Mistä voi johtua, että ihminen on todella kriittinen itseään kohtaan mutta ei muita?
Eli koko ajan solvaa itseään, alisuoriutuu, ei usko kykyihinsä, häpeää itseään. On ahkera ja tunnollinen mutta ei riitä itselleen.
On ihan keskiverto älykäs mutta riippuvuuksiin taipuvainen ja hajamielinen kun on stressaantunut.
Ei pidä huolta itsestään kuin mitä pakko, eristäytyy,, vapaa-ajalla ei harrasta mitään, ei jaksa innostua mistään.
Häpeä ja pelko on läsnä koko ajan.
Mikä tuossa ihmisessä on vialla?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Messiaskompleksi.
Sulla on pöksyissäsi.
Mä olen tollanen. Olen oppinut jo lapsesta että en ole riittävän hyvä omana itsenäni.
Minulla oli samanlainen lapsuus kuin mitä ap kuvaa. Ja tiedän olevani vaativa henkilö, toisia, mutta ennenkaikkea itseäni kohtaan.
Tein pitkän ja menestyneen työuran. Nyt, kun ajattelen sitä taaksepäin, mieleeni juolahtelee pieniä mokia, joiden itsekin ajattelen olevan merkityksettömiä kokonaisuuteen nähden. Mutta en vain voi sille mitään. Onnistumisia en juurikaan muistele.
No pärjään kyllä itseni kanssa. Mutta se, mitä yritän sanoa, on, että vaativa persoonallisuus voi myös saada hyvin paljon aikaiseksi, koska haluaa yrittää kaikkensa. Vaarana on loppuun palaminen, mutta onneksi minulla oli järkeä ja mahdollisuus hypätä oravanpyörästä ajoissa.
Jokin asia saattaa laukaista sen, että minusta tulee tuollainen. Tiedostan etten ole silloin oma itseni ja se on tavallaan sitä mitä on ollut nuorempana.
Kuulostaa siltä, että hän on joutunut narsistin yms. henkistä väkivaltaa käyttävän uhriksi/ kohteeksi. Silloinhan ei saa kritisoida ja odotetaan, että hyväksytään kaikki, muttta joudutaan elämään jatkuvan kritiikin ja alas painamisen kohteena.