Vanha äitini vastustaa kaikkea teknologiaa ja omatoimisuutta
Hän on siis 78 vuotias, mutta olisi ihan hyvin päässyt aikanaan tietotekniikankin kyytiin, jos ei olisi kieltäytynyt jääräpäisesti. Hän oli alle 50 vuotias kun oli jo win-95. Tuohon aikaan hän kävi yrittäjäkurssin ja sielä olisi ollut perusopetusta atk.sta. Hän oli kieltäytynyt avaamasta edes konetta. Oli kuulemma sanonut, että hänen ei enää tarvitse osata, eikä aijo koskaan opetella. Jokainen tietää kuinka hankalaa nykyään on hoitaa mitään, jos ei ole edes älypuhelinta. No hänellä sitä ei tietenkään ole, koska sehän on "tietotekninen" laite. Turha varmaan sanoa, että hänellä on lankapuhelin. Viimeksi viikko sitten hän soitti pankkikonttoriinsa ja haukkui kun konttori oli lyhentänyt aukioloaikoja ja hänen olisi pitänyt saada nostaa rahaa. Ei ole opetellut edes rahan nostoautomaatin käyttöä. Kuulemma aivan liian vaikeaa ja se voi kuulemma viedä hänen rahansa. Onko kenelläkään vanhempaa elossa, joka vastustaa näin sitkeästi oppimista ja kehityksen kulkua? Siis minua hävettää!
Kommentit (449)
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Opit sinäkin syömään niitä vielä😅
Tässä ketjussa on mainittu sekin, että taivaan Isä kostaa meille kaikille jotka ovat boomereista rumasti sanoneet. Suuret ikäluokat on viimeinen ikäryhmä, joista ylivoimaisesti suurin osa kuuluu valtakirkkoomme, ja siinäkin ryhmässä on taivaan isukki valjastettu tekemään henkilökohtaisia kostoja niitä kohtaan, jotka ovat sanoneet boomerille rumasti. 😂 Tämän päivän lehdessä juuri raportoitiin että joka kolmas pappi kärsii uupumuksesta eikä enää ole jumalanpalvelukset tärkeitä. Suottapa näille saarnaamaan Jumalan sanaa, kyllä se on niin että boomeri sanoo mitä Jumala tulee tekemään. 🤣
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia.
Ei tietenkään pidä.
Kyllä pitää,, niin kuin kaikissa muissa sivistysmaissa tehdään. Suomessa vihataan vanhuksia, lapset vihaavat vanhempiaan. Sairas yhteiskunta, jossa lapsillakin pahoja mielenterveydenhäiriöitä.
Jos lapsesi vihaavat sinua, kannattaa katsoa peiliin.
Yksi aikuinen lapsi, ei todellakaan vihaa. Täältä saa lukea näitä vihakirjoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Pitäiskö tähän nyt todeta, ettei yhteiskunnalla ole varaa tarjota kouluissa parempaakaan ruokaa, kun rahat menee sote-palveluihin? Erityisesti vanhustenhoitoon? Niin ja niihin eläkkeisiin?

Tietääkseni ei työeläkelaitokset kustanna kouluruokaa.

Punainen liha on epäterveellistä ja naudanliha ilmastolle erittäin haitallista, joten jospa jätetään ne sisäfileet boomereille. Boomerit eivät usko ilmastonmuutokseen ja koko aihe on erittäin heille erittäin epäkiinnostava. Kiinnostavia aiheita ovat esimerkiksi miniän kateus ja toisten ihmisten syömiset.
Vierailija kirjoitti:
Ranskikset ja sipsit näyttää maistuvan muillekin, kuin boomereille. Aika moni näyttää myös nauttivan kiusauksista ym ja perunasta nekin on tehty :D Mutta joo sipsit ostetan kaupasta, ei niitä tarvii kasvattaa ja nostaa maasta :D
Boomereiden terveellinen kotiruoka: sipsejä, kiusauksia kermalla ja makkarapottua. Diabetes ja kohonnut kolesteroli johtuu ihan vain geeneistä ja piste.
Housuissas on sipsejä ja kiusauksia. Olen ostanut vasta lastenlapsille pyynnöstä sipsejä. Ei ole mitään mainitsemiasi tauteja ja bmi on 21. T.boomeri. hoitsu evp.

Ei niin, mutta kaikki eläkkeetkään eivät ole työeläkelaitosten maksamia. Ja sote-palveluista ei taida olla yksikään. Vaikka sote-palvelut siirtyivätkin kunnilta hyvinvointielueille, se ei suinkaan tarkoittanut, että kunnille jäisi enemmän rahaa kouluruokiin. Kas kun kunnallisveroprosentti pieneni ja valtionveroprosentti suureni.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Pitäiskö tähän nyt todeta, ettei yhteiskunnalla ole varaa tarjota kouluissa parempaakaan ruokaa, kun rahat menee sote-palveluihin? Erityisesti vanhustenhoitoon? Niin ja niihin eläkkeisiin?
Tietääkseni ei työeläkelaitokset kustanna kouluruokaa.
Sehän oli jo hallituksella kaavailuissa, että vanhustenhoitopalveluista alettaisiin perimään vähän ekstrahintaa heiltä, joilla on isot tulot ja eläkettä. Alkuun toki vain joku maltillinen 200 € kuussa ja siitä sitten vähin erin nostetaan nelinumeroiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Tarkoitat varmaan makaroni ei -rooni.😂. Kysy boomerilta oikeikirjoitusohjeita🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia. Tässä digivaatimuksessa pannaan ihmiset eriarvoiseen asemaan ja erityisesti vanhemmat ihmiset. Heiltä viedään mahdollisuus hoitaa itsenäisesti omat asiansa. Viranomaiset, pankit ym. ovat olemassa, mutta eivät enää palvele vanhempaa väkeä, vaan kaikki pakotetaan käyttämään tietokoneita, älypuhelimia jne. Tämä on ihmisoikeuksien rikkomista.
Älypuhelinta ei ole pakko osata käyttää, mutta jos tietokoneen käytön perusteita ei ole opetellut noin 30 vuoden aikana, niin ketä tästä voi syyttää?
Isäni ei ole opetellut, vaikka on yrittäjä. Myöskään isovanhempani eivät ole opetelleet. Kukaan heistä siis ei ole koskaan käyttänyt tietokonetta. Ei kiinnosta minuakaan, mutta käytän silti. Mieluummin hoitaisin useimmat asiat ja kommunikoinnin livenä asiakaspalvelijan kanssa. Mihinkään videochatteihin en ole koskaan suostunut enkä tule suostumaan.
Minusta alkaa tulla syrjäytynyt sosiaalikammoinen, kun luonnollista kontaktia ihmisiin ei saa enää kuin töissä tai kaupassa käydessä. Kammosta huolimatta hoitaisin kaiken mieluummin kasvotusten.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Pitäiskö tähän nyt todeta, ettei yhteiskunnalla ole varaa tarjota kouluissa parempaakaan ruokaa, kun rahat menee sote-palveluihin? Erityisesti vanhustenhoitoon? Niin ja niihin eläkkeisiin?
Kvg, mistä eläkkeet maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskikset ja sipsit näyttää maistuvan muillekin, kuin boomereille. Aika moni näyttää myös nauttivan kiusauksista ym ja perunasta nekin on tehty :D Mutta joo sipsit ostetan kaupasta, ei niitä tarvii kasvattaa ja nostaa maasta :D
Boomereiden terveellinen kotiruoka: sipsejä, kiusauksia kermalla ja makkarapottua. Diabetes ja kohonnut kolesteroli johtuu ihan vain geeneistä ja piste.
Housuissas on sipsejä ja kiusauksia. Olen ostanut vasta lastenlapsille pyynnöstä sipsejä. Ei ole mitään mainitsemiasi tauteja ja bmi on 21. T.boomeri. hoitsu evp.
Meinaatko härskisti että terveellisellä ruokavaliollasi olisi joku yhteys terveeseen sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaasi? 😆 Kuule suurimmalla osalla boomereista on nuo taudit ja niillä ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ toistensa kanssa vaan kaikki johtuu geeneistä. Lähde: satatuhatta boomeria
Haloo, ap:een aloitus on teknologiasta ja täällä mälvätään potuista, makarooneista ja sipseistä. Anna mun ymmärtää😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Punainen liha on epäterveellistä ja naudanliha ilmastolle erittäin haitallista, joten jospa jätetään ne sisäfileet boomereille. Boomerit eivät usko ilmastonmuutokseen ja koko aihe on erittäin heille erittäin epäkiinnostava. Kiinnostavia aiheita ovat esimerkiksi miniän kateus ja toisten ihmisten syömiset.
Sinähän tuossa saarnaat toisten syömisistä😅
Omat vanhempani kuuluivat siihen hiljaiseen sukupolveen (silent generation) ja olivat rakastavia vanhempia, mutta eivät osanneet pamperoida, vaan varhaisteinistä asti piti itse hoitaa asiansa. Tästä olen ikuisesti kiitollinen heille! Itse kuulun jollakin tavalla väliinputoajasukupolveen, ja kiitollinen siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Tarkoitat varmaan makaroni ei -rooni.😂. Kysy boomerilta oikeikirjoitusohjeita🤪
Höpsö, sehän oli boomerin kirjoittama ironinen kirjoitus. Tuohan suorastaan kuhisee kirjoitusvihreitä ja kielioppivirheitä. Selkeästi täälläkin x-sukupolvi kirjoittaa sujuvinta tekstiä. Virheitä toki tulee kaikille kun nopeasti kirjoitetaan, mutta kyllähän se sanaston ja ajatuksen sujuvuus tai sujumattomuus tulee näistäkin teksteistä esille,
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme me sivistyneet ihmiset syö perunoita. Sushia sen olla pitää, äyriäisiä merileväpedillä, viinikukkoa, sisäfilettä jne.
Hirveää kun lapsille koukussa tarjotaan makaroonilaatikkoa, kalapuikkoja, ohrapuuroa - halpisruokaa
Pitäiskö tähän nyt todeta, ettei yhteiskunnalla ole varaa tarjota kouluissa parempaakaan ruokaa, kun rahat menee sote-palveluihin? Erityisesti vanhustenhoitoon? Niin ja niihin eläkkeisiin?
Tietääkseni ei työeläkelaitokset kustanna kouluruokaa.
Eivät kustanna myöskään kansaneläkettä.
Vierailija kirjoitti:
Haloo, ap:een aloitus on teknologiasta ja täällä mälvätään potuista, makarooneista ja sipseistä. Anna mun ymmärtää😂😂😂
Niin, keskusteluilla on tapana rönsyillä ja polveilla. Mutta toki hyvä että meillä on boomerit, jotka osaavat antaa mielipiteensä keskustelun koetusta laadusta. Siellä 70-luvun äitiketjussa puhuttiin vain otsikon aiheesta, ja siellä boomeri ilmoitti että tästä on nyt tarpeeksi jauhettu ja keskustelu päättyy nyt, 💪🏻 Mulkvisti ja ylpeä siitä.
Elämä ei ole lainkaan hankalaa ilman älypuhelinta, jopa paljon laadukkaampaa itse asiassa. Ilman tietokonetta tosin olisi jo aika hankalaa pärjätä, mutta älypuhelin on täysin turha kapistus. Toivon, että tämä älypuhelinpakotus pysäytetään, minä mieluummin olen kokonaan ilman mitään teknologiaa, kuin älypuhelinkoukussa. N36