Roikkuvatko useat tosiaankin huonoissa suhteissa talodellisen hyödyn ja turvan takia?

Itse olen kai tyhmä, koska en ole ikinä ajatellut rahaa.  Ensimmäisen miesystävän kanssa asuttiin hänen isänsä ostamassa asunnossa kohtuu halvalla vuokralla. Poika oli vanhempiensa ainut lapsi, eli sieltä olisi ollut tulossa aikanaan varsin hyvät perinnötkin, koska isänsäkkin oli ainut lapsi. Minua asumistilanne kuitenkin lähinnä ahdisti. Eihän sekään ihan oikein ollut, että minä kartutin miesystävän tulevaa perintöä maksamalla vuokraa asunnosta hänen isälleen. Lähdin sitten kaikkien järkytykseksi menemään. Syytettiin vielä vuosienkin päästä hyötymisetä, vaikka minähän heille olin rahaa antanut. Kahdessa seuraavassa suhteessa miehellä oli jo maksettu asunto ja olisin voinut elää taas kohtuu edullisin asumismenoin, mutta tunne, että en ollut taaskaan "tilanteen herra" vaivasi mieltäni koko ajan. Nyt olen sinkku ja aloittanut kaiken taas alusta ja maksan elämästä enemmän kuin koskaan, koska maksan kaiken itse. Koen kuitenkin itsekunnioitusta ja ylpeyttä itsestäni, etten ole jäänyt helpon elämän takia suhteisiin, jotka eivät ole olleet sen arvoisia. 

n.53v.