molemminpuolista kemiaa löytyy ja kumpikin on sinkku, niin siinä hyvin helposti päätyy jonkinlaiseen suhteeseen. Joten jos lähivuosina tulisi avioero, niin en etsisi ketään uutta, mutta hyvin todennäköisesti vähintäänkin tapailisin jonkun kanssa parin vuoden sisällä erosta.
Ne suhteen pari ensimmäistä vuotta on niin hirveää epävarmuutta ja säätöä, että tuskin jaksaisin. Se ehkä helpottaisi asiaa, jos tuntisin henkilön edes jollain tavalla ennestään.
Kyllä jaksaisin! Tai en nyt tiedä etsimällä etsiä, kyllähän ihmisiä tulee kohdalle joka tapauksessa, uskon kyllä että tulisi joku mielenkiintoinen. Mutten enää haluaisi lapsia.
En haluaisi parisuhdetta, mutta seksikumppanin haluaisin. Sellaisen, jonka kanssa harrastaisin vain seksiä eikä muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ne suhteen pari ensimmäistä vuotta on niin hirveää epävarmuutta ja säätöä, että tuskin jaksaisin. Se ehkä helpottaisi asiaa, jos tuntisin henkilön edes jollain tavalla ennestään.
Voin kertoa, että itse tätä vaihtoehtoa eron jälkeen kokeilleena huomasin pitkäaikaisen, mukavan ja kannustavan ystävän olevan parisuhteessa itsekäs mulkku. En aluksi meinannut uskoa asiaa todeksi ja jäin tähän suhteeseen liian pitkäksi aikaa.
Ero tuli nelikymppisenä ja parin vuoden päästä löysin nykyisen vaimoni eli todellakin jaksoin. Tai: en etsinyt vaan osui kohdalle.
M57
En etsisi, jos sattumalta kohdalle osuisi, niin sittenkin harkitsisin tarkkaan. Yhteen en enää muuttaisi kenenkään kanssa.
Ero tuli 36v. ja on ollut parisuhteita avioeron jälkeen.
Ei se elämä alusta ala, kun on lapsia. Kumppani olisi mukava löytää, mutta en kyllä tekisi mitään kompromisseja sen suhteen. Mieluummin sitten yksin.
Mä erosin vuosi sitten 44-vuotiaana. Vielä en ole valmis parisuhteeseen, mutta en mä vielä tässä iässä halua yksin jäädä. Tällä hetkellä riittää kuitenkin pelkkä seksisuhde.
Onko jokin pakko? Kymmenisen vuotta on kohta menty sinkkuna eikä vielä tunnu sille, että jaksaisi toista ihmistä elämäänsä.
En todellakaan viitsisi alkaa etsiä uutta miestä enää tässä iässä. Vaihtoehdotkin olisi niin vähissä niillä.kriteereillä, jotka minulla olisi, että siinäkin mielessä olisi turhaa alkaa haeskella.
Jos jonkun aivan ihmeellisen sattuman kautta törmäisin mieheen, joka veisi jalat alta, ehkä voisin seurustelua harkita, mutten mitään kovin tiivistä suhdetta ja yhteenmuutto olisi ehdoton ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne suhteen pari ensimmäistä vuotta on niin hirveää epävarmuutta ja säätöä, että tuskin jaksaisin. Se ehkä helpottaisi asiaa, jos tuntisin henkilön edes jollain tavalla ennestään.
Voin kertoa, että itse tätä vaihtoehtoa eron jälkeen kokeilleena huomasin pitkäaikaisen, mukavan ja kannustavan ystävän olevan parisuhteessa itsekäs mulkku. En aluksi meinannut uskoa asiaa todeksi ja jäin tähän suhteeseen liian pitkäksi aikaa.
Minulle riitti seksi ja viikko kodin leikkimistä kaverimiehen kanssa hänen luonaan ja se sinä aikana jo muuttui kivasta tyypistä mulkuksi, joten se siitä enkä edes lähtenyt kehittämään mitään eteenpäin.
Mitäpä vaivaa tuossa naisena on? Laittaa johonkin sovellukseen ilmoituksen, jossa ilmoittaa olevansa itsepäinen feministi ja että kääpiöiden ei tarvitse vaivaantua. Sieltä sitten valikoi sen komeimman, jolle käy tuo taistelullinen suhtautuminen tutustumiseen.
Olisin tyytyväisenä kirjojeni ja koirieni kanssa. En kyllä tiedä kiinnostaisiko parisuhde. Saisi olla aika ihana mies että jaksaisin vaivautua.
Jotain pientä kivaa toivoisin. Ei mitään yhdessä asumista ja toisen menojen kyttäämistä ja rahojen jakamista. Yhteistä omaisuuttakaan en hankkisi. Tuskin olisin hirveän mustasukkainenkaan, koska se vie hirveästi energiaa.
Ehkä, mut yhteen en muuttaisi.