"Vielä minä näytän kaikille"

Valitsin sekä että ;)

Vierailija kirjoitti:

Valitsin sekä että ;)

Niin, se kai se olisi ideaali :D Ensin näyttää kaikille ja sitten lakkaa välittämästä. Mutta mietin vain sitä, olisiko vapauttavampaa yksinkertaisesti pestä kätensä kaikesta ja unohtaa kaikki "näyttämisen halu".

Parempi olla välittämättä mielipiteistä. Jos nyt oikeasti mietit, että sinulla menisi esim. 20 vuotta siihen, että menestyisit, niin se tarkoittaisi, että olet ne kaikki 20 (tai edes 10) vuotta ajatellut ihmisiä, jotka eivät ansaitse sinulta edes sekuntia. Eivätkä he itse kuitenkaan ole ajatelleet sinua 20 vuotta.

Haluatko tosissaan kuluttaa elämäsi antamalle heille niin paljon valtaa, että teet kaiken vain heidän takiaan?

Vierailija kirjoitti:

Parempi olla välittämättä mielipiteistä. Jos nyt oikeasti mietit, että sinulla menisi esim. 20 vuotta siihen, että menestyisit, niin se tarkoittaisi, että olet ne kaikki 20 (tai edes 10) vuotta ajatellut ihmisiä, jotka eivät ansaitse sinulta edes sekuntia. Eivätkä he itse kuitenkaan ole ajatelleet sinua 20 vuotta.

Haluatko tosissaan kuluttaa elämäsi antamalle heille niin paljon valtaa, että teet kaiken vain heidän takiaan?

En kyllä! Mutta mietin vain onko mitään esimerkkejä siitä, että tällainen olisi motivoinut ihmisiä eteenpäin.

Joskus sitä on niin väsynyt kaikkeen, että tulee miettineeksi, olisiko tällainen negatiivinenkin motivaatio parempi kuin ei mitään.

Ei sun tarvitse näyttää muille kuin itsellesi <3

Olen. Olen lähtökohtiini nähden menestynyt ja saavuttanut paljon. En kuitenkaan koskaan leveillyt sillä tai edes kertonut kuin parille ihmiselle. Näytin lähinnä itselleni sen minkä toki jo tiesinkin.

Älä näytä, pidä ne housut jalassa.

Olet päonnistunut nobody teit mitä tahansa. Ota määrätyt lääkkeeksi. 

Ap tässä lisää vielä, että lähtökohtaisesti haluaisin menestyä vain parantaakseni omaa ja läheisteni elämää.

Mutta aina välillä nousee pintaan kiukku ja katkeruus siitä, miten esimerkiksi a) sisarukseni silmissä olen selkeästi vähäpätöinen, toisarvoinen henkilö, b) vanhat ystävät eivät ole enää tuntevinaankaan, koska elämäni ei mennyt (itsestäni riippumattomista syistä) kuten piti, ja c) uudetkin tuttavat katsovat nokanviertä pitkin heti, kun huomaavat, etten olekaan koulutuksestani huolimatta mikään menestyjä.

Esimerkkinä b:stä: lähetin entiselle parhaalle ystävälleni joulukortin, koska hän tuli mieleeni. (Meidän väleissä ei ollut mitään draamaa, kasvettiin vaan erilleen vuosia sitten, ja hänellä on nykyään ihan erilainen "menestynyt" elämä kuin minulla.) Ihan tavallisen joulukortin. Katsoin osoitteen tiedustelusta. Kun näin myöhemmin kyseisen ystävän äidin, tämä sanoi "X ihmetteli, mistä ihmeestä olit saanut hänen osoitteensa" :D Niin, onhan se kamalaa, kun entiset luuserikaveritkin voivat löytää osoitteesi tiedustelusta. En tiedä pelkäsikö tuo vanha ystävä sitten, että pyydän häneltä jotain. Turha pelko, mieluummin kuolisin kuin pyytäisin yhtään mitään.

Esimerkkinä c:stä: yksi uusi, mukavalta vaikuttanut tuttavuus alkoi kohdella huonosti heti, kun hänelle selvi, että olenkin köyhä. Ehdotti yhteisiä menoja ja sitten "unohti" ne joka kerta. Olisi vain lakannut ottamasta yhteyttä, se on minulle ihan sama, mutta tuo simputus oli jotenkin käsittämätöntä.

Nämä ovat yksistään tosi pieniä asioita, mutta ne tuntuvat aina kivoina muistutuksina siitä, että olet vähempiarvoinen. Varsinkin kun niihin törmää usein.

Eikä se auta, että olen pohjimmiltani todella ylpeä ihminen. (Tiedän kyllä että se ei ole mikään positiivinen ominaisuus.)

Kyllä tuo teini-iän koulukiusaaminen poiki sen että vaihdoin koulua - ja päädyin todella mukavaan ja hyvään kouluun. 

Mutta kyllä se on myös jättänyt näyttämisen halun. Olen usein työskennellyt tittelin ja palkan vuoksi enkä seurannut omaa intohimoani. Halusin että jos joku vanhoista luokkatovereista joskus stalkkaa minut, niin netissä lukee jotain kiinnostavaa. Työ ei ehkä vastaa täysin omia intohimojani mutta se näyttämisen halu oli kohtalaisen suuri. 

Vasta kun status quo oli kunnossa, pysähdyin miettimään omaa ja perheen parasta. Ei onneksi tarvinnut tehdä mitään radikaalia, lisäsin vain vähän kotona olemista, tämä asema ja omaisuus riittää. Työura alkaa olemaan lopussa, perheen suhteen kävi tuuri, elämäni on kivaa ja olen sovussa sen kanssa että se päättyy joskus, sitä ennen ehdin tehdä kaikkea sitä mistä todella haaveilin,  lukiosta asti. 

Kai se muiden mielipiteiden välittämisestä luopuminen olis kuitenkin kannattavampaa, kuin muille "näyttäminen". Ihan vaan siks, että vaikka menestyminen yms jutut on kivoja ja hyviä saavuttaa, niin näyttämisenhalu saattaa vähän sekoittaa sitä mikä todella on omaa tahtoa. 

Keskity itseesi, omaan hyvinvointiin. Älä mieti niitä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo teini-iän koulukiusaaminen poiki sen että vaihdoin koulua - ja päädyin todella mukavaan ja hyvään kouluun. 

Mutta kyllä se on myös jättänyt näyttämisen halun. Olen usein työskennellyt tittelin ja palkan vuoksi enkä seurannut omaa intohimoani. Halusin että jos joku vanhoista luokkatovereista joskus stalkkaa minut, niin netissä lukee jotain kiinnostavaa. Työ ei ehkä vastaa täysin omia intohimojani mutta se näyttämisen halu oli kohtalaisen suuri. 

Vasta kun status quo oli kunnossa, pysähdyin miettimään omaa ja perheen parasta. Ei onneksi tarvinnut tehdä mitään radikaalia, lisäsin vain vähän kotona olemista, tämä asema ja omaisuus riittää. Työura alkaa olemaan lopussa, perheen suhteen kävi tuuri, elämäni on kivaa ja olen sovussa sen kanssa että se päättyy joskus, sitä ennen ehdin tehdä kaikkea sitä mistä todella haaveilin,  lukiosta asti. 

Tämä oli positiivinen tarina, kiitos tästä <3

Aika moni nainen lisääntyvässä määrin onlyfansissa näyttää kaikille. 

Olen tuntenut alemmuudenkompleksia työelämän suhteen. Olen siis aina ollut töissä, mutta matalapalkkaisena. Otin itseäni niskasta kiinni ja opiskelin. Ja kas, nyt minulla on parempipalkkainen työ ja ammattinimikkeeni on sellainen, että saan linkkarissakin yhteydenottoja:) 

Vierailija kirjoitti:

Aika moni nainen lisääntyvässä määrin onlyfansissa näyttää kaikille. 

Ettekö te ikinä kyllästy näihin kommentteihin? Ei näitä voi edes sanoa puujalkavitseiksi enää, pikemminkin se puujalka on lahonnut ja heitetty tunkiolle.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuntenut alemmuudenkompleksia työelämän suhteen. Olen siis aina ollut töissä, mutta matalapalkkaisena. Otin itseäni niskasta kiinni ja opiskelin. Ja kas, nyt minulla on parempipalkkainen työ ja ammattinimikkeeni on sellainen, että saan linkkarissakin yhteydenottoja:) 

Hieno juttu :) Saanko udella missä iässä tämä muutos tapahtui?

silloin kun 'näytät' vain itsellesi, niin myös siitä hyödyt, kun kilpailet vain itsesi kanssa, niin jätät kaikki muut taaksesi. Sinun ei tarvi voittaa kuin isesi, niin voitat kaikki muut.

Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä lisää vielä, että lähtökohtaisesti haluaisin menestyä vain parantaakseni omaa ja läheisteni elämää.

Esimerkkinä b:stä: lähetin entiselle parhaalle ystävälleni joulukortin, koska hän tuli mieleeni. (Meidän väleissä ei ollut mitään draamaa, kasvettiin vaan erilleen vuosia sitten, ja hänellä on nykyään ihan erilainen "menestynyt" elämä kuin minulla.) Ihan tavallisen joulukortin. Katsoin osoitteen tiedustelusta. Kun näin myöhemmin kyseisen ystävän äidin, tämä sanoi "X ihmetteli, mistä ihmeestä olit saanut hänen osoitteensa" :D Niin, onhan se kamalaa, kun entiset luuserikaveritkin voivat löytää osoitteesi tiedustelusta. En tiedä pelkäsikö tuo vanha ystävä sitten, että pyydän häneltä jotain. Turha pelko, mieluummin kuolisin kuin pyytäisin yhtään mitään.

Mikä ihmeen esimerkki tuo on?  "Onhan se kamalaa, kun entiset luuserikaverit..." Tuohan oli ihan sinun omaa sisäistä ääntäsi, eikä kukaan varmaan muutenkaan puhu sinusta noin. Nyt yrität esittää, että kaverisi äidillä muka oli tuollainen asenne. Lyön vetoa, ettei ollut. Yrität projsoida omia huonouden tunteitasi toisten syyksi.

En ole koskaan tuntenut mitään tuommoista. En välitä muista, mutta kuitenkin samaan aikaan vihaan ihmisiä.