Onko oikeasti kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla ihan kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kahden vuoden ikäero on hankala siksi, että kaksivuotias on tosi pieni ja just hankalassa iässä luovuttamaan ensisijaisen paikan vauvalle. Mutta helpottaahan se sitten jossain vaiheessa.

Lapset ovat tasa-arvoisia ja jakavat ykköspaikan. Kun vanhempikin pitää tämän mielessä niin ei pitäisi tulla ongelmia. 

Minusta kaksi vuotta on loistava ikäero. Meillä lapsista tuli parhaita kavereita, huolehtivat ihanasti toisistaan ja pienempi oppi kaiken isoveljen mallin mukaan.

Vaikka kuinka lapset olisivat tasa-arvoisia, vauva tarvitsee täysin avuttomana niin paljon enemmän hoivaa, että käytännössä vanhempi kokee, että ykköspaikka on mennyt.

Ja vaikka molemmat olisi "ykkösiä" niin eihän se jaettu ykkössija ole sama kuin olla ainoa lapsi. Toisaalta ne seuraavat ei koskaan saa kokea sitä täyden huomion kohteena olemista, ei ainakaan ellei ikäero ole ihan tosi iso. 

Ekat puoli vuotta oli raskasta, mutta tällä hetkellä menee oikein hyvin ja lapsilla on paljon seuraa toisistaan. Ovat nyt 3,5- ja 1,5-vuotiaat ja loppukesällä syntyy kolmas.

Meidän esikoisella alkoi 3-vuotissynttäreiden kieppeillä kunnon uhmaikä, ja jos pikkusisarus olisi syntynyt siihen syssyyn, olisi voinut olla todella hankalaa. Nyt ikäeroa tuli 2v2kk eikä mustasukkaisuutta esiintynyt juuri lainkaan.

Toki nämäkin ovat persoonakysymyksiä ja ennakkoon on mahdotonta tietää miten menee, mutta meillä meni tosiaan sen verran hyvin, että uskallettiin tehdä vielä kolmas samanlaisella ikäerolla :)

Ei se kaikille ole kamalaa, toisille sopii ja toisille ei. Itselleni oli oikein passeli tilanne. Toki työmäärä on jossain kohtaa loputon, mutta myös antoisia hetkiä on paljon. Samoin rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi vuotta oli erittäin hyvä ikäero, ja lapsista tuli toistensa parhaat ystävät. Mutta persoonakysymyshän se aina myös on.

Mutta ensimmäiset vuodet pitää malttaa hoitaa molempia lapsia kotona, eikä lykätä isompaa päiväkotiin. Ja välillä pitää tietoisesti laittaa kaksivuotiaan tarpeet vauvan tarpeiden edelle, vaikka äidinvaisto muuta ehdottaisi.

Ihan aidosti mielenkiinnosta kysyn, miksi ei päiväkotiin? Meille on tulossa toinen lapsi kahden vuoden ikäerolla. Esikoinen menossa päiväkotiin tekemään max kolme lyhyttä päivää. Hän on todella vilkas ja fyysisesti aktiivinen. Oli pakko hakea jo valmiiksi jokin tukimuoto, esikoisen vauvavuosi oli aivan kaamea enkä halua ottaa riskiä että olen itse taas ihan jyrän alle jäänyt, masentunut jne. Lapset tehty pienellä ikäerolla oman ikäni takia, jos sitä joku pohtii.

Olen eri, mutta 4 lasta hoidettu kotona niin että nuorin oli 3v päiväkotiin mennessä. Ne vanhemmat lapset tarvitsevat myös huomioita vanhemmilta. Sitä saa parhaiten silloin kun vauva nukkuu. Myös kiireetön kotiarki ja perheen/lasten kanssa yhdessä päivällä tekeminen, kotyöt, ulkoilu oli ihan parasta. Vauva kantoreppuun tai vaunuihin ja isompien kanssa touhuamaan. 

Mä väsyin siinä vaiheessa kun päiväkoti/koulu/työ arki alkoi + lasten harrastukset. Koko ajan oli kiire jonnekkin ja sai aiaktauluttaa kaiken menemisen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kahden vuoden ikäero on hankala siksi, että kaksivuotias on tosi pieni ja just hankalassa iässä luovuttamaan ensisijaisen paikan vauvalle. Mutta helpottaahan se sitten jossain vaiheessa.

Lapset ovat tasa-arvoisia ja jakavat ykköspaikan. Kun vanhempikin pitää tämän mielessä niin ei pitäisi tulla ongelmia. 

Minusta kaksi vuotta on loistava ikäero. Meillä lapsista tuli parhaita kavereita, huolehtivat ihanasti toisistaan ja pienempi oppi kaiken isoveljen mallin mukaan.

Vaikka kuinka lapset olisivat tasa-arvoisia, vauva tarvitsee täysin avuttomana niin paljon enemmän hoivaa, että käytännössä vanhempi kokee, että ykköspaikka on mennyt.

Ja vaikka molemmat olisi "ykkösiä" niin eihän se jaettu ykkössija ole sama kuin olla

Tämä kirjoitus lähti siitä, että kaksivuotias keskimäärin on aika hankalassa iässä kohtaamaan tuon tilanteen. En ole sitä mieltä, että jakamaton huomio on just se, mikä on lapselle parasta, enkä siitä näkökulmasta kirjoittanut.

Nyt kun molemmat ovat koululaisia (ja jo tätäkin ennen) tuntuu niin helpolta. Tänäänkin juoksivat mökillä etsimässä pokemoneja, seuraa ja puuhaa riittää toisistaan aina.

Mutta ensimmäiset ajat olivat tosi raskaat, koska vauva valvoi öisin ja esikoinen päivät aamuvarhaisesta alkaen (ei nukkunut enää 2-vuotiaana päiväunia) joten itse en nukkunut juuri lainkaan.

Monilla on kuitenkin parempi tuuri unien suhteen, joten turha ap:n on nyt surra!

No, millä tahansa ikäerolla asiat voi mennä hyvin tai huonosti. Todennäköisesti noin pienellä ikäerolla on alkuun rankkaa, kun on kaksi vielä hoivattavaa, mutta kyllä se siitä helpottaa ajan myötä. Onhan siinä pienessä ikäerossa hyvätkin puolensa, esim se että ovat suht samassa kehitysvaiheessa eli samantyyppiset jutut todennäköisesti kiinnostaa jne. Mutta toki luonnekysymyskin paljolti eikä voi luottaa siihen, että pienen ikäeron sisarukset olisivat "parhaat ystävykset" tai edes leikkisivät keskenään juurikaan. 

Menee kausittain ja päivien välillä on vaihtelua.

Lomareissut yms on helppoa kun lapset on kiinnostuneita saman ikätason touhuista. Keskenään leikkivät mutta toisaalta myös riitelevät ihan kiitettävästi.

Pienempi ei aina muista olevansa pienempi, pitäisi mielestään osata sama minkä isompi.

Itse en tajunnut tosiaan kuinka pieni esikoinen oli kun nuorempi syntyi. Hän jäi varmaan vähän vähemmälle huomiolle kuin olisi suonut. En silti ajattele että on tuhoon tuomittua tehdä lapset pienellä välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ekat puoli vuotta oli raskasta, mutta tällä hetkellä menee oikein hyvin ja lapsilla on paljon seuraa toisistaan. Ovat nyt 3,5- ja 1,5-vuotiaat ja loppukesällä syntyy kolmas.

Meidän esikoisella alkoi 3-vuotissynttäreiden kieppeillä kunnon uhmaikä, ja jos pikkusisarus olisi syntynyt siihen syssyyn, olisi voinut olla todella hankalaa. Nyt ikäeroa tuli 2v2kk eikä mustasukkaisuutta esiintynyt juuri lainkaan.

Toki nämäkin ovat persoonakysymyksiä ja ennakkoon on mahdotonta tietää miten menee, mutta meillä meni tosiaan sen verran hyvin, että uskallettiin tehdä vielä kolmas samanlaisella ikäerolla :)

Meillä taas meni tosi hyvin 3v ikäerolla, ei mitään mustasukkaisuutta. 2-vuotiaana molemmat lapset on olleet "hankalimmillaan", vaikka toki myös 3-, 4-,5- ja 6-vuotiaat osaa uhmailun taidon eikä se kokonaan unohdu kouluikäiseltäkään (murrosikään ei ole vielä päästy). Mutta se oman tahdon kehityshän kuuluu vaan asiaan. 

Joku kaksivuotias syö jo itse, on päässyt vaipoista ja pukee, kun pyytää. Ei juokse karkuun tai jos juokseekin, pysähtyy kun kieltää.

Toinen kaksivuotias on täysin syötettävä ja vaipatettava. Pukea saa väkisin ja juoksee aina karkuun kun pääsee eikä todellakaan pysähdy, vaikka kuinka karjuisit.

Aika pitkälle riippuu siitä ensimmäisestä lapsesta, millaiseksi vauva-arki muodostuu. Itse sain 2. lapseni, kun 1. oli 1v ja 5 kk. Jotenkin tyhmänä kuvittelin, että vauva-arki toisen vauvan kanssa menisi samoja uomia kuin 1. kanssa. Ei todellakaan mennyt. Kahden vaippaikäisen hoitoon menee 3 kertaa niin paljon energiaa kuin yhden vaippaikäisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi vuotta oli erittäin hyvä ikäero, ja lapsista tuli toistensa parhaat ystävät. Mutta persoonakysymyshän se aina myös on.

Mutta ensimmäiset vuodet pitää malttaa hoitaa molempia lapsia kotona, eikä lykätä isompaa päiväkotiin. Ja välillä pitää tietoisesti laittaa kaksivuotiaan tarpeet vauvan tarpeiden edelle, vaikka äidinvaisto muuta ehdottaisi.

Ihan aidosti mielenkiinnosta kysyn, miksi ei päiväkotiin? Meille on tulossa toinen lapsi kahden vuoden ikäerolla. Esikoinen menossa päiväkotiin tekemään max kolme lyhyttä päivää. Hän on todella vilkas ja fyysisesti aktiivinen. Oli pakko hakea jo valmiiksi jokin tukimuoto, esikoisen vauvavuosi oli aivan kaamea enkä halua ottaa riskiä että olen itse taas ihan jyrän alle jäänyt, masentunut jne. Lapset tehty pienellä ikäerolla oman ikäni takia, jos sitä joku pohtii.

Olen eri, mutta itsekin pidän tärkeänä, että esikoisen katkeruus ja kauna ei ala kasvaa vauvaa kohti, kun sysätään itsekin vielä lähes vauvana muiden hoitoon, ja äiti on vauvan kanssa. Ryhmäytyminen ja huomion kiinnittäminen siihen on todella tärkeää, kun ikäero on pieni.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka sanotte, että lapsista on tullut toistensa parhaita kavereita, ovatko lapset keskenään samaa vai eri sukupuolta? 

Meidän lapset ovat samaa sukupuolta ja tämä hieman mietityttää - mitä jos parhaiden kaverusten sijaan tuleekin vain keskinäistä vertailua ja kilpailua, kun on sama sukupuoli ja pieni ikäero. 

Ei voi tietää. Sitä vertailua ja kilpailua voi tosin tulla sukupuolesta riippumatta. Voi myös tulla läheiset välit tai olla tulematta. Tuttavapiirissä kyllä keskimäärin läheisemmät välit on niillä, joilla on samaa sukupuolta oleva sisarus - esim yksi ystäväni (nainen) ei ole koskaan oikein viihtynyt 1,5v nuoremman veljensä seurassa. 

Meillä on kaksi lasta ikäerolla 1v ja 7kk ja ihan ihanteellinen ikäero! Ovat leikkineet yhdessä ja aina samat tekemiset käyvät kummallekin. Pienempi myös matki isompaa kaikessa, joten tutit, pullot, vaipat ja rattaat jäivät samalla pois kummallakin. 😃Iso ikäero on paljon hankalampi. 

Kysyin tuosta päiväkodista tässä tilanteessa, ja vastaukseksi tuli syyllistämistä ja äitiyteen kohdistuvia vaatimuksia ":D". No, mieluummin se lapsi käy siellä päikyssä kuin äiti hermoromahduksessa. Itse en kyllä jaksa edes netissä esittää olevani mikään superäiti.

Vierailija kirjoitti:

Kysyin tuosta päiväkodista tässä tilanteessa, ja vastaukseksi tuli syyllistämistä ja äitiyteen kohdistuvia vaatimuksia ":D". No, mieluummin se lapsi käy siellä päikyssä kuin äiti hermoromahduksessa. Itse en kyllä jaksa edes netissä esittää olevani mikään superäiti.

Älä välitä. Jokainen perhe tekee niin kuin heidän tilanteensa vaatii. Paljon on kiinni äidin ja lastenkin luonteista, kuka hyötyy mistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti sinun suustasi ei koskaan pääse sellaisia sammakoita, kuin 'olet jo iso tyttö/poika'. Se kaksivuotias on vielä ihan pieni, avuton lapsi joka tarvitsee äitiään, vaikka äiti on kiirehtinyt hankkimaan itselle jo uuden lapsen.

Ihan hyvin voi kehua, että olet jo isot tyttö/poika, jos vaikka oppii käymään potalla

Ei ollut kamalaa eikä vaikeaa. Toki oli haastavia päiviä mutta kokonaisuutena kivaa. Näin jälkikäteen tosin kaduttaa mitä kaikkea osaamista vaadin erikoiselta joka kuitenkin oli vasta aika tasan 2v kun toinen syntyi. Siihen kiinnittäisin huomiota jos olisin nyt vastaavassa tilanteessa. Esikoiselle omaa aikaa äidin kanssa ja aikaa olla vielä rauhassa pieni.

Vierailija kirjoitti:

Kysyin tuosta päiväkodista tässä tilanteessa, ja vastaukseksi tuli syyllistämistä ja äitiyteen kohdistuvia vaatimuksia ":D". No, mieluummin se lapsi käy siellä päikyssä kuin äiti hermoromahduksessa. Itse en kyllä jaksa edes netissä esittää olevani mikään superäiti.

Et kysynyt mitään omaan tilanteeseesi liittyen. Joku vastusti päiväkotia, ja kysyit miksi. Siihen vastattiin.

Kai nyt jokainen tajuaa, että jos äidillä on vaikka pahoja mt-ongelmia, niin parempi viedä lapset hoitoon.

Nykyään kaikilla äideillä on näköjään uupumusta ja mt-ongelmia ym syitä viedä esikoinen päiväkotiin, ja tarkoitan kaikilla koska ei kukaan enää nykyään hoida lapsiaan kotona. Jotenkin en kyllä usko asian näin olevan. Eiköhän se ola oma mukavuus joka ajaa kaiken ohi. Ja sattuu totuus kyllä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvä ikäero ja ei yhtään kamalaa t. 4 lasta ja kaikilla n. 2v ikäero :)

Kohteletko sitä vanhinta lasta kuin aikuista ja muut ovat äipän ikuisia vauvoja? On rankkaa olla tuollaisen katraan vanhin lapsi,  jos äiti vielä kaataa näiden "pienempien" murheet sen vanhimman niskaan. Erkaannuttaa sen vanhimman tehokkaasti lapsuudenkodistaan. 

Oikein hyvin on meillä mennyt, lapset nyt 16v, 14v, 12v ja 9v. Älä sinä huolehdi. 

Joo meillä myös tytöillä kahden vuoden ikäerot. Ikinä ei tullut mieleenkään miettiä turhaan noin teoreettisia juttuja. Minusta paras ikäero juuri pari vuotta. Lapsia kohdellaan ikänsä edellyttämällä tavalla, ei se sen kummempaa ole. Meillä kaksi vanhinta touhuilivat keskenään ja nuoremmat samoin.