Muuta biisin nimestä yksi kirjain, mistä laulu nyt kertoo.
Kommentit (3673)
Siideri hissis
Töihin mennessä on pakko korkata sidukka, kun hississä ei ole ketään näkemässä.
Siideri piskis
Koira erehtyi juomaan lattialle kaatuneen siiderin, ja emäntä yrittää saada sitä oksentamaan.
Tilkkii
Epätoivoinen yritys tilkkiä vuotava vesihana pumpulilla.
Milli hyvää (Jukka Poika)
Painonhallintaryhmässä sallitaan 1 millimetrin pituinen suklaapala kerran vuodessa.
Muru on kunniavieras
Nainen aikoo kutsua eksänsä häihinsä ja istuttaa hänet samaan pöytään itsensä ja sulhasensa kanssa.
En haluu kuulla tänä yönä
Laitan vastamelukuulokkeet päähän yöksi, mutta nekään eivät poista lähikapakan öykkärien melua.
Aletaan me tandemilla - ruotsalaismiesten yhteisen illanvieton ohjelman suunnittelua.
Pukuvika - suksi ei luista
Maajoukkuehiihtäjä syyttää hiihtopukua, kun kisa menee mönkään.
Pink Floydin vähemmän tunnettu kappale: Comfortably dumb
Kiteyttää kaiken nykyajasta.
Minne muuli kuljettaa.
Joskus etelän matkalla ei aina ymmärrä mitä paikallinen henkilö sanoo, tässä tapauksessa olet muulin selässä ja mietit minne päädyt.
Uu maja
Äiti on haltioissaan, kun lapset näyttävät hänelle pihan perälle kyhäämäänsä hökkeliä.
Sopii myös Uumajan kaupungin tunnuskappaleeksi.
Jouluaattona rännissä
Pukki joutui savupiipun sijasta sadevesiränniin ja juuttui sinne.
Liideripissis
Naisten höntsäfutisjoukkueen kapteeni pukeutuu matalavyötäröisiin farkkuihin ja käy erätauolla puskapissalla.
Rämä on, totta
Mies huomaa epäilystensä olevan totta - myytävä auto on romu - ja katuu, että lähti katsomaan sitä.
Tämän kyylän poikii
Kylän uutta asukasta epäillään uteliaan juoruakan jälkeläiseksi.