Mies haukkuu lihavaksi...
Olen aika loppu ja tuntuu että sietokykyni on täysin rajoillaan. Olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta (olen silti vain 28vuotias). Olen koko yhdessäoloajan ollut pyöreähkö. Menimme pari vuotta sitten naimisiin. Miehestäni on tullut todella ilkeä. Hän katsoo minua halveksivasti, kommentoi syömisiäni aivan jatkuvasti ja huomauttelee ruoan määrästä. Syön kuulemma liian isoja annoksia. Jos sanon vastaan (kuten aina) hän vaan käy sanomaan että puolustelen aina lihavia ja ihannoin lihavuutta(????). Mulla on aina ollut hyvä itsetunto mut tuntuu että liika on liikaa. Alkaa rakoilemaan. Loukkaavinta on ollut kun hän sanoi häpeävänsä minua. Myös hänen äitinsä on arvostellut ulkonäköäni. Ja tänään hän sanoi, että hän on puhunut painostani veljeni kanssa(minusta tämäkin on tosi loukkaavaa, eikö me ollakaan "samassa joukkueessa"?). Asiat voi sanoa niin monella tavalla. Itse en jaksa olla kokoajan suurennuslasin alla. Olen toki ylipainoinen, n. kymmenen kilon verran. Suurin osa ylimääräisestä painosta on pakkautunut vatsan alueelle. Mulla on käsittääkseni ihan kauniit kasvot ja olen aika hellä ja iloinen. Itse kehun miestäni paljon. Mulle on tärkeää että toisella on rakastettu ja hyvä olo. Mieheni ei myöskään halua harrastaa usein seksiä. Minusta tietysti tuntuu siltä, että se johtuu ulkonäöstäni. Joskus saattaa mennä 3 viikkoa väliä. Itse hän vaan sanoo ettei häntä kiinnosta kun hän väsyy seksistä niin paljon. Olen puhunut miehelleni loukkaantuneista tunteistani. Olen myös kertonut, että tarvitsisin positiivista palautetta (jos saisin sitä ees joskus, kestäisin varmaan paremmin jatkuvan kritiikin). Olen myös kysynyt häneltä, että mitä hän on tehnyt mun aviomiehelle?! Mitä te ajattelette tästä? tarvitsisin näkökulmia, Kiitos!
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Haluatko itse laihduttaa vai olla ylipainoinen? Mikäli et halua, ei tässä tapauksessa ole paljoa tehtävissä.
Ongelma tässä ei pohjimmiltaan ole aloittajan paino. Jos aloittaja laihduttaisi, löytäisi mies jonkun uuden asian josta irvailla.
Ja jos joku pystyy kohtelemaan puolisoaan noin, kertoo se on ihan riittävästi siitä että kunnioitusta ja aitoa rakkautta ei ole. Miksi kukaan jäisi suhteeseen ihmisen kanssa joka kohtelee kuin roskaa. Vahinko on jo tapahtunut.
Tässä tulee se näkökulma, jota et odottanut: etsi mies, joka pitää sinun muotoisista naisista.
Älä tuhlaa parhaita vuosiasi sellaisen miehen kanssa, joka ei rakasta eikä kunnioita sinua. Olet ansainnut parempaa.
Osta joku nettivalmennus ja vaaka ruualle millä punnitset tarkkaan ateriat. On tärkeää ettet ainakaan syö liian vähän koska se turvottaa ja lihakset katoavat. Minä syön enemmän ja säännöllisemmin kuin mieheni ja olen hoikka.
Mies ei taida sinusta välittää tarpeeksi ja tuo lihavuuskeskustelun kautta sitä julki. Jollei teillä ole lapsia voisi ero olla ihan hyvä vaihtoehto. Sen jälkeen laihdutat ne ylimääräiset 10 kg pois. Aloitat uuden elämän johon saat vauhtia esimerkiksi vaihtamalla työpaikkaa, hankkimalla uuden ammatin työn ohessa tai päätoimisesti opiskellen. Pidät huolta itsestäsi ja ulkonäöstäsi. Ota uusi suunta elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko itse laihduttaa vai olla ylipainoinen? Mikäli et halua, ei tässä tapauksessa ole paljoa tehtävissä.
Vaikka ap ei olisi ylipainoinen, keksisi mies jonkin muun syyn valittaa.
Älkää vastatko tähän Vanhanpiian itse kekzittyyn paskaan. Itse vastailee ja kyselee.. 🤮🤮🤮
Vierailija kirjoitti:
Älkää vastatko tähän Vanhanpiian itse kekzittyyn paskaan. Itse vastailee ja kyselee.. 🤮🤮🤮
Moukan aloitus ja toiset moukat vastaa tälle hullulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Normaalisti kuuluu kehua ja pitää hyvänä. Mies ei välitä susta paskan vertaa, kai sä nyt tajuut sen itsekin. Luuletko että haukkuminen kuuluu normaaliin parisuhteeseen, en väitä että teillä olisi normaali parisuhde. Sun mies on täys mulkku, ja sun täytyy erota, tai sit oikeasti vedät sitä lättyyn niin että lätisee. Pelkkä sanominen et: mua sattuu kun haukut mua ei riitä, vaan aivottomalle idiootille pitää näyttää konkreettisia juttuja, kuten tuo turpaan vetäminen. Puhuminen ei auta ikinä. Olet liian kiltti. Mies pitää sua pilkkanaan.
V*ttu kun taas korpeaa, jotenkin ärsyttää että heti aloitetaan ehdottamaan eroamista, ei sitä nyt niin vaan erota aivan pienen asian takia. Tässäkin tapauksessa mies on vähän huomauttanut että muija painaa, niin sinun mielestä pitäisi ottaa avioero? Ajattele ensin, kirjoita sitten.
Taisit itse tuon koko stoorinkin kirjoittaa muka naisena. Läskihulluinkkeli kun oot.
Vierailija kirjoitti:
En voi olla lisäämättä tänne vaikka viestiketju onkin vähän vanhempi. Kirjoitan rehellisen ja suoran mielipiteen ja tarkoitukseni ei ole loukata. Mieheni on lihonut pikkuhiljaa avioliittomme aikana ja ylipainoa on nyt n. 30 kiloa. Olen mielestäni ihan fiksu ihminen ja yrittänyt pitää mieleni ja sanani kurissa. Olen yrittänyt muistuttaa itselleni, että ihminen on sinänsä arvokas. Olen yrittänyt nätisti kannustaa laihduttamaan. Nyt mittani on täysi. Vuodesta toiseen mies mukamas yrittää laihduttaa, mutta ei kiinnosta itse ottaa selvää asioista vaan minun pitää tehdä kaikki. Ei välttele herkkuja vaan saattaa ahmia useita kahvileipiä päivässä, jos niitä löytyy. Syö kuulemma pienempiä annoksia vaikka ei minusta siltä näytä. On kuulemma vielä nälkä ja pitää ottaa lisää. Ei ole kiinnostunut liikkumisesta ollenkaan, saa kuulemma työssä tarpeeksi liikuntaa ja enemmän kuin minä. Minusta olisi mukavaa ja yhdistävää käydä yhdessä lenkillä,
Onko uniapnea tutkittu? Väsyttää päivälläkin.
Minä kuulin suhteessa olevani läski, kaksoisleukainen valas yms. En ymmärrä miksi mies rupesi edes seurustelemaan, tuo alkoi jossain 3kk jälkeen. En nähnyt syytä laihduttaa tuommoisen miehen vuoksi, tuskin sille olisi mikään riittänytkään, on itse selvästi anorektikko, luuta ja nahkaa, eli ei näytä hyvältä itsekään. Itse olin alipainoinen nelikymppiseksi, enkä nyt aio lakata syömästä että näyttäisin luuviululta. On niitä muitakin murheita tässä iässä odotettavissa kuin ulkonäkö.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi ei seiso. Sun kilot on vaan tekosyy.
Mulla se sanoi tätä kun yritin puhua seksin puutteesta. Kun olen "tommonen paskalta haiseva läski" tms. Ja h*** munan perässä vaan. Kyllä se omaa kivaa piti nähteni myös.
Jos aloitus on totta niin ihmettelen kyllä todella suuresti miten te ihmiset jatkatte yhteiselämää henkilön kanssa joka haukkuu ja on ilkeä?
Sekö on parempi vaihtoehto kuin lähteä ja elää yksin?
Tämä on asia mitä en ole koskaan pystynyt ymmärtämään. Missä itsenne arvostus? Oletteko sylkykuppeja ja oksennusämpäreitä? Eihän tuollainen mies ole edes mies! Jotain vikaa siinäkin osapuolessa. Jos toista noin vihaa ja halveksii lähtee itse eikä jää roikkumaan halveksimansa ihmisen rinnalle. Jos jää, se on selkeä merkki jonkinlaisesta riippuvaisuudesta, sairaasta sellaisesta.
Terve ihminen ei jää, ei kumpikaan osapuoli - haukuttu eikä haukkuja. Eihän kenenkään täysjärkisen luulisi haluavan vapaaehtoisesti jäädä haukuttavaksi eikä toisaalta jäädä elämään ihmisen kanssa jota niin paljon inhoaa ja vihaa että haukkua pitää?
Ja tiedän että nyt sanotaan että kun on oikein mollattu niin itsetunto on mennyt mutta sehän on asia johon voi itse vaikuttaa! Itsetuntoaan voi kohentaa ja itseään voi opetella arvostamaan, ei se ole asia joka voidaan lopullisesti viedä keneltäkään. Se on uhriajattelua ja uhriksi suostumista.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko itse laihduttaa vai olla ylipainoinen? Mikäli et halua, ei tässä tapauksessa ole paljoa tehtävissä.
Jos halusit sanoa, että ap:n mies muuttuisi jotenkin siitä, että ap laihduttaa, niin väärin meni.
Ehkä oot aika nuorena mennyt yhteen. Eikä ole kokemusta muista. Niin sitten ajattelee että pitää olla yhdessä.
Ei ole kovin kivaa toi käytös. Laihtuminen on vaikeaa eikä haukut siinä auta.
Laihduta, jos haukkuminen jatkuu, niin eroa. Mitä siinä roikut, jos on paha olla.
Sano miehelle, että et pidä lihaksettomista miehistä etkä naisista, joten kuntosalille yhdessä, kunnon harjoitteluohjelmaa noudattamaan.
Muutamasta kilosta natisijat ovat lähes poikkeuksetta vähemmän miehekkäitä. Jos oma itsetunto on kunnossa, muita ei tarvitse ainakaan negatiivisuuden kautta liikkumaan kannustaa.
Ei tässä taida pohjimmiltaan olla kyse painosta. Itse varmaan selvittäisin onko ukko nyt oikeasti messissä suhteessa. Tuommoinen arvostelu ei missään asiassa ole oikein ja kertoo siitä että suhde ei perustu oikeille asioille.