Onko kelllään käynyt niin että erotessa kumpikaan ei löydä enää uutta?

Ensimmäisen Exän kanssa erottiin n.30 vuotiaina. Minulla oli 20 vuoden suhde se jälkeen, joka loppui 3v sitten. Sitten olen ollut täysin yksin. Tämä ensimmäinen ex on ollut kokoajan yksin, mutta en ihmettele, koska mt ongelmainen. Ikää hänellä jo 57v. Jälkimmäisestä exästä en tiedä. 

Mulle on varmaan käymässä niin. Pitkä suhde, 23v päättyi omasta aloitteestani pari vuotta sitten (sellaista kipuilua varmaan 5v ennen sitä ja yhdessä yrittämistä) ja sen jälkeen tapaillut oikein ihanaa nuorempaa miestä. Hän ei vaan halua minuun sitoutua vaikka ilmeisesti kovasti välittää ja itse kun olen rakastunut tässä niin alkaa ottaa liian koville. Tästä jos/kun ero tulee niin en lähde enää mihinkään vaan tyytyväisenä olen yksin ja nautin lasteni ja ystävien seurasta. Niin vaikea ja raskas tällanen suhde aina lopetella, mennyt usko näihin juttuihin 

N45

Uskoisin, että vanhempana, eikä tarvi olla kun 30+ on vaikeampi mukautua enää. Vanhempien luota kun muutti niin ei ollut mitään rutiineja ja niitä vasta opetteli. Silloin riitti kun oli edes yksi huone, jäätelöä ja ihan mikä tahansa telkkari. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko pakko etsiä?

Ei. Naisena ei edes tarvitse mutta jos mies ei halua olla yksin on pakko.

Ei mulle ainakaan ole kukaan tänne kotiin tullut hakematta ja hyvä tietysti niin. Olisi hieman outoa.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että vanhempana, eikä tarvi olla kun 30+ on vaikeampi mukautua enää. Vanhempien luota kun muutti niin ei ollut mitään rutiineja ja niitä vasta opetteli. Silloin riitti kun oli edes yksi huone, jäätelöä ja ihan mikä tahansa telkkari. 

Ja halusta se on paljon kiinni. Haluanko mukautua, muuttua ja pistää elämääni uusiksi. En välttämättä.

Ex-mies otti eron ja syy oli, että ei jaksa enää elää yhteistä elämää. Satutti ja otti päähän, että minussa on vika jne. Myöhemmin olen ymmärtänyt häntä, koska hän todella haluaa elää yksin omassa rauhassa. Minun veljeni on hänen kanssa tekemisissä, niin oeln tietenkin kysynyt onko hänellä ollut mitään suhteita tai mitään, niin veljeni sanoi, että on sitä deiteille pyydetty muutaman kerran, mutta ei ole lähtenyt. EI vaan halua. Haluaa elää yksin.

Minä olen ollut kevyesti liikkeellä pari kertaa, mutta en osaa jotenkin elää suhteessa ja lopetin itsekin ton kevyesti tapailun. Minulla oli oikea mies, mutta se oikea mies halusi elää yksin loppujen lopuksi. Minussa oli myös se vika, että vertailin näitä paria tyyppiä exään ja heillä ei ollut mitään mahiksia samaan, vaikka ketään ei saisi vertailla ja jokainen on erilainen. Kun oli hyvä mies, niin sitä vaan vertaa ja odottaa jotain.

Vaikeeta unohtaa ihminen,  ketä ei ole tehnyt mitään pahaa ja eroon ei liity pettämistä tai muuta paskaa. Ero oli, että toinen haluaa olla yksin. Siksi se tuntuu hirveältä.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi. Osa ei löydä ensimmäistäkään tai toista. Jos on vaikka henkinen ihminen tai erilainen. Ettei sovi toisten asettamaan kovaan muottiin. Ja miksi pitäisi sopia kaikkien muottiin.

Hienosti kirjoitettu!

Itselläni juuri tämä...

 

Minä erosin 7 v sitten. En oo halunnut uutta miestä edes etsiä. Meni niin usko miehiin, että ei koskaan enää, kiitos. 

Ennemminkin niin päin, että eronneet usein haluaa jäädä yksin. 

Ne tuttavani jotka eivät halunneet, löysivät kyllä eron jälkeen aika nopeastikin uuden. Ja tavallaan siinä kai pitääkin löytää melko nopeasti se uusi, ennen kuin pääsee liikaa siihen yksinolon makuun. 

Erakoituneena alkaa ajatus parisuhteesta olla jo aivan mahdoton. Esimerkiksi itse olen ollut jo niin pitkään yksin, että en usko enää olevani hyvä kumppani. Mua vaan ärsyttää jos joku on koko ajan lähellä, enkä kaipaa enää jutteluseuraakaan. 

Minusta on tullut jotenkin "kylmä". Kai se on pitkäaikaisen yksinäisyyden seurausta. Toisaalta on paljon helpompi sietää yksinäisyyttä juuri näin. Siinä mun sydämen sulattamisessa olisi iso urakka, eikä ole mitään pelkoa että kukaan mies siihen  ryhtyisi. Emmää niin haluttu saalis ole😆.

Enemmän minua hämmästyttää se, että joillekin löytyy jokaisen eron jälkeen lähes välittömästi uusi, suuri rakkaus. Minulle tuo lähinnä kuvastaa rakkauden inflaatiota.

Mies löysi aika heti uuden, itse ollut lähes 20 v yksin. No on se mies tänä aikana monta kertaa vaihtanut taas uuteen. 

Kun katson ympärilleni, niin ylivoimaisesti valtaosa varsinkin naisista on löytänyt uuden kumppanin lähes heti. Monella ei ole mitään kykyä elää yksin, koska sosiaalinen paine on monelle liian kova. Ulkonäön mukaan tuntuu menevän niin miehillä kuin naisilla, kuka löytää helpoiten uuden kumppanin.

Kannattaa ottaa vakipano jo ennakkoon ennen eroa.

M52

Vierailija kirjoitti:

Kun katson ympärilleni, niin ylivoimaisesti valtaosa varsinkin naisista on löytänyt uuden kumppanin lähes heti. Monella ei ole mitään kykyä elää yksin, koska sosiaalinen paine on monelle liian kova. Ulkonäön mukaan tuntuu menevän niin miehillä kuin naisilla, kuka löytää helpoiten uuden kumppanin.

Weetee piirien juttuja

Kun olen jutellut pitkään, 10 v, yksin olleiden sinkkukavereiden kanssa, niin aika moni sanoo pelkäävänsä, olevansa epäluuloinen, vaikeus avautua,  tms miehiä kohtaan. Lisäksi heistä kaikki etsii sellaista, joka natsaa kaikin puolin, kädenlämpöiseen ei suostuta.

Ex-vaimoni jätti minut lähes 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Olin ollut häntä kohtaan kiltti ja melko ahdistunut siitä, kuinka paljon hän minulta vaati, ja aina kun en pystynyt täyttämään kaikkia vaatimuksia niin se kostettiin jollain tavalla. Lähdön yhteydessä hän totesi, että olen niin kauhea mies etten tule koskaan löytämään onnellista parisuhdetta. Hän itse kuitenkin alkoi jo puhua tulevasta aviomiehestä ja onnellisesta tulevaisuudesta, mutta näitä vuosia sivusta seuranneet läheiseni totesivat minulle, että ei hän sellaista miestä noin vain löydä joka suostuu hänen palvelijakseen.

No, minä löysin eron jälkeen uuden onnellisen parisuhteen ja olemme asuneet nyt useamman vuoden yhdessä nykyisen vaimoni kanssa. Elämäni tuntuu elämisen arvoiselta kun en koe enää olevani parisuhteessa toisen palvelija, vaan olemme tasavertaisia kumppaneita toisillemme. Ex taas ei edelleenkään ole löytänyt sitä unelmien aviomiestään, tiedän tämän koska joudumme olemaan yhteisten lasten vuoksi edelleen tekemisissä. Lapset kuitenkin toisinaan kertovat kuinka äiti sanoo heille haaveilevansa hyvästä aviomiehestä ja onnellisesta parisuhteesta, mutta vastailen lasten puheisiin lyhyesti enkä kysele enempää, koska mielestäni tästä ei kuulu keskustella lasten kanssa.

Jos tämä nykyinen parisuhteeni ajautuisi jostain syystä sellaiseen umpikujaan että tulisi ero, uskon, että siitä eteenpäin en enää lähtisi mihinkään parisuhteeseen. Samoin uskon, valitettavasti, että ex ei tule löytämään loppuelämänsä aikana parisuhdetta vaikka haluaisi, ellei sitoudu jonkinlaiseen terapiaan. Ei parisuhde kuitenkaan toimi niin että toinen vaatii, toinen palvelee, ja jos palvelija ei suoriudu kaikesta niin vaatija kostaa. Vaadittavilla asioilla tarkoitan mm. sitä että lapset olivat vastuullani joka ikinen aamu jotta ex sai nukkua, minun oli oltava töissäkin valmis vastaamaan hänelle hetkenä minä hyvänsä ja tuotava hänelle tarvittaessa noutoruokaa kotiin (hän itse ei siis käynyt töissä eikä opiskellut, mutta silti minun vastuullani oli viedä lapset päiväkotiin), samalla minun oli edettävä urallani ja saatava riittävästi palkankorotuksia, en saanut pitää liikaa yhteyttä läheisiini, työpäivän jälkeen minun oli samanaikaisesti hoidettava lapsia, siivottava ja laitettava ruokaa, ja tosiaan jos jossakin mokasin pienestikin niin se kostettiin. Mielialalääkkeillä pidin itseni kasassa ne vuodet, peläten sitä että jos itse otan eron niin menetän lapseni. Menikin jonkin aikaa tottua tällaiseen parisuhteeseen, jossa heräämme aamuisin yhdessä, käymme molemmat töissä ja olemme jakaneet kodinhoidolliset vastuut tasan. Tätä on onnellinen arki.

Se olisi kamalaa jos väkisin pitäisi etsiä uusi kumppani vain muiden ihmisten odotusten takia. Koska "ihmisten kuuluu pariutua", vaikka tosiassa ei tarvitse jos ei halua.

Meillä kesti 10 vuotta löytää toisemme ja luulen, että se pitää meidät loppuelämän yhdessä. Kumpikaan ei uskalla ottaa sitä riskiä, että käyttäisi jälleen pimeän ajan elämästään kumppanin etsimiseen.