Onko oikeasti kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla ihan kamalaa?

Ei ole meitä on kolme lasta kaksi vuotta kaikilla ikäeroa homma toimi kakarana ja nykyään aikuisena,miksipä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on todella julmaa sitä ensimmäistä lasta kohtaan. Miksi edes teet lapsia, jos et halua tarjota heille säällisiä kasvuolosuhteita?

Itse koen julmempana sen, että vanhempani jättivät minut ilman sisaruksia. Ei vanhempi voi tietää, mitä lapsi ajattelee heidän tekemistään valinnoista myöhemmin. 

Kokemuksella voin sanoa että jos huoltajasi olisivat sinun mielenmuutoksiasi kuunnelleet ja toimineet aina niiden mukaan niin olisit valittamassa täällä kuitenkin taas jotakin. Lapset eivät päätä aikuisten asioista ja moni tulee liian mustasukkaiseksi, sitä sisarusta ei vain saakaan palautettua vaikka sekin kiukuttaisi ja harmittaisi kun vauva valvottaa eikä saa nukuttua. Sitten se tulee myös kiusaamaan ja pilaa koko elämän.

Jos haluaa, että lapsesta nimenomaan ei tule tyhjän valittajaa, niin kannattaa hankkia tälle pikkusisarus. Mutta lapsen itsensä päätös se asia tietenkään ei ole, ja viime kädessä ainoa pätevä syy haluta lapsia on se, että haluaa lapsia.

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on rankkaa "jo" yhden 2-vuotiaan, kovaa uhmaa osoittavan ja muutenkin voimakastahtoisen pojan äitinä. Olis täysi painajainen jos tässä olis vielä vauva vaatimassa osuutensa. Hattua nostan teille muille. Itse olen päättänyt että lapsiluku on tässä, jestas sentään jos noita voimakastahtoisia oliskin pari.

Ihan hyvä päätös. Jos joku voimakastahtoisen äiti onkin hankkimassa toista lasta, niin voin lohduttaa, että se tahto siitä pikkuhiljaa laimenee, kun oppii, että perheessä on toinenkin tahtoja eikä omat tahdot ole aina ensisijaisia. Toki vanhempien tulee opetella jotenkin luovimaan, että kumman tarpeet on tällä kertaa hoidettava ensin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on rankkaa "jo" yhden 2-vuotiaan, kovaa uhmaa osoittavan ja muutenkin voimakastahtoisen pojan äitinä. Olis täysi painajainen jos tässä olis vielä vauva vaatimassa osuutensa. Hattua nostan teille muille. Itse olen päättänyt että lapsiluku on tässä, jestas sentään jos noita voimakastahtoisia oliskin pari.

Minusta taas tuntuu, että näille voimakastahtoisille esikoisille on loppupeleissä todella hyväksi, että perheessä on muitakin lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvä ikäero ja ei yhtään kamalaa t. 4 lasta ja kaikilla n. 2v ikäero :)

Kohteletko sitä vanhinta lasta kuin aikuista ja muut ovat äipän ikuisia vauvoja? On rankkaa olla tuollaisen katraan vanhin lapsi,  jos äiti vielä kaataa näiden "pienempien" murheet sen vanhimman niskaan. Erkaannuttaa sen vanhimman tehokkaasti lapsuudenkodistaan. 

Ethän nyt sattumalta projisoi omia kokemuksiasi johonkin tuntemattomaan palstakirjoittelijaan...?

Ehkä sattumaa, mutta olemme puolisoni kanssa molemmat lapsuuden perheittemme vanhimmat ja molempien äideillä näyttää olevan se tyyli, että vanhin lapsi on nostettu jonkinlaiseksi äidin pikkuapulaiseksi kantamaan ja kuuntelemaan nuorempien murheita. Ihan idioottimainen kuvio. Valitettavasti taitaa olla monen vanhimman lapsen osa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on todella julmaa sitä ensimmäistä lasta kohtaan. Miksi edes teet lapsia, jos et halua tarjota heille säällisiä kasvuolosuhteita?

Itse koen julmempana sen, että vanhempani jättivät minut ilman sisaruksia. Ei vanhempi voi tietää, mitä lapsi ajattelee heidän tekemistään valinnoista myöhemmin. 

Ei yksivuotias osaa vielä edes puhua niin että osaisi toivoa itselleen sisarusta. Sen sisaruksen voi hankkia myöhemmin, ei sillä sisaruksella tarvitse keskeyttää edellisen pikkuisen herkkää kehitysvaihetta ja pakottaa häntä itsenäistymään, ennen kuin hän on siihen valmis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvä ikäero ja ei yhtään kamalaa t. 4 lasta ja kaikilla n. 2v ikäero :)

Kohteletko sitä vanhinta lasta kuin aikuista ja muut ovat äipän ikuisia vauvoja? On rankkaa olla tuollaisen katraan vanhin lapsi,  jos äiti vielä kaataa näiden "pienempien" murheet sen vanhimman niskaan. Erkaannuttaa sen vanhimman tehokkaasti lapsuudenkodistaan. 

Ethän nyt sattumalta projisoi omia kokemuksiasi johonkin tuntemattomaan palstakirjoittelijaan...?

Ehkä sattumaa, mutta olemme puolisoni kanssa molemmat lapsuuden perheittemme vanhimmat ja molempien äideillä näyttää olevan se tyyli, että vanhin lapsi on nostettu jonkinlaiseksi äidin pikkuapulaiseksi kantamaan ja kuuntelemaan nuorempien murheita. Ihan idioottimainen kuvio. Valitettavasti tait

No meillä ainakaan ei. Minä ja mies ollaan molemmat isoista perheistä vanhimmat lapset. Kaikki on saanut kasvaa lapsina, harrastaa ja tehdä lasten juttuja. 

Kolme lasta 4 1/2 vuoden sisällä. Mitenkähän siitä on selvitty? 

Vierailija kirjoitti:

Se kahden vuoden ikäero on hankala siksi, että kaksivuotias on tosi pieni ja just hankalassa iässä luovuttamaan ensisijaisen paikan vauvalle. Mutta helpottaahan se sitten jossain vaiheessa.

Lapset ovat tasa-arvoisia ja jakavat ykköspaikan. Kun vanhempikin pitää tämän mielessä niin ei pitäisi tulla ongelmia. 

Minusta kaksi vuotta on loistava ikäero. Meillä lapsista tuli parhaita kavereita, huolehtivat ihanasti toisistaan ja pienempi oppi kaiken isoveljen mallin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on todella julmaa sitä ensimmäistä lasta kohtaan. Miksi edes teet lapsia, jos et halua tarjota heille säällisiä kasvuolosuhteita?

Itse koen julmempana sen, että vanhempani jättivät minut ilman sisaruksia. Ei vanhempi voi tietää, mitä lapsi ajattelee heidän tekemistään valinnoista myöhemmin. 

Ei yksivuotias osaa vielä edes puhua niin että osaisi toivoa itselleen sisarusta. Sen sisaruksen voi hankkia myöhemmin, ei sillä sisaruksella tarvitse keskeyttää edellisen pikkuisen herkkää kehitysvaihetta ja pakottaa häntä itsenäistymään, ennen kuin hän on siihen valmis.

Varmaan kaikki kaksoset ja kolmoset ovat ihan pilalla, kun eivät ole saaneet aikuisten jakamatonta huomiota. 

Te jotka sanotte, että lapsista on tullut toistensa parhaita kavereita, ovatko lapset keskenään samaa vai eri sukupuolta? 

Meidän lapset ovat samaa sukupuolta ja tämä hieman mietityttää - mitä jos parhaiden kaverusten sijaan tuleekin vain keskinäistä vertailua ja kilpailua, kun on sama sukupuoli ja pieni ikäero. 

Vierailija kirjoitti:

Te jotka sanotte, että lapsista on tullut toistensa parhaita kavereita, ovatko lapset keskenään samaa vai eri sukupuolta? 

Meidän lapset ovat samaa sukupuolta ja tämä hieman mietityttää - mitä jos parhaiden kaverusten sijaan tuleekin vain keskinäistä vertailua ja kilpailua, kun on sama sukupuoli ja pieni ikäero. 

Eihän lasten luonteita voi millään tietää etukäteen, siksi vierastan tätä parhaan ystävän synnyttämistä sisarukselle. Ihan  arpapeliä ja paljon on kiinni lasten luonteista.

Lisäksi se on outo kuvio   että vanhin sisarus ei pääse omien kavereiden kanssa leikkimään ilman pikkusisarusta, äiti pakottaa ottamaan mukaan ettei tule paha mieli...

Meillä ensin kaksoset, sitten sisarus 2v ikäerolla ja nuorin 1,5v ikäerolla edelliseen. Kyllä sitä joku ymmärtämätön on joskus kauhistellut, mutta muistan pikkulapsiajan ihanana aikana. Olin kotona, kunnes kuopus oli 2,5v ja tuntui, että oli rentoa ja leppoisaa. Naapurustossa asui paljon pikkulapsia, joten oli kivaa seuraa ja tehtiin retkiä yms. Mies kyllä oli paljon lasten kanssa töiden jälkeen, tai siis koko perheenä käytiin sit uimahallissa tms. eli kaikki ei kaatunut mun niskaan. Kaksoset olivat siis kotihoidossa eskariin saakka ja niin vaan silti opiskelevat yliopistossa nyt. 😉

Kouluaika oli rankempaa, kun illat vielä harrastettiin kaikki, niin vaati aikamoista aikatauluttamista ja organisointia. Silti mun mielestä lyhyet ikäerot helpottivat, viihtyivät niin hyvin porukassa silloinkin. Aina oli kaveri! Kyllähän nahinaakin joskus oli, uhmaa ja murkkuilua, mutta mun mielestä ne oli helppo kestää tiiviisti putkeen versus kun yksi olisi jo isompi, alkaisi rumba taas alusta. 😂

Olen siis lyhyiden ikäerojen puolestapuhuja nyt(kin) kun omat ovat jo täysi-iläisiä kaikki. Tsemppiä ap:lle! Luota itseesi ja puolison osallistuminen on tärkeää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kahden vuoden ikäero on hankala siksi, että kaksivuotias on tosi pieni ja just hankalassa iässä luovuttamaan ensisijaisen paikan vauvalle. Mutta helpottaahan se sitten jossain vaiheessa.

Lapset ovat tasa-arvoisia ja jakavat ykköspaikan. Kun vanhempikin pitää tämän mielessä niin ei pitäisi tulla ongelmia. 

Minusta kaksi vuotta on loistava ikäero. Meillä lapsista tuli parhaita kavereita, huolehtivat ihanasti toisistaan ja pienempi oppi kaiken isoveljen mallin mukaan.

Vaikka kuinka lapset olisivat tasa-arvoisia, vauva tarvitsee täysin avuttomana niin paljon enemmän hoivaa, että käytännössä vanhempi kokee, että ykköspaikka on mennyt.

Kahden vuoden välillä syntyneiden kanssa on helppoa kuin heinän teko. Vuoden väli on liian pieni. Toki kun on selvinnyt hengissä pari ensimmäistä vuotta, lapset ovat kuin kaksoset kiintyneet toisiinsa. Eikä niillä ole ikinä yksinäistä.

Minulla ja sisarellani on iso ikäero eli lähes kuusi vuotta ja me emme koskaan ole olleet millään lailla läheisiä. Minä olin hänellä vain kiusankappale lapsena ja aikuisina emme oikeastaan ole lainkaan tekemisissä. Korkeintaan juhlissa näemme tai joskus harvoin olemme käymässä vanhemmilla yhtä aikaa.

Ensimmäiset pari vuotta on hankalaa, mutta sitten helpottaa. Lapset leikkivät keskenään, vaatteita ja tarvikkeita ei tarvitse kummemmin säilöä kun jo menee seuraavalle, vanhempaa ei voi nakittaa nuoremman vahdiksi kun on itsekkin niin pieni, jne. Tosin teini-iässä ja opiskelujen alussa voi olla suurta rahanmenoa kun molemmilla on itsenäistymiskausi samoihin aikoihin.

Meillä tuolla ikäerolla lapset, vauva nukkui paljon ja silloin ehdittiin kaksivuotiaan kanssa tehdä vaikka mitä yhdessä. Ja tosi pienestä alkaen tykkäsivät leikkiä yhdessä ja aina ovat tulleet hyvin toimeen, jakoivatkin huoneen pitkään. Ihan paras ikäero mun mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka sanotte, että lapsista on tullut toistensa parhaita kavereita, ovatko lapset keskenään samaa vai eri sukupuolta? 

Meidän lapset ovat samaa sukupuolta ja tämä hieman mietityttää - mitä jos parhaiden kaverusten sijaan tuleekin vain keskinäistä vertailua ja kilpailua, kun on sama sukupuoli ja pieni ikäero. 

Kyllä kai ne samaa sukupuolta olevat yleensä on läheisempiä keskenään kuin eri sukupuolta. Ainakin minulle sisko oli pitkään se paras ystävä - toki myös tappelukaveri, mikä kaiketi kuuluu asiaan sisaruussuhteissa. Kai se riitely sisaruksen kanssa jotain opettaa sekin, minä olen ainakin nykyään hyvin sopuisa. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi vuotta oli erittäin hyvä ikäero, ja lapsista tuli toistensa parhaat ystävät. Mutta persoonakysymyshän se aina myös on.

Mutta ensimmäiset vuodet pitää malttaa hoitaa molempia lapsia kotona, eikä lykätä isompaa päiväkotiin. Ja välillä pitää tietoisesti laittaa kaksivuotiaan tarpeet vauvan tarpeiden edelle, vaikka äidinvaisto muuta ehdottaisi.

Ihan aidosti mielenkiinnosta kysyn, miksi ei päiväkotiin? Meille on tulossa toinen lapsi kahden vuoden ikäerolla. Esikoinen menossa päiväkotiin tekemään max kolme lyhyttä päivää. Hän on todella vilkas ja fyysisesti aktiivinen. Oli pakko hakea jo valmiiksi jokin tukimuoto, esikoisen vauvavuosi oli aivan kaamea enkä halua ottaa riskiä että olen itse taas ihan jyrän alle jäänyt, masentunut jne. Lapset tehty pienellä ikäerolla oman ikäni takia, jos sitä joku pohtii.