HS perheartikkelit palaute

Nyt kun HS kirjoittaa aktiivisesti perheistä eli neuro/nepsyongelmaisista lapsista ja kaikki kasvatuksen puute voidaan vetää diagnoosien alle, 

suosittelisin edes ottamaan faktoista selvää: 

toimittaja Emmi Maaranen on kivasti kirjoitellut selvittämättä (mikä olisi ihan löytynyt googlaamalla) että käytöshäiriön käypä hoito -suositus on vanhempainohjaus.

Rohkeasti perheen äiti ilmoittelee kuitenkin, että he ovat kyllästyneitä ottamaan neuvoja vastaan.

Tismalleen sama ongelma on lastensuojelun puolellakin - HETI alkaa tapahtua, kun perhe haluaa ottaa apua vastaan. Niin kauan kuin natina on sitä, että lapsella on erityinen diagnoosi joka oikeuttaa sitä ja tätä, lillutaan samassa suossa. Se tarkoittaa suomeksi, että ongelmat kasautuvat, paisuvat yläkouluun mennessä ja sitten lopulta kaikki on yhteiskunnan vikaa kun nuori ei kiinnity töihin eikä opiskeluun.

Toinen tabukysymys on se, mitä näissä jutuissa väistetään jatkuvasti: missä on lapsen isä? Missä on näiden neurolapsien isät? Kas, siinäpä se, merkittävä tekijä, joka ohjaisi neuroepätyypillisen kasvua oikeaan suuntaan. 

Näitä lapsia pitäisi kasvattaa kohti tavallista maailmaa, sillä ei ole mitään erityistä maailmaa, jossa dän erityisyytensä huomioitaisiin eikä siihen loputtomasti resursseja riitä yhteiskunnassakaan.

Sitten seuraava lieveilmiö ovat nämä ruokanirsot, jotka neurosyiden takia eivät syö sitä eikä tätä. Ja taas mennään samaa rataa, valmistetaan yhtä ja toista ilman diagnosoitua allergiaa, vaan koska lapsi on nirso. Mutta sitä ei saa sanoa enää ääneen.

Ja lopuksi nämä sukupuolidysforiasta kärsivät, mennään kaikki mukaan ja leikitään että ollaan oletettuja. Ei, maailma ei parane sillä että kaikkeen hulluuteen lähdetään mukaan, se ei ole kehitystä.