Miksi terapiassa ei saa näyttää kaikkia tunteitaan?

Terapeutin pitää olla neutraali. Minun terapeutti kertoo omasta elämästään lyhyin tarinoin. Siis hän ei KOSKAAN kiellä minua sanomasta tekemästä tai riehumasta tai polttamasta pannulla pihvejä. Näin se menee hyvin, hän sanoo mieluiten, että häneltä paloi kahvinkeitin kun lähti töihin ja unohti  virran päälle.

Siis minä huomaan oman itseni heijastuvan hänen kauttaan.

No ei todellakaan ole pitkä terapia takana. Psykoanalyyttisilla terapeuteilla on pitkät omat terapiat.

Siitä voidaankin sitten olla montaa mieltä 

90 % naisista ihastuu terapeuttiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Terapeutin pitää olla neutraali. Minun terapeutti kertoo omasta elämästään lyhyin tarinoin. Siis hän ei KOSKAAN kiellä minua sanomasta tekemästä tai riehumasta tai polttamasta pannulla pihvejä. Näin se menee hyvin, hän sanoo mieluiten, että häneltä paloi kahvinkeitin kun lähti töihin ja unohti  virran päälle.

Siis minä huomaan oman itseni heijastuvan hänen kauttaan.

Tottakai koska olet rakastunut häneen. 

Kun näen oman itseni heijastuvan terapeutin kautta, niin kykenen järjestämään elämääni toisin.

Minulla on ajatuksia sellaisesta, että  naapuri rikkoo minun aidan, enkä osaa puolustautua. Sellaisa ihmisiä on kerta kaikkiaan oltava ajattelematta, vaikka pelottaa niin vietävästi.

Vierailija kirjoitti:

En tajua, miksi ihmiset käyvät terapiassa.

Ookoo. Mä tajuan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuit siis ap pariterapiasta narsistisesti häiriintyneen puolison kanssa? Nykyään tiedetään, että siinä voi tosiaan käydä huonosti, koska narsistista häiriötä ei voi tuosta vain tunnistaa ja säätää terapiaa sen mukaan. Pariterapeutin on pyrittävä kohtelemaan osapuolia tasavertaisesti, mutta jos toinen on kovin manipuloiva ja toinen taas ei, terapia aiheuttaa vain lisää vahinkoa.

Yksilöterapiaan ei mielestäni päde tuo etteikö kaikkia tunteita saisi ilmaista. Itse olen saanut paljon apua ja korjaavia kokemuksia yksilöterapiasta.

 

 

 

Osalla yksilöterapeuteista on niin lyhyt oma terapia etteivät ole sinut oman psyykensä kanssa. Esim kognitiivisilla psykoterapeuteilla on todella lyhyt oma terapia. Eivät välttämättä kestä potilaan oireilua.

Höpö höpö. Tosin terapeutin persoona ratkaisee sekä toimiva yhteistyö. Itse kävin 1,5 vuotta kogn.terapeutilla lapseni kuoleman jälkeen ja voin sanoa, että se oli vaativaa terapeutille. Pääsin pahimman hetteikön ylitse ja koin aitoa välittämistä ym. 

Todistetusti huuhaata mutta suuret rahat liikkuu joten..

PS

Erittäin harva psykiatri arvostaa terapiaa tai suosittelee sitä. Koska psykiatria on TIEDETTÄ. 

Vierailija kirjoitti:

Kun näen oman itseni heijastuvan terapeutin kautta, niin kykenen järjestämään elämääni toisin.

Minulla on ajatuksia sellaisesta, että  naapuri rikkoo minun aidan, enkä osaa puolustautua. Sellaisa ihmisiä on kerta kaikkiaan oltava ajattelematta, vaikka pelottaa niin vietävästi.

YYYYHYYY PELOTTAA YYYHYYY😩😫

TERAPIASSA

👧🏻: On niin itkuinen olo. 

🧔🏻: Kerro lisää. 

👧🏻: Ahistaa. 

🧔🏻: Kerro lisää. 

👧🏻: Kipuilen asioiden kanssa. 

🧔🏻: Kerro lisää. 

👧🏻: Kaikki itkettää. 

🧔🏻: Kerro lisää. 

👧🏻:Yhyyyyyyy! Kissa kuoli kun olin 7 v  

🧔🏻: Ota tästä nenäliinoja. 

Jaa, kyllä mä sain olla vihainen. Huusinkin yms. Terapeutti vaan kehui, kuinka olen löytänyt itsestäni terveen aggression. Olen siis koko ikäni ollut ihan kynnysmatto.

Kuulostaa siltä että olet vääränlaisen avun piirissä, tai siis sellaisessa joka ei sovi sinulle. Jos et halua oppia uusia tapoja toimia tai pohtia omaa käyttäytymistäsi, tarvitset tukea juuri tuolle vihassa vellomiselle. 

Minusta CBT oli oikein toimiva terapiamuoto mutta totta toki on, ettei sinne kannata mennä jos on vielä vihan kyllästämä tai muuten on vaikeaa tehdä muutoksia. Nykyään tuntuu että kaikille tarjotaan ratkaisuksi yksilöterapiaa kaikkiin ongelmiin, vaikkei se kaikille kaikissa elämäntilanteissa sovi. Eihän sänkypotilastakaan kuntouteta samalla tavalla kuin sellaista joka on jalkeilla ja tarvitsee lähinnä lisää voimaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tottakai se on terapeuttien syy ettei ihminen ota vastuuta omista tunteista ja elämästään. Heisuli vei teille kaikille.

Niin, jotkut vaan rikotaan jo lapsena niin pahoin että koko elämä on yhtä taistelua.

Kun pohja on rikki, siihen on vaikea rakentaa tasapainoista elämää jossa on vastuussa tunteistaan ja elämästään. Hejsan vaan sinnekin.

Kävin kokeneella psykiatrilla terapiassa ja niin kauan meni hyvin, kun olin siinä kunnossa, että jaksoin aina ystävällisesti pohtia ja analysoida ja kertoa asioista. Sitten tuli vaikeampi tilanne elämässä ja itkin ja melkein huusin terapiassa (en terapeutille, mutta ääneen tuskaani). Hän järkyttyi ja minulle jäi tunne, että olin näyttänyt liikaa tunteitani. Jokin särkyi luottamuksessa ja en pystynyt jatkamaan terapiaa. Sisimmässäni nimittäin tiesin, että kyseisten tunteiden näyttäminen terapeutille pitäisi todellakin olla vielä ok ja olisi haitallista ne tukahduttaa.

Myös minkäänlaisten seksiasioiden käsitteleminen oli lähes mahdotonta, terapeutti oli niin häveliäs. En ymmärrä, kuinka voi työskennellä psykiatrina niin herkkänä ja helposti nolostuvana ihmisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuit siis ap pariterapiasta narsistisesti häiriintyneen puolison kanssa? Nykyään tiedetään, että siinä voi tosiaan käydä huonosti, koska narsistista häiriötä ei voi tuosta vain tunnistaa ja säätää terapiaa sen mukaan. Pariterapeutin on pyrittävä kohtelemaan osapuolia tasavertaisesti, mutta jos toinen on kovin manipuloiva ja toinen taas ei, terapia aiheuttaa vain lisää vahinkoa.

Yksilöterapiaan ei mielestäni päde tuo etteikö kaikkia tunteita saisi ilmaista. Itse olen saanut paljon apua ja korjaavia kokemuksia yksilöterapiasta.

 

 

 

Osalla yksilöterapeuteista on niin lyhyt oma terapia etteivät ole sinut oman psyykensä kanssa. Esim kognitiivisilla psykoterapeuteilla on todella lyhyt oma terapia. Eivät välttämättä kestä potilaan oireilua.

Höpö

Ei se ole persoonasta kiinni vaan siitä, että, että onko oma psyyke kasassa. Tiedän itsekin aivan ihania kogn.terapeutteja, mutta heillä ei polla pysy kasassa vaan heijastavat omia ongelmiaan potilaaseen.

Vierailija kirjoitti: Minulla se toimi minua vastaan. Minä olin se hullu. Terapeutti ei vain ymmärtänyt, että ne puolison teot sai minut sellaiseksi. Terapia oli todella iso kolaus. Puolison väitteet uskottiin ja minut leimattiin. Puoliso valehteli terapiassa ja halusi olla välisten kaikesta eri mieltä siksi suutuin. Lopulta tajusin mennä sinne metsään katsomaan lintuja ja oravia ja miettimään mikä vika minussa on ja mikä on totta ja mikä valhetta.

Minä kävin vuoden verran psykiatrisella sairaanhoitajalla, joka juurikin näki ongelman nimenomaan minussa ja teetätti minulla tehtäviä sen ratkaisemiseksi. Hän koetti laittaa minuun päihdeongelmaisen leiman, vaikka itse en käyttänyt alkoholia lainkaan ja mieheni oli se joka joi. Minun piti opetella hillitsemään käytökseni. En tiedä eikö hän sitten vain osannut katsoa kokonaiskuvaa. Puolisoni ei siis edes ollut näillä käynneillä mukana, mutta kai syytin itseäni niin paljon että sen uskoi sairaanhoitajakin. Tai ehkä hänellä vain oli ennakkoasenne, en tiedä.

Kiitos luojan sain lopulta lähetteen psykoterapiaan ja kohdalleni osui terapeutti, joka näki minut ja tilanteen toisin. Terapian aikana ja avulla pääsin pois suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

90 % naisista ihastuu terapeuttiinsa. 

Terapiasuhde on niin pitkä ja intiimi suhde, että tietyllä tavalla siinä toteuttaa oman elämänsä ihmissuhteita ja omia ennakkoluuloja ja ihmiskäsityksiään pienoiskoossa.

Viha. Jos sessio on asiakkaan pahan olon purkua huutamalla ja kiroilemalla alusta loppuun, asiakas ei hyödy terapiasta.

Vrt

Himo. Jos asiakas ei hillitse himoaan vaan kohdistaa sen terapeuttiin, eikä käyttäydy, asiakas ei hyödy terapiasta. 

On myös kokemusta terapeutista, jolle negatiivisten tunteiden ilmaisu oli ihan liikaa. Otti asian heti aivan liian henkilökohtaisesti. En käsitä, miksi tällaiset ihmiset hakeutuvat alalle. Vielä enemmän ihmettelen niitä tahoja, jotka näitä "terapeutteja" työllistävät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllästynyt tähän terapiahakuisuuteen. Meen lenkille, potkin kiviä , itken ja nauran , kuuntelen musiikkia, siivoan ,ja niin edelleen.

Kuulostaa hyvältä. Näin se meni mullakin.

Monet terapia-asiakkaat ovat taipuvaisia kehittämään riippuvuuden terapiasuhteeseen ja terapeutit hyödyntävät sitä laskuttamalla näitä helppoja höynäytettäviä. Urheilu, self-care ja kaikki muu maksuton terapia toimii vain niille joilla ei ole tuota epätervettä riippuvuussuhdetta.

Huoh. Terapiasta olen saanut paljon irti sellaista hyötyä jota en jalkakylvystä ja selkätreenistä saa. Joskus sitä on niin heikko, ettei pärjää ilman terapiaa. Sitten kun sen aika on ohi, saa vedettyä itsensä kuiville ilmankin.