Jos nuorta on hyväksikäytetty valmentajan toimesta, onko tämä traumatisoivaa?
Jos nuorta on hyväksikäytetty (seksuaalisesti ahdistelemalla, koskemalla, puheluilla, viesteillä) ikävuosina 12-15, onko tämä traumatisoivaa?
Kommentit (19)
En osaa sanoa olenko traumatisoitunut. Asiaa mietin kyllä usein ja sitä miksi tilanteeseen ei puututtu. Kärsin erilaisista fyysisistä oireista ja ahdistun ja stressaannun helposti. ap
Lisäksi kammottaa, että kyseisellä miehellä oli tuohon aikaan pienet kaksoset ja puoliso. Minä olin tietenkin hirveän ihastunut häneen ja nautin huomiosta, lupasi olla kanssani kun täytän 16v. Nyt tietenkin järkyttää koko ajatuskin. ap
Tuo on nyt pientä. Kaikkein traumatisoivinta on laittaa nuoret myymään vessapaperia ovelta ovelle että seura saa rahaa valmentajan palkkaan.
Niin, voihan tämä olla hauskaakin jonkun mielestä. Mutta itselleni inhottavia muistoja ja vaikutti oikeastaan kaikkeen elämääni tuohon aikaan. Syytin tietenkin itseäni.
Totta kai se voi traumatisoida, riippuen siitä kuinka asia on aikoinaan käsitelty.
Minun nuoruudessani oli aika paljonkin epäasiallista käytöstä harrastusryhmien aikuisien taholta. Me emme juurikaan traumatisoituneet, koska osaisimme varoittaa toisiamme ja kaikki tiesivät ne tietyt tyypit. Varmasti olisi ollut hankalampaa, jos olisi itse ollut tunnetasolla groomattu ja mukana salaisuudessa.
Ei asiaa kummemmin käsitelty. Minua pidettiin aina jollain tavalla huvittavana ja huomionkipeänä. Oli sallittua mun kanssani pelleillä ja pidettiin vähän nukkena ja leluna muissakin ympyröissä. Hyväksikäyttö oli ikään kuin kehua ja hyväksyntää itselleni tuolloin. ap
Kavereista jutteluni valmentajan kanssa olivat joko hauskoja tai oksettavia. Itse olin tietysti sitä mieltä että minut on valittu kaikkien tyttöjen joukosta, olin salaa ylpeä tästä tuohon aikaan.
Näyttäytyy vähän eri tavalla tänä päivänä nuokin asiat. ap
On. Vaikka se ei siltä heti tuntuisi, niin se puskee väkisinkin pintaan. Joskushan tuosta toki voi aikuisiällä syntyä ihan suhde josta tulee lapsiakin, mutta yleensä kyseessä on vain se että valmentaja haluaa nuorta lihaa ja sen vuoksi se puhuu vaikka mitä ja kehuu nuoren tytön tai pojan maasta taivaisiin.
Olen toki paljon muitakin asioita käsitellyt tässä mielessäni, mutta joku ongelma minulla on ollut tuohon aikaan jo ja alan vasta nyt herätä siihen miten paljon se on vaikuttanut elämäni aikana. Lähinnä tunnen häpeää itseäni kohtaan. Ja myös katkeruutta vanhempiani kohtaan.
Vihaa tuota valmentajaani kohtaan, hänhän tietty sanoi olleensa rakastunut minuun. ap
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ap mahdollisuutta mennä terapiaan?
En osaa sanoa. Tuntuu vähän vähäpätöiseltä syyltä hakeutua terapiaan kun ihmisillä on niin paljon murheita ja kuormitusta mt-puolella muutenkin. ap
Jos joskus saat omia lapsia, traumat todennäköisesti nousee voimalla pintaan ja yleensä viimeistään siinä vaiheessa tarvitaan terapeuttia.
Mietin terapia-asiaa. En vaan jostain syystä haluaisi ääneen näistä puhua niin siksi kerron nyt täällä.
Mutta pitäkää huolta lapsista ja nuorista, varsinkin tytöistä jotka ovat harrastustoiminnassa ja valmennettavina aikuisten miesten toimesta.
Itse olin hyvin ajoissa kehittynyt niin mulla oli huomattavasti kurvia vartalossa jo 12-vuotiaana. Naisen kroppa mutta ihan lapsen mieli. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ap mahdollisuutta mennä terapiaan?
En osaa sanoa. Tuntuu vähän vähäpätöiseltä syyltä hakeutua terapiaan kun ihmisillä on niin paljon murheita ja kuormitusta mt-puolella muutenkin. ap
Ei tietenkään ole mikään vähäpätöinen syy. Tietysti olet jollain tavalla traumatisoitunut tuollaisesta vaikka yrittäisit sivuuttaa asian, kyseessä on todella iso luottamuksen ja turvallisuudentunteen rikkomus tuon aikuisen puolelta. Ei siihen asian käsittelemiseen mitään lupia tarvitse kysellä, totta kai sinulla on oikeus siihen. Tsemppiä.
Puhutaanko nyt sinusta? Mitä ilmeisimmin on traumatisoinut.