Epävakaa persoonallisuus tekee elämästäni helvettiä

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla diagnoosi epävakaasta persoonallisuushäiriöstä?

Lääkkeet eivät kovin hyvin tehoa epävakauteen. Onko sinulle koskaan tarottu mahdollisuutta osallistua dialektiseen käyttäytymisterapiaan? Kysy mahdollisuudesta, se on vaikuttavin hoitomuoto epävakauteen

 

Kiitos neuvosta, voisin ehdottaa tuota. Minulla ei ole ollut terepiakäyntejä pitkään aikaan. Ap

Vaihda lääkettä ja olisko terapian paikka?

Kaverilla sopiva lääkitys auttanut paljon.

Ps. Onko sulla hormonit tasapainossa?

Lähdet juoksulenkille tai uimaan ja piiputat itsesi liikunnalla. Sanot vain miehelle, että nyt on sun vuoro vahtia lapsia ja tehdä kotityöt, heippa!

Vierailija kirjoitti:

Sitten pitäisi tehdä suunnitelma että miten toimia kun ne hermot menee, meet vaikka eri huoneeseen ja huudat ja kiroilet siellä ihan itsekseen tai soitat ystävälle ja purkaat tunteita. Koska lasten ei tarvitse jatkuvasti ottaa vastaan sun pahaa oloa. On normaali että joskus suuttuu mutta kun itsekin on huolissaan käytöksestään niin sellainen ei ole normaalia.

Normaalia? Eihän persoonallisuushäiriö oli mikään persoonallisuushäiriö, jos se ei aiheuta ongelmia normaaliin elämään. Ihmiset kuvittelee, että persoonallisuushäiriö on normaali tila ja ihmettelevät, jos siitä aiheutuu jotain haittaa tavanomaiseen elämään. Se on juuri diagnoosin tärkein peruste, että kyseessä on häiriö, jolla on häiritsevää vaikutusta ihmisen elämälle, arjelle, vuorovaikutussuhteille. Kyseessä ei ole normaali ailahtelu. 

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa persoonallisuus tekee myös muiden ihmisten elämästä helvettiä.

Tietenkin, mutta tässä onkin haussa keinoja, millä tilanne voi helpottua. Syyllistäminen ei johda mihinkään, kun kyseessä on persoonallisuushäiriö. Minun äitini aloitti pitkän terapian, joka kesti pidempään kuin 2 vuotta, mutta en saa päähäni, mikä terapiasuuntaus se oli. Siitä oli apua. Persoonallisuushäiriö saa alkunsa jostain, ne syntyvät geneettisen perimän, kasvatuksen, ympäristötekijöiden ja elämänkokemusten (kuten traumaattisten tilanteiden) myötä. Koetut pettymykset tai koettu väärin kohtelu, pelkotilat, oikeastaan ihan mikä tahansa voi sysätä siihen suuntaan. Monesti epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy muitakin mielenterveyden haasteita tai diagnooseja. Olen joskus lukenut, että esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö on sellainen, joka voi olla usein epävakaan persoonallisuuden lisäksi. Maaniset ja depressiiviset kaudet vaihtelee (joillain jopa tiheästi), ja onko kumpi silloin syy ja kumpi seuraus. Se voi nimittäin olla, ettei ihminen itsekään enää tiedosta tai kontrolloi tunnetilojaan, jos on maniaa ja masennusta. Silloin tietysti sen hoitaminen on tärkeää. Joskus luin, että myös Adhd on yleinen yhdessä epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa, ja mietin, että minun äidilläni olisi saattanut olla adhd, kun keskittyminen oli niin vaikeaa ja pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus elämästä puuttui. Toisaalta taas hän sai terapiasta niin paljon apua, että tuskin se adhd:ta on kuitenkaan, kun siihen ei terapiat auta. Toki puhutaan myös ns. itse aiheutetusta adhd:sta, joka on kamala termi, mutta viittaa siihen, että ihminen touhottaa ja vouhottaa joka suuntaan, selaa älypuhelinta, tekee tuhatta asiaa yhtä aikaa pysähtymättä, jolloin aivojen toiminta pysyvästi muuttuu, ja sellainen tilanne voi kyllä tulla myös epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavalla, kuvittelisin.

Millainen äitisuhde sinulla oli lapsena?

Oletko koskaan ollut terapiassa? DBT eli dialektinen käyttäytymisterapia on todettu toimivaksi hoitokeinoksi persoonallisuushäiriöihin. 20 v lääkitystä on tajuttoman pitkä aika ja voi miettiä mitkä oireesti johtuvat ihan lääkityksen sivuoireista. Miettisin tuota lääkitystä kyllä nyt. Olet kyllä syönyt niin pitkään sitä, että vierottautuminen on varmaan mahdotonta, mutta pienellä annoksella voisi pärjätä. Se ei toimi että vuosikymmeniksi demppaa tunteet lääkityksellä vaan niitä pitää opetella hallitsemaan. Siksi terapia on hyvä hoitomuoto.

Mulla sama diagnoosi, sen kanssa on vaan oppinut elämään. Fiksaa lääkärin kanssa sun lääkkeitä. Käy juttelemassa hoitajan kanssa, etsi tietoa netistä oikeilta sivustoilta.

Sen kanssa pärjää kyllä mutta sun pitää saada keinoja miten pärjätä. Itse olin samanlainen ja koko perhe kärsi ennenkuin sain diagnoosin. 

Hae apua, tämä on sun elämä, pidä siitä huolta ja näytä muillekin millainen oikeasti olet! Tsempit!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hermostutko/vihastutko tyhjästä ilman mitään triggeröintiä?

Triggeröidyn kyllä. Mutta tyhjästä se ei tule. Poljen jalkaa, kiukkuan, huudan, olen mahdoton... pyörremyrskyn jälkeen olen taas oma itseni mutta sama toistuu aina vaan. Lasten kanssa on ollut erityisen haastavaa. Ap

 

Jos hermostumiseesi on syy, niin olet vain tunneihminen.  Olen itse samanlainen. En ole kokenut olevani mitenkään persoonallisuus häiriöinen. Nykyään kaikista yritetään tehdä sairaita, jos persoonallisuus ei ole vakaa ja hillitty kokoajan.  Mieheni on hyvin kestänyt vuosikymmeniä, on itse rauhallisuus ja sanonut usein, että olisi tylsää olla samanlaisen ihmisen kanssa. Ole armollinen itsellesi ap. kaikkien ei tarvitse olla viilipyttyjä.

Persoonallisuushäiriöiksi niitä kutsutaan siksi että niistä on ihmiselle haittaa. Jos sinulla pyyhkii hyvin ihmissuhteissa, niin tuskin kärsit persoonallisuushäiriöstä. 

Sinulla voi olla käytöksellesi psykologisten tekijöiden lisäksi joku fysiologinen aiheuttaja. Itselläni endometrioosi teki epävakaata käytöstä. Hormonivalmisteella pysyy aisoissa. 

Minun on pakko kertoa, kun äidilläni on ollut vuosikymmeniä tuo sama, mutta hän sai paljon apua yksilöterapiasta ja on lääkitys myös. Olisin toivonut, että terapiaa olisi ollut jo silloin, kun olin lapsi, mutta se on jossittelua.

Hänellä on ollut viime vuosina ihan uudenlaisia keinoja tasoittaa mieltä, esimerkiksi äänimaljarentoutus ja akupunktio. Hän kävi aikaisemmin taideterapiaryhmässä. Se oli tarkoitettu äitini kaltaisille ihmisille. Kysyin, mitä siellä tehdään, koska minusta se oli hieno juttu. Joka kerralla oli teema, jonka taideterapeutti alusti. Se konkretisoi sen päivän tunteita. Heillä oli musiikkia, mutta myös virikkeenä diaesityksiä tai vaikka jokin maalaus. Tai väri. Äidilläni oli pitkään seinällä sininen taulu, itse maalattu. Hän sanoi, että siinä on hänen tavoitevärinsä, missä hänen on hyvä olla. Minä näin sen niin selvästi, että niin se juuri oli. Hän oli oppinut itsestään, tai oikeastaan tiedostanut sen, mikä hän oli. Ei sininen sano mitään sille, joka ei tunne häntä, mutta minusta hän juuri on vakaimmillaan sinisessä tilassa, ihan konkreettisestikin vaikka meren rannalla merelle katsoessa tai kun yhdessä katsottiin yötaivasta ja tähtiä, kun olin lapsi. Olen itse ajatellut, että jo siellä kaukana hänen lapsuudessaan on ollut olosuhteet, jotka ovat ruokkineet persoonallisuushäiriötä. Hän olisi varmaan tarvinnut vakaan ja rauhallisen kodin, mutta on sattunut syntymään perheeseen, jossa oli monta lasta lyhyillä ikäeroilla ja vanhemmat teki paljon töitä, isommat sisarukset komensi pienempiä, oli hermoheikko äiti ja paljon poissa oleva isä, rakensivat taloakin kaiken kiireen keskellä ja elämä yhtä vuoristorataa, ja toisaalta äitini on ollut hemmoteltu prinsessa, semmoinen silmäterä, jota on palkittu hienoilla mekoilla ja esineillä siitä, kun on pitänyt kuria pienemmille sisaruksille. En ihmettele, jos sellaisesta kasvuympäristöstä ei jää ainakaan mielen vakautta.

En oletakaan, että kaikki täällä ymmärtävät mitä tarkoitan esimerkiksi tuolla sinisellä, mutta tämä oli vinkkinä ap:lle. Taideterapia maksaa, mutta joillekin siitä on apua muun terapian lisäksi. Sitä käytetään aika paljon vaikeiden häiriöiden hoidossa, siis erilaisissa psyykkisissä sairauksissa ja häiriöissä.

Vierailija kirjoitti:

Millainen äitisuhde sinulla oli lapsena?

Todella hyvä. Äitini on ollut todellinen tukipilari minulle, joskus vähän liiankin. Joskus hänellä on kontrolloivakin tapana sanoa minulle mitä pitää tehdä vaikka se on aina vilpittömän äidillistä. Hänellä ei ole vain keinoa että miten auttaa minua pahimmillani. Isääni taas suhde on ollut epävakainen, useimmiten oli rakastava isä mutta oli myös se pimeä puoli; äkkipikainen ja suuttuessaan pelottava. Olen varmaan saanut vaikutteina tai ehkä perimänäkin tämän puolen. Äitini aina hyssyttelee kun isällä palaa hermot  Ap