Olin tietokonekurssilla ja meistä vain kaksi osasi
kymmensormijärjestelmän, minä ja yksi nelikymppinen.
Ryhmässä ikähaitari oli 23-58 vuotta.
Nuoremmat voi olla nopeita kirjoittajia ilman että ovat opetelleet järjestelmää ja muutoin koneenkäyttöön ei ole kynnystä.
Kommentit (10)
Osaan kyllä kirjoittaa sokkona ja kymmenellä sormella, mutta se ei ole mikään kiveen hakattu järjestelmä.
Vaikka tekevät laskentahommia eli laskevat yhtenään lukuja koneella.
Mä muistan, että kun aletttiin olemaan yhdessä miehen kanssa, niin hän ylpeili sillä että osaa kymmensormijärjestelmän. Mä olin sitä mieltä, että kaikkihan sen osaa.
Nykyisin olen huomannut, että monet ei oikeesti osaa.
2 kirjoittaa ja 8 etsii.
Onhan näitä.
jotka olisivat helppoja käyttää.
Tietokoneenhan pitäisi olla apuväline töissä, mutta jos ei ole rohkea räplääjä niinkuin minä, joka aina jotenkin löytää oikeaan paikkaan sen verenpaineen kirjaamaan, aikaa todella menee niiltä oikeilta töiltä.
...kun katsoo melkein minkä tahansa alan työntekijöiden tietokoneella "työskentelyä" käy väistämättä mielessä että tietääköhän työnantaja, mistä heille maksaa? Monelle tuottaa ongelmia avata jopa selain, osa ei löydä näppäimiä vieläkään ja iso osa on aivan kusessa kun pitää alkaa työstämään jotain muuta kuin exceliä. Itse harkitsen tietotekniikan puolelle lähtemistä, töitä riittää aina niin kauan kuin tässä maassa palkataan nykyisen kaavan mukaan (tutkinnot määräävät, ei itse osaaminen).
lähinnä sihteerikoulussa.
Minä kirjoitan nopeasti, noin 6-sormijärjestelmällä, ei niitä kirjaimia tarvitse hakea.
Ja eikö niitä kursseja järjestetä juuri sen vuoksi, että opitaan käyttämään konetta. Olet outo jos sinne menet pätemään....
ja koska vaihtoehdot oli vielä kamalampia niin tuli siellä vuosi roikuttua. Nykyään joudun sen verran konetta töissä käyttämään että ei mennyt hukkaan opittu, mutta ehkä himppu huonoksi jäänyt taito.
Sihteeritkö enää nykyisin tarvitsee 10-sormijärjestelmää? Jos ei sitä muualla opeteta.
Onneksi 80- ja 90-luvuilla (kun minä kävin kouluja) oli tilanne erilainen.
Tätäkö sillä tarkoitetaan, ettei kouluista valmistuneilla ole työnantajien arvostamia taitoja?
Mutta mulla meinasi pokka pettää, kun juttelin meidän harjoittelijatyttöjen kanssa. Ala on talousala, työnteko on siis numeroiden pyörittämistä.
Joku työkaveri tuli siihen ja puhui jostain työasiasta. Sanotaan nyt vaikka, että puhui laskusta, josta piti vähentää kassa-alennus 10% (ei ollut tämä, mutta samaa helppoustasoa). Mä totesin siihen, jotakin niin, että mainitsin tän kassa-alennuksen euromääräisenä enkä prosentteina...
toinen harjoittelijatyttö: "Hurjaa ja tuon se laski päässään!"
(siis suurinpiirtein laskutoimitus ota satasesta 10%).
Ja nää tytöt on siis kauppaoppilaitoksessa, parikymppisiä, lukion käyneitä jne.