Oletko kateellinen jos tuttusi/sukulaisesi/ystäväsi rakentaa talon?
Mietin vain.
Kaksi vuotta tässä nyt asuttu ja edelleen yksi siskoistani ei ole käynyt meillä. Minä olen käynyt hänen luonaan useamman kerran ja olemme nähneet vanhempien luona. Mutta meille hän ei ole tullut kutsuista huolimatta. Sama mieheni veljen kanssa. Rakennusaikana kävi muutaman kerran "potkimassa renkaita", mutta sen jälkeen ei ole näkynyt.
Emme käyttäneet ketään ilmaisena talkootyövoimana, vaan teimme tätä kahdestaan ja palkattujen tekijöiden kanssa. Emme rasittaneet siis ketään. Emme puhuneet tästä loputtomiin.
Minä ainakin olen mielelläni käynyt tupareissa kun on kutsuttu, ja ollut kiinnostunut läheisteni uusista kodeista, uusista autoista, uusista työpaikoista, syntyneistä lapsista jne. En nyt välttämättä mitenkään sydänjuuriani myöten, mutta kohteliaisuudesta vähintään.
Tuntuu vähän pahalta. Otsikko on tarkoituksella provoisoiva, sori siitä.
Kommentit (7)
Ap vaikuttaa ihan kauhealta. Hädin tuskin pystyin lukemaan aloitusta!
Meilläkään ei kukaan lakannut talon rakentamisen jälkeen käymästä.
Ap luulee itsestään todellakin liikoja. Surkuhupaisaa.
Musta ois tosi kiva, jos jollain läheisellä olisi talo. Siellä voisi järkätä kivoja pippaloita. Tällä hetkellä lähes kaikki asuu kerros- tai rivitalossa.
Minä olen siis kateellinen kaikille, kun en kyläile ollenkaan.
En ole törmännyt tuollaiseen ilmiöön, vaikka on rakennettu kaksi taloa. Ehkä syynä on kuitenkin joku muu kuin talo.