Onko mielestäsi aikuisuus ja elämä ollut kuitenkin loppupeleissä vain pettymys?

Onhan tässä elämässä kaikkia hienoja asioita ollut välilöä. Nähnyt paljon ja kokenut kaikenlaista. 

Ainoa mitä en ole kokenut niin on vilpitön rakkaus lapsiin (koska niitä ei ole) tai sielunkumppanuutta/tosirakkautta.

Silti loppupeleissä olisin voinut jo menehtyä 25-vuotiaana. Ei minulle sen jälkeen mitään suurempaa ole tapahtunut hyvässä vaan oikeastaan sellainen sielunpalo sammunut ja vihaan elämässäni aikalailla kaikkea enkä innostu enää mistään.