Mikä on isoin elämänmuutoksesi?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen
Työelämästä pois jääminen
Yliopisto-opinnot aikuisena
Vegaaniksi siirtyminen ja sen mukana 30 kg laihtuminen
Tavoitteellisen liikuntaharrastuksen aloittaminen keski-ikäisenä
Nuorena aikuisena keskenmeno
Lisäys: Toisen vanhemman menettäminen nuorena aikuisena
Sen tajuaminen, että elämässä ei kannata olla varasuunnitelmia.
Pääasia on pitää pääasia pääasiana.
Muutin kolmatta kertaa pois Heinolasta.
Toivottavasti tila on tällä kertaa pysyvä, sillä aikaisemmin elämä on heittänyt sinne kahdesti takaisin.
Lähdin pois palkkatyöstä ja toteutin pitkäaikaisen unelmani metsän keskelle muuttamisesta.
Elän hyvin pitkälti omavaraistaloudessa.
Terveydenhuoltoalan stressaava työ vaihtui marjojen, kalojen, sienien ja kuusenkerkän keräämiseen ja myyntiin.
Ensimmäinen ulkomaille muutto, sen jälkeen olen vaihtanut maata vielä kahdesti mutta ne olivat ihan pikkujuttuja ekaan kertaan.
Muutin 1970-luvun puolivälissä Saksaan ja täällä olen edelleen. Kultahäät tulossa parin vuoden päästä.
Muutin pieneen 200 asukkaan kylään Pohjois-Suomeen.
Varmaan autokoulun käyminen.
Minusta tuli myöhemmin ajo-opettaja.
Terveysongelmien myötä elämäntapojen muuttaminen. Muutin ruokavalion täysin ja aloin liikkumaan. Pystyin jättämään lääkkeet kokonaan pois.
Suvaitsevasta vastustajaksi siirtyminen. Mut hei, nyt ymmärrän persuja ja äärioikeistoa vaikka humanisti minussa ei kannatakaan heidän toimiaan.
Muutin Mongoliaan ja asuin siellä 8 vuotta.
Suomeen muutin takaisin viime syksynä.
Oli ihan silmiä avaava kokemus.
Naimisiin meno ja lapsen saaminen.
Vierailija kirjoitti:
Muutin Etelä-Suomesta keskelle Kainuun korpea.Ostin vanhan omakotitalon.
Vaihdoin sairaanhoitajan työn maatalouslomittajan työhön.
Palkka puolittui, mutta stressi ja ahdistus loppui.
Täällä toinen maatalouslomittaja. Lehmät kuuntelevat aina kaikki ilot ja surut. Eivätkä koskaan valita. Lehmät on maailman parhaita terapeutteja.
Muutin Bulgariaan ja asuin siellä 15 vuotta.
Lopetin muiden ihmisten miellyttämisen ja opettelin sanomaan ei.
Vaikea sanoa mitään yhtä isoa elämänmuutosta. Koko elämä on jotenkin jatkuvaa muutosta.
Sisukkuuden lisäksi tulee olla faktatietoinen maailmankatsomus, tulee olla nöyrä ja utelias.