Onko kukaan saanut mitään hyödyllistä apua TE-toimista?
Ellei toki pitä hyödyllisenä kyykytystä tai jollain kursseilla lapsenomaista piirtelyä ja vierustoverin hieromista??
Kommentit (63)
Muistan, kun lukiossa hoettiin, että valmistumisen jälkeen mennään työkkäriin. Minähän naiivina tyttösenä marssin sinne kuvitellen, että TE-toimisto esittelee vapaita työpaikkoja, joihin voisin vastavalmistuneena ylioppilaana sopia. Hämmästykseni oli suuri, kun sieltä työnnettiin vain tukihakemuslappu kouraan ja sanottiin, ettei täällä töitä tarjota. Tämä vuonna 2012. Sittemmin tajusin, että henkilöstörekryfirmat tekevät sitä mitä kuvittelin TE-toimiston tekevän; etsivän ihmisille heille sopivia töitä.
Vaikeaa kuvitella, että olisi. Tässäkin olisi oiva säästökohde.
Kappas, törmäsin kahden vuoden takaiseen kirjoitukseeni. Lapseni työskentelee edelleen ko. firmassa koulutustaan vastaavissa tehtävissä, nykyisin vakituisella työsopimuksella. Ilman tuota vuorotteluvapaan sijaisuutta hän olisi tuskin koskaan päässyt ko. firmaan näyttämään kykyjään.
Valittettavasti hallitus lopetti vuorotteluvapaat.