Jos rehellisiä ollaan, kyllähän se Windows95-miehen munien peittely kameralta useilla eri tavoilla oli ikivanha ja kulunut vitsi!
Nähty jo moneen moneen kertaan mm. Austin Powers -leffoissa, Eikö mitään uutta voitu keksiä vanhojen vitsien kopioimisen sijaan?
Kommentit (26)
Typerähän se oli
Ja koko sanoma No rules
Takapuolen paljastelulla sekä osittaisella sukuelimen vilauttelulla lähdetään Euroviisuja voittamaan!? Se on suomalaisten tarjontaa tänä vuonna
Euroviisut ovat aikansa eläneet; samaa mitäänsanomatonta roskaa jokaiselta maalta!
Vierailija kirjoitti:
Ole hyvä ja tee itse ensi vuodelle lavashow kerta tiedät miten sellainen pitää toteuttaa.
Mites meni eilen omasta mielestä???
Suomalaiset ei usko ikinä että uuno Turhapuro ei ole suosittu missään muualla maailmassa.
Vasta puusta lasketunut kansa tuli taas todettua.
Ajattelin jo etukäteen, että alastomuus ei ole monessa muussa maassa yhtä mutkatonta kuin täällä saunakulttuurimaassa Suomessa. Arvasin oikein, että ei oikein nudepikkarishow uppoa eurooppalaisiin ja rest of the world äänestäjiin.
Emme sentään olleet ainoat nudepikkareita esittelevät.
Show tiivisti hyvin suomalaisten minkä tahansa kostean illan vieton. Juostaan pers paljaana nokkosissa/lumihangessa, pelleillään ilotulitteilla/grillillä/nuotiolla/tulella. Ja miten se onnistuikaan vetämään takaisin 90-luvulle, farkkujen, farkkupaitojen ja farkkutakkien aikaan.
Koko spektaakkeli on turha kulunut vitsi kaikessa "suvaitsevaisuudessaan" ja politikoinnissaan. Kuuntelen edelleen mielelläni vanhoja biisejä, joita kilpailussa on ollut. Sieltä löytynyt monta mahtavaa artistia ja genreä seurattavaksi. Käärijästä tosin tykkäsin, biisihän oli ainutlaatuinen bangeri suomalaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Takapuolen paljastelulla sekä osittaisella sukuelimen vilauttelulla lähdetään Euroviisuja voittamaan!? Se on suomalaisten tarjontaa tänä vuonna
Euroviisut ovat aikansa eläneet; samaa mitäänsanomatonta roskaa jokaiselta maalta!
miks on ok että miehet ei saa paljastaa takapuolta mutta naiset saa ??
Onkokan koreografia suunniteltu alunperin tuollaiseksi?
Oliko myös muiden edustajien nakuiluvaatteet kulunut vitsi?
Vierailija kirjoitti:
Ole hyvä ja tee itse ensi vuodelle lavashow kerta tiedät miten sellainen pitää toteuttaa.
Eli teini-ikäisille suunnattu huumori on mielestäsi parasta huumoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole hyvä ja tee itse ensi vuodelle lavashow kerta tiedät miten sellainen pitää toteuttaa.
Mites meni eilen omasta mielestä???
Suomi ei ollut viimeinen. Ja jos et huomannut niin aika monta muutakin maata pakosti jää häntäpäähän koska osallistujamaita on paljon. On myös maita jotka eivät ole ikinä voittaneet, kuten esim Suomi on ja tullut myös toiseksi. Tää on tätä käsittämätöntä suomipaskaa että joko pitää voittaa tai et ole yhtään mitään, ja kävi kumpi tahansa niin paskaa riittää silti saavitolkulla. Jos tässä jotain pitää hävetä niin tämä jatkuva suomalainen loanheitto.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin jo etukäteen, että alastomuus ei ole monessa muussa maassa yhtä mutkatonta kuin täällä saunakulttuurimaassa Suomessa. Arvasin oikein, että ei oikein nudepikkarishow uppoa eurooppalaisiin ja rest of the world äänestäjiin.
En usko, että kaikki suomalaisetkaan ovat niin mutkattoman suvaitsevia, että hyväksyvät alastomuuden minkä asian yhteydessä tahansa. Minusta ko esityksessä tapahtuva vilauttelu oli lähinnä osoitus huonosta mausta eli mauttomuudesta!
Hyvä että oli muutakin kuin glamouria ja viimeisen päälle viritettyjä naisten glitteribodeja ja vartaloita. Kunnon kesämökkilook sopi joukkoon oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole hyvä ja tee itse ensi vuodelle lavashow kerta tiedät miten sellainen pitää toteuttaa.
Eli teini-ikäisille suunnattu huumori on mielestäsi parasta huumoria.
Ootko tyhmä? Selkeästi Ap:lla on parempaa käsitystä siitä miten olisi pitänyt tehdä, muttei silti ollut nostanut tikkua ristiin asian eteen. Sen sijaan kitisee täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takapuolen paljastelulla sekä osittaisella sukuelimen vilauttelulla lähdetään Euroviisuja voittamaan!? Se on suomalaisten tarjontaa tänä vuonna
Euroviisut ovat aikansa eläneet; samaa mitäänsanomatonta roskaa jokaiselta maalta!
miks on ok että miehet ei saa paljastaa takapuolta mutta naiset saa ??
Ns musiikkitapahtuma!? Ei oikea paikka/ hetki taka-/ etupuolien paljasteluun...ei miehillä, mutta ei myöskään naisilla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole hyvä ja tee itse ensi vuodelle lavashow kerta tiedät miten sellainen pitää toteuttaa.
Eli teini-ikäisille suunnattu huumori on mielestäsi parasta huumoria.
jos tarkoitat huumorilla suomen tämänvuotista esiintyjää, niin teineille voi olla tuntematon asia että mikä on windows 95.
Ole hyvä ja tee itse ensi vuodelle lavashow kerta tiedät miten sellainen pitää toteuttaa.