Mies haukkuu lihavaksi...
Olen aika loppu ja tuntuu että sietokykyni on täysin rajoillaan. Olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta (olen silti vain 28vuotias). Olen koko yhdessäoloajan ollut pyöreähkö. Menimme pari vuotta sitten naimisiin. Miehestäni on tullut todella ilkeä. Hän katsoo minua halveksivasti, kommentoi syömisiäni aivan jatkuvasti ja huomauttelee ruoan määrästä. Syön kuulemma liian isoja annoksia. Jos sanon vastaan (kuten aina) hän vaan käy sanomaan että puolustelen aina lihavia ja ihannoin lihavuutta(????). Mulla on aina ollut hyvä itsetunto mut tuntuu että liika on liikaa. Alkaa rakoilemaan. Loukkaavinta on ollut kun hän sanoi häpeävänsä minua. Myös hänen äitinsä on arvostellut ulkonäköäni. Ja tänään hän sanoi, että hän on puhunut painostani veljeni kanssa(minusta tämäkin on tosi loukkaavaa, eikö me ollakaan "samassa joukkueessa"?). Asiat voi sanoa niin monella tavalla. Itse en jaksa olla kokoajan suurennuslasin alla. Olen toki ylipainoinen, n. kymmenen kilon verran. Suurin osa ylimääräisestä painosta on pakkautunut vatsan alueelle. Mulla on käsittääkseni ihan kauniit kasvot ja olen aika hellä ja iloinen. Itse kehun miestäni paljon. Mulle on tärkeää että toisella on rakastettu ja hyvä olo. Mieheni ei myöskään halua harrastaa usein seksiä. Minusta tietysti tuntuu siltä, että se johtuu ulkonäöstäni. Joskus saattaa mennä 3 viikkoa väliä. Itse hän vaan sanoo ettei häntä kiinnosta kun hän väsyy seksistä niin paljon. Olen puhunut miehelleni loukkaantuneista tunteistani. Olen myös kertonut, että tarvitsisin positiivista palautetta (jos saisin sitä ees joskus, kestäisin varmaan paremmin jatkuvan kritiikin). Olen myös kysynyt häneltä, että mitä hän on tehnyt mun aviomiehelle?! Mitä te ajattelette tästä? tarvitsisin näkökulmia, Kiitos!
Kommentit (122)
Voi että. :(
Tiedätkö mulle tuli mieleen, että pänniikö nyt pinnan alla jokin ihan muu asia kuin sinun liikakilosi? Jos miehesi on yleensä ollut ihan fiksu mies ja tämä on ihan uusi piirre? Tyytymättömyys itseensä, elämäänsä ja ehkä parisuhteeseenne purkautuu kiusaamalla toissijaisista seikoista? Jonkin näköinen kriisivaihe tai jotain? Sillä olette tavanneet nuorina ja noin 18-28 ikävuodet tuo mukanaan kaikenlaista mullistusta ja kasvamista, elämä muuttunut siinä ajassa todella paljon ja aikuistuttu.
Minun mielestäni on erittäin typerää käytöstä mieheltäsi. Sinä olet ollut sellainen kuin olet aina, koko suhteen ajan. Ja en osaa kuvitella, että ihmistä joka rakastaa haluttaisiin kiusaamalla kiusata. Sillä sitähän tuo on, ei edes tyytymättömyyttä ulkonäköösi, koska se ei estäisi häntä välittämästä ja huomioimasta tunteesi. Ja teillä on historiaa ja tukeneet toisianne varmaan vuosien varrella yhdessä sun toisessa asiassa ja peruskunnioitus pitäisi jokaista ihmistä kohtaan olla. Eli totta kai tuo sinuun vaikuttaa. Ei edes niinkään se, että ulkonäöstäsi murehtisit vaan että puolisosi kohtelee sinua noin!! Itse kyllä väsyisin ja kertoisin, että vuosia tässä taaplattu ja ollut aina saman muotoinen. Eli joko nyt hyväksyy sen tai lähtee. Tai kakistaa ulos sen mikä OIKEASTI vaivaa mieltä. Sillä kaikista kiloista huolimatta sinäkin olet ihminen, johon hänellä ei mitään oikeutta purkaa tyytymättömyyttään ja pahaa oloaan. Ja jos miehellä yhtään älliä, niin tajuaa tämän. Ja erityisesti jo yhteisten vuosien vuoksi miehellä pitäisi jonkinlainen halu olla turhanpäiten satuttamasta sinua - Vaikka haluaisi parisuhteesta pois.
Ja ole nyt varovainen tuossa. Että tuo ei aiheuttaisi sulle pitkäaikaisia haavoja ja heikentäisi sitä itsetuntoa. Sillä kyllä se voi luhistua, vaikka ollutkin hyvä. Muista arvostaa itseäsi, etenkin silloin kun joku daiju ei tajua arvostaa sinua. ;)
Ja yleisesti, en tajua kyllä yhtään tuollaisia tapauksia. Luojan kiitos omalle kohdalle ei ole osunut muunlaisia tapauksia kuin sellaisia, jotka puuttuvat ulkonäkööni vain kehuakseen sitä. Puolisollani ainoa huoli minun (ja tyttärenkin) ulkonäön osalta on se, että ei ikinä muututtaisi tyytymättömiksi siihen vaan oltaisiin sinut omien kroppien kanssa. Koska se olisi pahinta, jos ruoskisi itseään olemattomista tai edes olevistakin jenkkakahvoista ja kiloista. Nosti kyllä arvostustani häntä kohtaan taas kerran korkeammalle, että hänelle merkkaa se läheistensä hyvä mieli. Ei vain se, että ulkokuori miellyttäisi juuri häntä itseään.
En tiedä tarkoitatko nyt omaa mielestä ylipainoa vai ihan oikeata yli BMI-rajan menevää, mutta jos oikeaa niin totta kai olisi hienoa jos saat etenkin sen vyötärön kilot pois. MUTTA oman terveytesi vuoksi - ei siksi, että olisit niin itsetunnoltasi maahan lyöty, että tekisit sen miehen vuoksi, joka kokee oikeudekseen olla sinua kohtaan noin loukkaava. Toi miehen asenne niin surkea siksikin, koska kyllä olis kova halu pudottaa ensin ne ylimääräiset kilot, jotka mies painaa ja sitten omia kiloja vasta vähentää. Mutta juu, jos on joskus ollut fiksu, niin veikkaan että liikakilot toimii tekosyynä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kertonut miehellesi, että haluaisit sen kymppikilon pois? Miehellesi voi riittää jo se tieto, että haluaisit pudottaa hieman painoa. Omalle kumppanille voi olla joskus liiankin helppoa laukoa asioita suoraan vaikkei näin käyttäytyisi muiden kesken. 10 kiloa ei ole kovin iso urakka pudottaa, mutta kyllä sekin itsekuria vaatii.
Joo, kyllä hän tietää että tahtoisin kilot pois. Kiitos ajatuksistasi! :)
t. ap
Tuollainen kohtelu ei ole rakkautta, joten lähtisin pois. Tuo pahenee ajan kanssa. Mitä luulet, että hän sanoo sinulle, kun olet +40? Purkaa vaan omaa pahaa oloaan sinuun. Ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
ap on onnistunut kääntämään oman ylensyöntinsä miehen syyksi.
vain suomalainen feministi voi syödä itsensä kehopositiiviseksi ja sitten uhriutua ja syyttää miestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Normaalisti kuuluu kehua ja pitää hyvänä. Mies ei välitä susta paskan vertaa, kai sä nyt tajuut sen itsekin. Luuletko että haukkuminen kuuluu normaaliin parisuhteeseen, en väitä että teillä olisi normaali parisuhde. Sun mies on täys mulkku, ja sun täytyy erota, tai sit oikeasti vedät sitä lättyyn niin että lätisee. Pelkkä sanominen et: mua sattuu kun haukut mua ei riitä, vaan aivottomalle idiootille pitää näyttää konkreettisia juttuja, kuten tuo turpaan vetäminen. Puhuminen ei auta ikinä. Olet liian kiltti. Mies pitää sua pilkkanaan.
V*ttu kun taas korpeaa, jotenkin ärsyttää että heti aloitetaan ehdottamaan eroamista, ei sitä nyt niin vaan erota aivan pienen asian takia. Tässäkin tapauksessa mies on vähän huomauttanut että muija painaa, niin sinun mielestä pitäisi ottaa avioero? Ajattele ensin, kirjoita sitten.
Nautitko masokistisesti. Mitä järkeä olla yhdessä, jos toinen halveksii?
Tän on pakko olla trolli mutta jos ei ole: eroa. Miks tuhlaat sun ainoaa elämääs tommosen seurassa? Oot nuori, ala elämään itsellesi, älä jollekin ukolle.
"Vaikutat mukavalta ihmiseltä ja kuten sanoit varmasti olet kaunis sekä iloinen ihminen, joten ansaitset jotain paljon parempaa. Ylipaino ei ketään määrittele ja jos olet ollut samoissa painoissa koko suhteesi ajan, niin miksi kummassa nyt siitä on tullut kynnyskysymys. Ja sitä paitsi kymmenen ekstra kiloa??!!! aika vähän.. Monen miehen miehen mielestä varmasti olisit just sopivan pyöreä. Mä olen pyöreämpi kuin sinä, mutta mieheni ei ole koskaan ikinä mitään pahaa sanonut yrittänyt vaan kehua minua, kun olen itse ollut aiheen kanssa ongelmissa.
Mieti mitä itse haluat elämältäsi ja suhteelta, onko miehesi enää se kumppani jonka kanssa haluat olla? Itse ainakin menettäisin itsetuntoni ja lihoisin varmaan lisää tuollaisessa tilanteessa, eikä se sen arvoista olisi. Muistaisin aina myös sen, että en saanut hyväksyntää semmoisena kuin olisin ollut.
Eroaminen ja luopuminen on vaikeaa. Pohdin itse suhteesta lähtemistä eri syistä tosin. On vaan niin hemmetin vaikeaa myöntää, että se mies ei olekaan se ihminen, miksi häntä luuli. Kaipa sitä pelkää myös jäävänsä yksin sekä on monia vaikeita käytännön asioita.
Toivottavasti se miehesi tulisi järkiinsä vielä. Kerro rehellisesti, mitä tunnet hänen sanomisista sekä kysy mikä se todellinen ongelma on."
Kaunis, kiitos sanoistasi.
t. ap
Oletko lihonut teidän suhteen aikana vai alusta asti ollut nykyisessä painossa? Aika moni mies ja nainen kun ei halua kumppaninsa repsahtavan liikaa suhteen aikana. Mielestäni siihen on oikeus, koska kyllä kumppanin pitää voida miellyttää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos tuosta tulee liian iso ongelma, niin sitten on syytä miettiä kannattaako suhdetta jatkaa. Sinun täytyy päättää kumpi on tärkeämpää, miehesi miellyttäminen vai se että olet mitä olet. Laihduttaminen on teknisesti äärettömän helppoa, mutta henkisesti hyvin raastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi että. :(
Tiedätkö mulle tuli mieleen, että pänniikö nyt pinnan alla jokin ihan muu asia kuin sinun liikakilosi? Jos miehesi on yleensä ollut ihan fiksu mies ja tämä on ihan uusi piirre? Tyytymättömyys itseensä, elämäänsä ja ehkä parisuhteeseenne purkautuu kiusaamalla toissijaisista seikoista? Jonkin näköinen kriisivaihe tai jotain? Sillä olette tavanneet nuorina ja noin 18-28 ikävuodet tuo mukanaan kaikenlaista mullistusta ja kasvamista, elämä muuttunut siinä ajassa todella paljon ja aikuistuttu.
Minun mielestäni on erittäin typerää käytöstä mieheltäsi. Sinä olet ollut sellainen kuin olet aina, koko suhteen ajan. Ja en osaa kuvitella, että ihmistä joka rakastaa haluttaisiin kiusaamalla kiusata. Sillä sitähän tuo on, ei edes tyytymättömyyttä ulkonäköösi, koska se ei estäisi häntä välittämästä ja huomioimasta tunteesi. Ja teillä on historiaa ja tukeneet toisianne varmaan vuosien varrella yhdessä sun toisessa
Voi kiitos, sulle kauniista ja viisaista sanoistasi :)
Mieheni on mua aika paljon vanhempi(10v.), joten luulis jo senkin takia hänen olevan kypsempi. Muuten kyllä fiksu mies ja yleensä muita ihmisiä kohtaan mukava, minulle vaan ei enää nykyään. Tuntuu että vaan annan ja annan ja itte en saa mitään :(. Tietysti hyviäkin hetkiä on. Olen miettinyt tota samaa et jos se onkin joku muu kuin kaihertaa mutta ei kuulemma ole. Hän ei vaan "osaa" sanoa muulla tavalla kun rumasti. No sitten voisi kyllä opetella! Eikä tää lihavuuskeskustelu luonnollisesti ole ainoa ongelma joka meillä on. Tämä vaan jotenki on minusta pöyristyttävintä näin niinku naisen näkökulmasta. Ärsyttää kun alistun tälläseen.
Juu, ihan oikeesti olen sen 10 kiloa ylipainoinen. En vaan päässäni, tai mieheni päässä.
t. ap
Hei ap! 10 -kilo on vähän ja suurin ongelma tuntuu olevan miehesi päässä, miksi hän sitä muuten muille huutelisi? Älä välitä, kyllä nyt ongelma on jossain muualla kun painossasi. Tuo seksi juttu, ettei jaksa harrastaa seksiä kun niin väsyy mieheni tekee fyysisesti todella raskasta työtä, eikä ikinä syy ole se ettei jaksaisi, päinvastoin kuntoa riittää myös siihen. Jos käytös ei muutu, vaihda. Itte myös hieman pyöreähkö, mutta kovakuntoinen nainen, jo ihan työnkin puolesta. Jos mieheni moittisi, käskisin hakea laihempaa-siitähän se autuus urkenisi. 167 ja 72!
Vierailija kirjoitti:
Tän on pakko olla trolli mutta jos ei ole: eroa. Miks tuhlaat sun ainoaa elämääs tommosen seurassa? Oot nuori, ala elämään itsellesi, älä jollekin ukolle.
No, en oo trolli... Ei se eroaminen niin helppoo oo.
t. ap
Outoa on että mies on itse valinnut pyöreän naisen vaimoksi ja nyt kahden vuoden jälkeen yrittää muuttaa toista ja murentaa itsetuntoa . Ansaitsisit huolehtivan , kunnioittavan miehen joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet .
Vierailija kirjoitti:
Oletko lihonut teidän suhteen aikana vai alusta asti ollut nykyisessä painossa? Aika moni mies ja nainen kun ei halua kumppaninsa repsahtavan liikaa suhteen aikana. Mielestäni siihen on oikeus, koska kyllä kumppanin pitää voida miellyttää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos tuosta tulee liian iso ongelma, niin sitten on syytä miettiä kannattaako suhdetta jatkaa. Sinun täytyy päättää kumpi on tärkeämpää, miehesi miellyttäminen vai se että olet mitä olet. Laihduttaminen on teknisesti äärettömän helppoa, mutta henkisesti hyvin raastavaa.
Kiitos hyvästä näkökulmasta. tuossa on varmasti totuuden siemen. Olen ollut tosiaan koko suhteen ajan hiukan pyöreä ja olen ollut jopa lihavampi kuin nyt. Munkin mielestä toiselle saa sanoa vaikeistakin asioista, mutta hyvässä hengessä. tulee niin loukattu olo, kun toinen alkaa ilkeileä. Se ei tunnu kovin rakkaudelliselta. Ihan kuin toinen olis kuuro ja välinpitämätön kun ei tajua lopettaa vaikka näkee että toisella on paha mieli. Noh. Eipä suhteet kai koskaan helppoja ole.

Parasta huomaavaisuutta kumppania kohtaan on omasta kunnostaan ja terveydestään huolehtiminen! Kaiken ikäisenä!
Olisin voinut arvata tuon että mies on sinua merkittävästi vanhempi. Veikkaan että mies ei syty kuin nuorista naisista. Ja nyt sinä olet jo ohittanut sen iän missä hänen mielestään kuuluu naisen olla. Mies ei välttämättä kykene tunnustamaan edes itselleen että häntä kiinnostaa seksuaalisesti vain alle 25 v naiset. Kun ei ymmärrä missä mättää niin helpoin etsiä syy sinusta.
No sinä et nuorru. Joten järkevintä olisi että eroaisitte. Mies voi lähteä metsästämään nuoria naisia joita haluaa (mutta tuskin saa) ja sinä voisit löytää normaalin miehen jolle naisen nuoruus/paino ei ole SE juttu.
Minä en suostuisi kuuntelemaan tuollaista haukkumista mieheltäni. Joko suhtautuu kunnioittavasti tai sitten erotaan. Haukkuminen, alistaminen ym ei kuulu parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko lihonut teidän suhteen aikana vai alusta asti ollut nykyisessä painossa? Aika moni mies ja nainen kun ei halua kumppaninsa repsahtavan liikaa suhteen aikana. Mielestäni siihen on oikeus, koska kyllä kumppanin pitää voida miellyttää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos tuosta tulee liian iso ongelma, niin sitten on syytä miettiä kannattaako suhdetta jatkaa. Sinun täytyy päättää kumpi on tärkeämpää, miehesi miellyttäminen vai se että olet mitä olet. Laihduttaminen on teknisesti äärettömän helppoa, mutta henkisesti hyvin raastavaa.
Kiitos hyvästä näkökulmasta. tuossa on varmasti totuuden siemen. Olen ollut tosiaan koko suhteen ajan hiukan pyöreä ja olen ollut jopa lihavampi kuin nyt. Munkin mielestä toiselle saa sanoa vaikeistakin asioista, mutta hyvässä hengessä. tulee niin loukattu olo, kun toinen alkaa ilkeileä. Se ei tunnu kovin rakkaudelliselta. Ihan kuin toinen olis kuuro ja välinpitämätön kun ei tajua lopettaa vaikka näkee että toisella on paha mieli. Noh. Eipä suhteet kai koskaan helppoja ole.
t. ap
Kuulostaa sitten vähän siltä että miehesi on turtunut suhteeseenne ja se sitten ilmenee ilkeilynä sinua ja vieläpä painoasi kohtaan. Ehkä hän kokee että jos laihtuisit hän voisi syttyä uudelleen. Voi olla ettei se painon pudotus auttaiskaan tilanteeseen pidemmän päälle, vaikea sanoa.
Miksi sinä menit naimisiin tuon ihmisen kanssa pari vuotta sitten?