Kuvitteletko että olisit ihan eri ihminen jos et olisi / tai olisit käynyt yliopistoa ja hankkinut tutkinnon? Tämäkin on erittäin epämiellyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se hyöty opiskelusta varsinaisten ammattiin liittyvien taitojen ja tietojen lisäksi se on ollut että kaikenmoisen huuhaan osaa erottaa asiallisista asioista.

 

Sinä tarvitsit siihen koulutuksen, että osaat erottaa huuhaan asiallisista asioista?!  Siihen riitää ihan maalaisjärki ja kyky ajatella omilla aivoillaan.

Maalaisjärki kyllä riittää pitkälle mutta on tukevampi olo kun myös tietää mitä syntyjä syviä asioihin liittyy, esimerkkinä vaikka QED.

Tarvitsit todisteiden ja tutkimus tuloksien etsimiseen/lukemiseen koulun? 

Olisin täysin eri ihminen. Olisin eri ammatissa, asuisin toisessa maassa, perheeni olisi erilainen jne.

En usko että jaksaisin kovin pitkään keskustella kouluttamattoman version itsestäni kanssa vaikka hän varmasti olisikin ihan hauska tyyppi. Minkäs teet, koulutus kehittää ajattelua todella paljon. 

Mistäs sitä tietää, millainen olisi, jos elämässä olisi joku asia mennyt eri tavalla. Koulutus, työpaikat, ihmissuhteet, asuinpaikat.

Olisin pitkälti eri ihminen, luulen. Menin opiskelemaan yliopistoon vasta yli nelikymppisenä, ja kyllä ajattelutapani muuttui ratkaisevasti. Tykkään edelleen tutkia asioita ja mielestäni hahmotan hyvin nopeasti, mikä on olennaista ja mikä ei. Löydän tarkastelemastani vikkelästi esimerkiksi hierarkiat ja vastaparit. Lisäksi työmahdollisuudet paranivat valmistumisen myötä. Samoin koheni itsetunto, joka oli lapsuudenkodin jäljiltä hyvin heikko, koska kasvoin päihdeperheessä, toki huono itsetunto ei ikinä tervehdy täysin. Rahaa tai parempaa palkkaa opinnot eivät aina takaa, mutta mielekästä työtä kyllä. 

Opiskelin DI:n paperit kolmekymppisenä. Jos olisin jäänyt tekemään p@ska palkka duunia amiksen papereilla niin elämäni ja elämän katsomukseni, ympärillä olevista ihmisistä puhumattakaan olisi hyvin erilainen. En kykenisi myöskään puhumaan sujuvasti muita kieliä ja olisin jäänyt Suomeen jumiin. Yksi elämäni parhaista päätöksistä oli mennä yliopistoon.

Totta kai koko elämän kokemukset vaikuttavat paljon. Toisinaan kokemukset ovat myös hyvin pienestä kiinni, veikkaanpa että jos esim. Stubb olisi jäänyt lukion jälkeen Suomeen, olisi hän varmaan opiskellut joksikin merkonomiksi ja ryhtynyt yrittäjäksi tai mennyt töihin johonkin suomenruotsalaisten firmaan. Nyt hän on presidentti.

Totta kai kaikki, mitä teemme, koemme, näemme ja opiskelemme, vaikuttaa meihin. Ja esimerkiksi minut opiskelu vei opettajan uralle, joka on näiden vuosikymmenten aikana muokannut minua vielä enemmän kuin opinnot sinänsä. Olisin nyt joku ihan eri ihminen, jos en olisi opettanut tuhansia teinejä. 

Monille opiskelemaan lähtö merkitsee myös muuttoa pois kotikylästä ja tuhottomasti uusia kokemuksia senkin takia. Sitten kun palaa kymmenen vuoden jälkeen kotiin ja tapaa vanhoja kavereita, jotka ovat jääneet sinne, niin tajuaa, miten eri suuntaan on kasvanut. 

Kuulostat kateelliselta.

Luokkaretkelle voi kyllä lähteä, mutta siltä ei sitten niin kovin helposti palatakaan, oppiminen muuttaa ihmisen.

Kyllä yliopistokoulutus ainakin minua muutti. Pääsin haluamaani opiskelupaikkaan, muutin kauas kotoa ja elämä meni uusiksi. Piti alkaa tehdä töitä ihan eri tavalla kuin lukiossa. Olen lapsuudenperheeni ainoa akateemisesti koulutettu. Ystävät ja puoliso ovat myös korkeakoulutettuja. Omat, kotoa muuttaneet lapset opiskelevat nyt korkeakouluissa. Nykyistä työtäni en voisi tehdä ilman koulutusta. Mutta koen, että koulutus antoi muutenkin eväitä elämään, kriittisyyttä, ohjasi kirjallisuusmakuani yms. Oli pakko opetella keskustelemaan ja ilmaisemaan itseään myös kirjallisesti. En ole tavannut ketään, jolla ei ole koulutusta, mutta joka olisi ihan omasta mielenkiinnostaan lukenut ja sivistänyt itseään akateemisen loppututkinnon verran. Mutta toki se on mahdollista.

Kyllä, olisin eri ihminen. Perusluonne tietysti olisi sama mutta tieto, osaaminen, kokemus, elämäntilanne, asuinpaikka, ymmärrys ja hyvin moni muukin ihmistä paljon määrittelevä asia olisi erilaista. 

Jätin opinnot kesken kun tajusin, ettei valitsemani ala kiinnostakaan. Ei se olisi vaikuttanut kuin siihen mitä teen työkseni, jos siihenkään.

Se on loppujen lopuksi vain aikuisten koulu, ei siellä ihmisestä saa muokattua jotain muuta kuin mitä hän on.

Olisin varmaankin hyvin erilainen. Näkemystä, kokemusta ja tietoa olisi paljon vähemmän. 

Tietenkin olisin ja jo pelkästään siitä syystä, että elämä olisi kulkenut eri polkua, olisin kohdannut eri ihmiset kuin näillä valinnoilla jotka tein ja täten kokenut myös eri kokemukset. Sinällänsä yliopisto itsessään ei olisi ollut ratkaiseva tekijä. 

Onneksi suoritin kirkeakoulututkintoni siinä välissä, kun taistolaisuus oli jo loppunut, mutta yliopistowoketus ei vielä ollut alkanut. Lyhyt ilahduttava aika akateemista vapautta!

Ei minulle ole yhteiskunta mitään mallia aivopessyt. Minun ikäluokalleni oli jotenkin itsestään selvää käydä koulua niin paljon kun mahdollista. Ei se ole millään tavalla minun elämääni vaikuttanut, onko ollut yliopistotutkintoa vai ei, kun kumpaakin olen kokenut. Se sama ihminen olen ollut ennen tutkintoa kuin sen jälkeen.

Suoritin yliopistotutkinnon vasta hyvin aikuisena. Muistan kaksi tärkeää päivää: alle kaksikymppisenä sen päivän, kun sain ilmoituksen valinnasta opistoon, johon oli siihen aikaan vaikea päästä, ja toinen päivä on se, jolloin ensimmäisen kerran ajoin yliopistolle ensimmäisenä opiskelupäivänä 20 vuotta myöhemmin. Silloin tuntui siltä, että tätä päivää olen tavoitellut. Valmistumispäivät eivät tuntuneet yhteä suurilta saavutuksilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelen. Jos olisin saanut oikeanlaisen lääkityksen ajoissa, niin olisin käynyt yliopiston. Elämäni olisi erillaista. Olisi työ, kumppani ja ystäviä enemmän. 

Ja osaisit kirjoittaa. 

En osaisi sen enempää kirjoittaa, mutta osaan ajatella. Ihan tiedoksi, että sain ylppäreistä äikässä E:n, pisteitä laski runsaasti monet oikeinkirjoitusvirheet. 

 

"Ja sekin on inhottavaa että yhteiskunnassa on muka jotain säätykiertoa kuten koulussa opetettiin ainakin 60-luvulla."

Ei opetettu. Olen aloittanut koulunkäynnin SUOMESSA tuolla vuosikymmenellä, eikä siellä puhuttu säädyistä mitään muualla kuin historiantunnilla. Ensinnäkään Suomessa ei ollut mitään säätyjä tuolla vuosikymmenellä, vaikka yhteiskunnalliset erot duunarien ja johtajien välillä olivat isommat. 1970-luvun peruskoulu tasasi eroja, sillä samassa luokassa oli niin tehtaan johtajan kuin siivoojan lapset, eikä pukeutumisessakaan suuria eroja ollut.

Elämä olisi ainakin luultavasti ollut hiukan helpompaa, jos olisin päässyt yliopistoon. Sitä en tiedä, tekisinkö jotain muuta nyt. 

Monet ovat kirjoittaneet jo ajattelusta ja näkökulmien kehittymisestä, totta kaikki tuokin. 

Lisäksi aikamoisen matkan jouduin käymään traumaattisen taustani takia häpeän vähentämiseksi ja itsekontrollin kasvattamiseksi, jotta pystyin selviytymään yliopisto-opinnoista loppuun.

Nykyään vaativassa työssäni yliopiston aikana tapahtuneesta kehityksestä on valtavaa hyötyä.