Muistatteko vielä miltä tuntui, kun huomasitte, että olette hyvännäköisiä?

Minä olen minä,se kyllä yllättäen riittää,en kerro enempää.......vai.....onko se itserakkaasti laulun sanoin kääntäen se jokin minulla on?

Muistan teini-ikäisenä poikana kun jotkut tytöt vain olivat niin kauniita ja söpöjä. Tuntui, että suurin osa jätkistä oli ns. lätkässä ihan samoihin tyttöihin. Musta tuntui hyvältä, että oli noita kauniita tyttöjä, vaikka silloin en niiden kanssa ollutkaan. Jotkut näistä kyllä särki poikien sydämiä ihan urakalla, ja monista näistä pojista taisi tulla aika typeriä, ehkä jopa naisvihamielisiä, miehiä myöhemmin. Myötehmmin teininä yksi tuollainen kaikkien haluama tyttö kuitenkin rakastuikin muhun, tuikitavalliseen ujoon lukutoukkapoikaan. Kyllä minäkin rakastuin häneen aivan totaalisesti, ei sen puoleen.

Vierailija kirjoitti:

Miten nuori komea poika voi olla epävarma itsestään? Tytöillä sen ymmärtää, koska on enemmän ulkonäköpaineita. Todella sääli ja jos vielä varustuskin on komea, en tajua.

Jos tajuaa että on oikeasti aivan saatanan tyhmä ja nolo jäbä jolla ei ole mitään annettavaa, muuta kuin hienot lenkkarit?

Muistan. Kasvoin yläasteella pituutta tuonne 190cm tienoille ja minulla oli paksu, musta kihara tukka. Pelasin jääkiekkoa ja alkoi lihas kehittymään. Ne ajat ovat takana, ikää 53v ja yliapainoa löytyy. Tukkakin harventunut. Mutta sain hyvännäköisenä olosta ja sen tuomista eduista nauttia noin 30 vuoden ajan. Hyvä sekin.

Luultavasti olen ollut hyvännäköinen tai mitä se onkaan, että poikia pyöri ympärilläni kiusaantumiseen asti. Mummo asui meillä ja oli erikoistunut näiden poikien karkottamiseen. Mieheni on sittemmin sanonut, puoliksi leikillään, että minä en sitten yhtään osaa flirtata. Ei kai sitten ole tarvinnut opetella. Kotikasvatuskin oli aika ankaraa ja vanhoillista, mutta mieheni kanssa on sitten yritetty korvata sitäkin vajetta. Ja kyllä, kai minä sitten jollakin tavalla vedän miehiä puoleeni.

N46

en itse pidä itseäni komeana, mutta muut ovat toitottaneet sitä loputtomasti. pahinta mitä tiedän. miehet haluavat sinulle pahaa, hankala saada kavereita. sapotoidaan elämä esim, keksitään naisystävälle pettämistarinoita, soitellaan työpaikalle perättömiä valheita ja kun pomo mies, niin potkut tullut monesti. pienin paha, menet esim. kesällä jonnekkin maaseudulle vaikka lavatanseihin tai juhannusjuhliin, paikalliset juntit käyvät porukalla päälle ja yrittävät pahoinpidellä sut, onekksi noissa touhuissa ollut aina hyvä ja selvinnyt mustelmilla, mutta rauhaa rakastavana, keskittyisin mielummin muihin puuhiin.

Yläasteella menetin pari ystävää. Alkoivat vain vältellä minua.

Sain sitten selville, että olivat kateellisia mulle, kun sain muka niin paljon huomiota pojilta. Mulla oli yksi poika kaverina ja kysyin siltä suoraan, että olenko muka kaunis.

Se sanoi hetkeäkään epäröimättä, että olen koko koulun kaunein tyttö.

Omasta mielestäni en ollut yhtään kaunis, peppuni oli ihan liian iso ja pidin itseäni lihavana. Toki kun olen aikuisena katsonut sen aikaisia kuvia, niin en voi ymmärtää miten pidin itseäni lihavana. Ihan normaalipainoinen.

Muistan, että oli myös hyvin kauniita tyttöjä, joilta kuitenkin pùuttui kaikki puoleensavetävuus. Ja ihan tavallisen, ehkä jopa pikkasen pullukoita tai ei niin kauniita kasvoista, mutta heillä oli sellainen katse ja olemus joka sai pojat pyörimään heidän ympärillään. Mielestäni sellainen "sex appeal" on naisille (varmaan myös miehille) isompi asia haluttavuuden kannalta kuin hyvän näköisyys.

Jep. Olin laittanut päällä rikkirevityt farkut, jotka olivat vähän liian pienet. Samoin t-paita oli koko liian pieni. Olin silloin joku 15.

Lähdin sitten kauppaan ja mennessäni sisään näin kun jollain pojalla loksahti suu auki ja se jäi vain tuijottamaan minua. Sillä oli pari kaveri mukanaan ja kun ne kääntyivät ihmettelemään, että mitä niiden kaveri oikein katsoo, niin nekin jäi vain katsomaan mua suu auki.

Tullessani kotiin, niin isä oli just tullut autolla pihalle ja se katsoi mua jotenkin oudosti.

Sitten myöhemmin sain kuunnella siltä luennon miten minunlaiseni nuoren naisen pitäisi pukeutua. Äitini siinä komppasi, että en kai minä halua tietynlaisen tytön mainetta.

Ikimuistoinen päivä.

KIROTTU ALOITUS!!!! IHAN SELVÄSTI JARMO TEIT SEN! POTKAISE JALKASI BETONIPORRSSAASEEN, SAAT MUUTA AJATELTAVAA!!!

Tiesin varmasti että olin jonkin verran suosittu ala-asteen lopulla. Tuolloin 90-luvun puolivälissä ei meillä peitelty sillä tavalla niin paljon. Ei ollut oikein kunnon nettiä somesta puhumattakaan. Pojat oli loppiviimein aika suoria jos kiinnitti huomiota vähänkään tarkemmin. Seiskaluokan jälkeen perheeni muutti toiselle paikkakunnalle kauas aikaisemmasta koulusta. Sain pian 3 eri rakkauskirjettä vanhasta koulustani pojilta, joiden en edes tiennyt ikävöivän mua niin paljon! Miten he olivatkaan saaneet osoitteeni selville? Ne kirjeet ovat yhä tallessa ja ovat todella suorapuheisia. Ihanaa lukea näin neliviitosena miten sitä on ollutkaan prinsessa! :D

En ollut hyvännäköinen nuorena.

Mutta kolmikymppisestä lähtien naiset ovat parveilleet ympärilläni eikä pillusta ole ollut puutetta.

M52

En tiedä olenko hyvännäköinen.. joskus näin on sanottu mutta luulen, että se on subjektiivinen kokemus aina. Joku tykkää, toinen ei 

En ole ollut hyvännäköinen tai haluttava, joten ei ole tuollaisia kokemuksia. Kuulostaa kyllä kivalta.

Olen mies, enkä nuorena todellakaan pitänyt itseäni hyvännäköisenä mutta pakko se oli alkaa uskoa kun yläasteella tuli niin paljon näitä "haluaisin seukata, oon ihastunu suhun" jne. Silloin pako- sarja oli suosittu ja näytin kuulemma Michael schofieldiltä😆Itsellä ei siinä vaiheessa vielä ollut kanttia eikä intoa alkaa  seurustella kenenkään kanssa. Mutta eipä tullut tyttöjen ansiosta koskaan itsetunto- ongelmia ja yksin ei ole koskaan tarvinnut olla kun omasta tahdostaan. Se hyvä puoli kun on valinnanvaraa niin löytää lopulta sen ihmisen jonka kanssa tahtoo olla loppuelämänsä, näin kävi myös minulle.

Puolet elämästä jo kuljettu yhdessä ja vieläkään ei ole suhteesta rakkaus ja halu hiipunut minnekkään.

huomasin vasta jälkeenpäin valokuvista

Miehenä ulkonäkökään riitä, kun pitäisi vielä olla kyky ja uskallus lähestyä. 

Vierailija kirjoitti:

Tajusin nyt nelikymppisenä, että olin nuorena tosi kaunis. En ollut mikään poikamagneetti, mutta olisinpa silloin ymmärtänyt miten hoikka ja nätti olin. Olen aina kärsinyt huonosta itsetunnosta enkä osannut ottaa kehuja vastaan enkä uskonut, että minusta oltiin oikeasti kiinnostuneita.

Sama. Kun katson nyt nuoruuden kuvia, niin vitsit miten kaunis ja hoikka oon niissä. Mut jostain syystä miehiltä en ikinä saanut mitäön positiivista. Ysärillä oli muotia isorintaiset blondit ja sellainen en ollut.

17v. linja-autolla tansseihin, syyspimeän ansiosta kasvoni heijastuivat ikkunasta ja tajusin jotain mullistavaa: minähän olen kaunotar! Toki huolella oli valmistauduttu iltaan meikkaamalla ja föönaamalla mutta eka kertaa tajusin, että kasvonihan oli aikuisen eikä enää lapsukaisen. Siinä istuessa peilailin ja muikeilin peilikuvalleni ja harjoittelin ilmeitä poikia varten. Oi ihana nuoruus!  N.68

Olin nuorena ihan hyvä kestävyysurheilussa ja koulussa, erityislahjakas matematiikassa (pesin yliopistossa 99% muista matematiikan opiskelijoista taidollani, myös vanhemman vuosikurssin opiskelijat). Olin myös tosi kohtelias koulussa muita poikia, tyttöjä, opettajia ja muita koulun henkilökuntaa kohden. Äitini oli opettaja, joten ei olisi tullut mieleen edes olla töykeä tai kiusaaja koulussa. Huomiota naisten/tyttöjen suunnalta ei tuolla saanut ollenkaan. Paremmin meni niillä pojilla, jotka häiriköi. Ärsytti suunnattomasti, mutta lukion loppuun saakka salasin ärsytyksen koska pakko oli istua tämä kakku pois, ihan vain sen takia että äitini oli opettaja.

Sitten alkoi vapaus. Treenasin muutaman vuoden oikein tosissaan, pituutta oli 174cm, painoa 93-99kg, rasvaa tosi vähän. Osan silmissä saatoin vaikuttaa ylimieliseltä idiootilta (vaikka olin lahjakas matemaatikko). Osa kuvan kauniiden naisten silmissä olin namupala. He tulivat esimerkiksi hakemaan minua diskossa hitaille, kun pari vuotta aikaisemmin minä jouduin hakemaan eikä kukaan lähtenyt. Se tuntui tosi hyvältä! Ainakin tuhat tuntia salilla, jatkuvasti jokin paikka rikki ja Buranaa meni paketti päivässä kuukausien ajan. Ne ensimmäiset "tilipäivät" oli mahtavia. Kun Marilyn Monroe klooni halusi tyttökaverikseni ja kaikki kaveritkin oli kateellisia, sitä päivää (yötä) en voi unohtaa. Tätä seurasi itä-eurooppalainen edustusvaimo, "prize-girl".

Kaikki tuntui siltä, kuin olisi taivaassa. Mutta se kipu treenaamisesta oli tosi kamalaa. Oli välistä pakko juoda viinaa jotta pystyisi nukkumaan. Ja kun naiset rakastui minun olkapäähän tai hauikseen, eikä minuun itsessä, pidemmän päälle elämä oli aika raskasta. Ja varmasti minusta tuli itsekeskeinen paska koska ei minun tarvinnut välittää mistään. Jos tyttökaveri ei lähtenyt esimerkiksi Juhannuksena mukaan, uutta seuraa löytyi heti ja vaikeahan sitä on Juhannuksen jälkeen alkaa selittelemään hölmöilyjä.

Tuon ajan tyttökavereista kukaan ei tiennyt minun olevan yliopisto-opiskelija, uskoivat minun olevan bodaava tyhjäpää. Mutta sitä he halusivat. Kun oli joitain heikkoja hetkiä, tyttökaveri teki abortin, niin oli pari tuttua naista jotka ymmärsivät etten olekaan ehkä se bodaava tyhjäpää vaan ihan oikeasti viisas ja fiksu mies. Oli aika vaikea ottaa vastaa heidän toteamus minusta, vaikka se oli totta, se oli salaisuus ja linkittyi aivoissani aikaan jolloin "viisas ja fiksu" = "tylsä ja kiinnostamaton".

Nykyinen ainutlaatuinen ihastuttava vaimoni ei rakastunut olkapäähäni tai hauikseen. Ei rakastunut viisauteen, mutta kuitenkin siihen että olin ihan fiksu ja huomioin hänet omana itsenään. En itsekään rakastunut hänen kauneuteen, vaan häneen ihmisenä jolla on samoja toiveita tulevaisuuden osalta. Hyvännäköisyys oli siis välivaihe, missä rakensin omanarvontunnon jonka avulla löytyi se oikea suhdekin.