Kelan käsittelyajat on syvältä!
En tajua miten on mahdollista!?
Meille tuli viesti noin 2 viikkoa sitten, että sähköt katkaistaan. Soitin ihan heti perintäyhtiöön sekä kelaan. Kelan virkailija otti tilanteen vakavasti ja käski lähettämään laskut/paperit/tiedot heille välittömästi. Kävimme asiaa puhelimessa läpi melkein puoli tuntia. Perintäyhtiö antoi vielä 2 viikkoa armonaikaa maksaa lasku.
Kela ei kuitenkaan ole vielä ottanut asiaa edes käsittelyyn! Tarkistin tämän pari tuntia sitten omakelan sivuilta. Miksi virkailija kehoitti meitä kiirehtimään (näin tehtiin) ? Eiväthän he ehdi ottaa asiaa edes käsittelyyn, ennen kuin meidän sähköt katkaistaan! Ja sossukaan ei voi tehdä mitään, ennen kun kela on tehnyt päätöksensä! Sieltäkin on siis kysytty.
Miten teillä muilla, mitä olette tehneet tälläissa tilanteessa??
Kommentit (21)
1kk sitten lähetin anomuksen. Viime viikolla soitin ja kiirehdin asiaa. Edes vielä ei ole tullut asiaan päätöstä.
Itse olen ratkaissut tämän maksamalla laskuni.
Kaikki on mahdollista kun on kelasta kyse.
Kannatta ennakoida ja alkaa suunnitella TÖIHIN MENEMISTÄ! Sillä kela tullaan sulkemaan lopullisesti, joten ei ole edes isokaan ongelma vielä.
Me muut olemme ratkaisseet tälläiset ongelmat maksamalla laskut ajoissa. Sitten voikin vaikka soitteluajat käyttää jäätelöllä käynnissä.
Olen sairauksien takia säätänyt tukiviidakossa 5 vuotta. Sairaspäivärahaa, asumistukea, työmarkkinatukea, kuntoutustukea, toimeentulotukea, mitä milloinkin. Eipä ole ikinä mitään tuonkaltaistakaan ongelmaa ollut ja rahat saanut ajoissa.
Soita oman alueesi sosiaalitoimistoon ja kysy sieltä mahdollisuutta saada ennakoivaa tukea.
Vierailija kirjoitti:
Soita oman alueesi sosiaalitoimistoon ja kysy sieltä mahdollisuutta saada ennakoivaa tukea.
Siis piti olla ehkäisevää toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Soita oman alueesi sosiaalitoimistoon ja kysy sieltä mahdollisuutta saada ennakoivaa tukea.
Ei valitettavasti onnistu, ennekun kela tekee päätöksensä. Kysytty nyt ja kysytty aiemmin samassa tilanteessa. Sossu ei välttämättä auta vaikka sähköt olisi jo katkaistu. Kokemusta on, valitettavasti!
Helppoahan se olisi kaikki laskut vielä Kelaan maksettavaksi, maksaako ne kaikki laskut?
Älkää valittako, saatte sentään Kelalta ilmasta rahaa! Kaikki ei saa. Mää kitkuttelen 800 eurolla per kuu.
Kuinkahan paljon Kelasta aiotaan irtisanoa porukkaa säästösyistä :D
Kelalla kesti 78 päivää käsitellä minun hakemus ja sinä aikana meni sähkölasku perintään ja siitä tuli 230 euroa lisää maksettavaa. Oikeuden kautta sain perintäkulut vasta takas.
Jos se olisi helppoa, kaikkihan lähettäis laskunsa Kelan maksettaviksi. Täytyyhän siinä joku hidaste olla. Sen sanoo jo järkikin.
Niin, siellä on tosiaan ihan eläviä ihmisiä käsittelemässä näitä. Tekevät sitä mukaa kun kerkiävät, jonot on pitkät. Juuri sinun asiasi ei välttämättä ole ensimmäisenä jonossa, vaikka onkin sinun mielestäsi kiireinen.
Rasittaa korvauspuolen ihmisenä (en Kelassa) aina nämä mutinat että kestää ja kestää, no kyllä kestää, porukkaa on saikulla/lomalla/ym, ei niitä ole siellä niitä poissaolijoita kukaan korvaamassa.
Miksi et ole aiemmin reagoinut itse tilanteeseen?
Kait itse tiedät oletko maksanut sähkölaskusi vai ei? Jos et ole alunperin pystynyt maksamaan niin miksi et heti ole apua hakenut laskuihin? Miksi antaa itse mennä tilanteen noin huonoksi? Ihan voit peiliin katsoa ja nähdä syyllisen sieltä tilanteeseen.
Jos olet jo aiemmin ollut Kelan asiakas ja toimittanut laskuja heille niin kait luet huolella joka ikisen päätöksen? Onko kela hylännyt aiemmin sähkölaskun vaikka puuttuvien liitteiden vuoksi ja sinä hölmö et ole päätöstä lukenut vaan luullut laskujen maksetun tuosta noin vain ja lasku onkin maksamatta tai oletko tilille tulleen laskuun tarkoitetun rahan käyttänyt johonkin muuhun kuin laskun maksuun?
Mitäpä jos opettelet elämänhallintaa? Olisiko paha juttu ottaa vastuu elämästään ja selvitellä ja hoitaa asioitaan ajoissa?
Vierailija kirjoitti:
Kannatta ennakoida ja alkaa suunnitella TÖIHIN MENEMISTÄ! Sillä kela tullaan sulkemaan lopullisesti, joten ei ole edes isokaan ongelma vielä.
Mitä sä oikein horiset?
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ole aiemmin reagoinut itse tilanteeseen?
Kait itse tiedät oletko maksanut sähkölaskusi vai ei? Jos et ole alunperin pystynyt maksamaan niin miksi et heti ole apua hakenut laskuihin? Miksi antaa itse mennä tilanteen noin huonoksi? Ihan voit peiliin katsoa ja nähdä syyllisen sieltä tilanteeseen.
Jos olet jo aiemmin ollut Kelan asiakas ja toimittanut laskuja heille niin kait luet huolella joka ikisen päätöksen? Onko kela hylännyt aiemmin sähkölaskun vaikka puuttuvien liitteiden vuoksi ja sinä hölmö et ole päätöstä lukenut vaan luullut laskujen maksetun tuosta noin vain ja lasku onkin maksamatta tai oletko tilille tulleen laskuun tarkoitetun rahan käyttänyt johonkin muuhun kuin laskun maksuun?
Mitäpä jos opettelet elämänhallintaa? Olisiko paha juttu ottaa vastuu elämästään ja selvitellä ja hoitaa asioitaan ajoissa?
Tiedoksi vaan, että ole hakenut apua mm. Kelalta ja sossulta koko alku vuoden! Kun tilanteemme alkoi menemään huonompaan suuntaan (mm. irtisanomiset kun työnantajan firma kaatui jne). Olen toimittanut kelaan kaikki mahdolliset ja jopa "turhatkin" tiedot ja lappuset. Ja lukenut päätökset huolella sekä vastannut niihin. Vastaus on aina ollut, ettemme voi auttaa. Nyt kun kaikki viimein kaatuu, siis sähköt katkaistaan luulisi että voisivat nyt auttaa.
Ja en siis ole käyttänyt mitään "laskuun tarkoitettuja rahoja" väärin, koska en ole saanut mitään sellaista rahaa. Jos olen saanut vaikka ansiosidonnaista kassasta 400 euroa, niin se on mennyt kyllä täysin perus toimeentuloon: siis ruokaan ja muihin pakollisiin asioihin esim. shampoo, tiskiaine, hammastahna, vessapaperi. Sekä bensaan, että on päästy kulkemaan kauppaan/töihin.
Vierailija kirjoitti:
Niin, siellä on tosiaan ihan eläviä ihmisiä käsittelemässä näitä. Tekevät sitä mukaa kun kerkiävät, jonot on pitkät. Juuri sinun asiasi ei välttämättä ole ensimmäisenä jonossa, vaikka onkin sinun mielestäsi kiireinen.
Rasittaa korvauspuolen ihmisenä (en Kelassa) aina nämä mutinat että kestää ja kestää, no kyllä kestää, porukkaa on saikulla/lomalla/ym, ei niitä ole siellä niitä poissaolijoita kukaan korvaamassa.
Tottakai ymmärrän kaiken tuon.
Mutta en ymmärrä tätä: soitan kelaan ja juttelemme asiasta virkailijan kanssa noin puoli tuntia. Hän ymmärtää tilanteen (sähköt ollaan katkaisemassa ja tarvitsemme apua nopeasti) ja neuvoo meitä kiirehtimään. Lähetän saman päivän aikana kaikki tarvittavat liitteet ja paperit sekä toimin muutenkin hänen ohjeiden mukaan. Kerron tietysti päivämäärän, jollon sähköt menevät poikki.
Kela ei kuitenkaan itse kiirehdi asiaa vaan ei ole kahden viikon aikana ottanut asiaa edes käsittelyyn! Katkaisun eräpäivä on muutaman päivän kuluttua.
Mitä eroa on ns. kiireellisellä asialla normi asiaan?? Käsittelyajat tuntuvat olevan yhtä pitkät molemmissa.
soitat sinne ja hoputat. aina toiminu.