Tiesittekö, että asuminen on nyt halvinta 20 vuoteen!
Itse olen kyllä todennut ihan päinvastoin, mutta pakko se on uskoa kun ekonomisti niin sanoo!
Asuminen on Suomessa nyt halvinta 2000-luvun alun jälkeen, arvioi Hypo tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan.
Hypon mukaan asumisen juoksevat kulut ovat kääntyneet deflaatioon ja lämmitysenergia on huomattavasti halvempaa kuin vuosi sitten. Lisäksi asuntojen reaalihinnat ovat laskeneet vuosituhannen alun tasolle, Hypo kertoo.
Hypon pääekonomisti Juho Keskinen tiivistää markkinatilanteen sanomalla, että Suomessa on tällä hetkellä sekä asunnon ostajan että asujan markkinat.
Asuminen taittui deflaatioon lokakuussa 2023. Lämmitysenergia on nyt edullisempaa kuin vuosi sitten, ja sama pätee korjaus- sekä huoltokustannuksiin, Keskinen kirjoittaa katsauksessa.
Suunnitelmallisesti talouttaan hoitaneiden taloyhtiöiden testit on jo nähty. Tuntuvampiin vastikekorotuksiin turvaudutaan käsillä olevissa yhtiökokouksissa vain, jos ne on laiminlyöty aiemmin.