80-luvulla luokallamme oli vain yksi vähän pullea
Ja nykymittapuun mukaan hänkin olisi aika normaali.
"Isoja" aikuisiakaan ei paljoa näkynyt, tosi harvoin.
Kommentit (52)
Niin meilläkin. Ja tosiaan hänkin oli vain vähän liian lihava. Nykymittapuun mukaan tuskin ollenkaan.
70-luvulla keskikoulussa meidän luokallamme ei ollut oikein ketään ylipainoista, tai yksi vähän pyöreämpi poika tulee mieleen, mutta hänkin olisi aika normi nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ap. koulun oppilaiden paino ei kerro mitään, eikä sillä ole tieteellistä arvoa, koska otanta on liian pieni ja perustuu mielikuvaan yli 40v sitten.
Lähde: Lääkärilehti
Suomalaisten painon kehitys: mitä 20 vuodessa on tapahtunut?
Kansanterveyslaitos on seurannut suomalaisten työikäisten miesten ja naisten painon kehitystä vuodesta 1972 viiden vuoden välein suoritetuilla väestötutkimuksilla. Seuranta alkoi vuonna 1972 Pohjois-Karjalassa ja Kuopion läänissä. Vuonna 1982 Lounais-Suomi liittyi tutkimukseen ja vuonna 1992 myös pääkaupunkiseutu. Miesten painoindeksi kasvoi vuoteen 1987 saakka, ja sen jälkeen kehitys on tasaantunut. Naiset hoikistuivat vuoteen 1982 saakka, mutta sen jälkeen painoindeksi on alkanut jälleen hieman nousta, selvimmin vähiten koulutettujen ryhmässä. Koulutusryhmien väliset erot ovat naisilla suuremmat kuin miehillä, mutta molemmilla erot ovat 1980-luvulla kasvaneet. Miehistä etenkin yli 40-vuotiaiden y
Ja sinun lähteesi vuodelta 1994 kertoo?
Meillä oli ala-asteella ysärin alussa luokalla yksi pullukka ja vuotta vanhemmilla kaksi. En muista että muilla luokilla olisi ollut, eli koulussa oli siis kolme ns. lihavaa lasta. Ja silloin lapsena niitä siis pidettiin ihan kunnon läskeinä, mutta vanhoja koulukuvia katsellessa nehän oli hoikempia kuin nykyajan pullukat lapset, eikä lähelläkään nykyajan oikeasti lihavia lapsia. Yläasteella oli joku mukamas megaläski mitä ihmeteltiin miten se oli niin iso, sekin oli kuitenkin aika mitätön verrattuna nykyajan obeeseihin, kun sillä oli iso osa painoista isoissa tisseissä ja muuten oli sellainen tanakka, ei ollut nykyajalle tyypillistä valtavaa roikkuvaa keski- ja alaruumiista. Ja sitten oli joitain muita pyyleviä tyyppejä mutta ei nekään nykyään olisi mitään kunnon läskejä, normaalin rajoissa menisivät.
Silloin ennen vanhaan ne harvat isoluisemmat vaan vaikutti jättimäisiltä kun siitä isompia ei vaan näkynyt missään. Muutaman noista ihmisistä olen nähnyt aikuisiällä jossain ja aika samankokoisina suhteessa ovat pysyneet, eli heillä vaan oli sellainen ruumiinmuoto, eivät jatkaneet laajentumistaan kuten nykyajan nuoret ylipainoiset, joille painoa tulee koko ajan liian paljon lisää.
Meidän yli 40 oppilaan luokalla keskikoulussa 70-luvulla ei ollut ainuttakaan lihavaksi luokiteltavaa oppilasta.
Pienen 60-luvun puolivälissä rakennetun omakotilähiömme asukkaistakin lihavia oli ainoastaan yksi, eli naapurimme rouva. Hän on edelleenkin elossa 85 vuotiaana ja on edelleenkin lihava. Niistä laihoista naapurustomme vanhemmista ylivoimainen enemmistö kasvaa jo horsmaa.
Tämä siis ei ollut minkäänlainen kannanotto lihavuutta vastaan, eikä sen puolesta. Fakta totta kai on se, että ennen lihavia oli vähemmän, mikä johtui tietenkin siitä, että silloin tehtiin enemmän fyysistä työtä ja lapset liikkui valtavan paljon enemmän kuin tänä päivänä. Ruokatottumukset tuskin on hirveästi muuttuneet. Me ainakin mässyttettiin karkkia ja muita herkkuja 70-luvulla siinä missä tämän päivän lapsetkin. Ero vaan oli siinä, että me liikuttiin aivan valtavasti. Kaikki leikit ja harrasteet oli enemmän tai vähemmän liikunnallisia. Sisällä oltiin vain rankemman sateen aikaan, eikä aina silloinkaan.
Geeni- ja muuten manipuloiduilla elintarvikkilla nykyään voi olla osuutta asiaan, kutern myös syöpien yleistymiseen.
"sinun lähteesi vuodelta 1994 kertoo?"
Eikö täällä keskustella 80-luvun ja sitä ennen ylipainosta?
Ysärillä ja 2000-luvun alussa 20 oppilaan luokassa oli aina yksi lihava tyttö ja poika. Näin maaseudulla.
Vierailija kirjoitti:
Ysärillä ja 2000-luvun alussa 20 oppilaan luokassa oli aina yksi lihava tyttö ja poika. Näin maaseudulla.
Kumpi sinä olit?
Nykyään ei lapset osaa enää leikkiä ulkoleikkejä ja pihapelejä. Me hyppittiin narua ja vistä, pelattiin kirkonrottaa ja pesäpalloa. Nykylapset istuu ja tuijottaa luuria.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei lapset osaa enää leikkiä ulkoleikkejä ja pihapelejä. Me hyppittiin narua ja vistä, pelattiin kirkonrottaa ja pesäpalloa. Nykylapset istuu ja tuijottaa luuria.
Niin tai varmasti osaisivat, jos vaan opettelisivat, mutta kun eivät viitsi. Pleikkaria on paljon helpompi pelata ja luurin kautta hoituu kavereiden tapailu.
Omassa lapsuudessa ne pelit oli kehiteltävä itse. No lautapelejä toki oli jonkin verran, mutta 70-luvulla ei vielä minkäänlaisia tietsikkapelejä. Ensimmäiset tv-pelikonsolit tuli toki jo 70-luvun lopulla, mutta yleistyivät vasta kasarin puolelle, siis ne sellaiset yksinkertaiset palikkapelit. Itseasiassa juuri 80-luku oli muutoksen vuosikymmen ja silloin alkoi yleistyä erilaiset pelikonsolit ja tietenkin commodore-64 avasi kokonaan uuden maailman tiietokonepeleineen.
Eli tämä nykyiseen turmioon johtanut lasten ja nuorison passivoituminen alkoi jo 80-luvulla.
Ehkä moni tänne kirjoittaja on ollut 70-90-luvulla lapsi ja elänyt hyvin pienissä piireissä.
Se oman historian tuntemus.
Todellisuudessa ylipaino oli ongelma jo 70-luvulla, kun tuonti vapautui 50-luvun lopussa ja kaupan hyllyt alkoivat notkua ulkomaisista herkuista ja lähikauppojen ja erikoismyymälöiden määrä moninkertaistui ja elintaso nousi huimaa vauhtia, sitä ennen Suomi eli köyhyydessä ja elintarvikkeista oli jopa pulaa.
Laihduttajien kulta-aikaa oli nimenomaan 70-90-luku, jolla tehtiin kunnon bisnestä ja ihmiset kuluttivat rahassa laihdutusbisnekseen esim. Painonvartijat, Keventäjät, Pohjois-Karjalan projekti jne.