Mielipide: Koin syrjintää seksuaalivähemmistön jäsenenä
"Olen seksuaalivähemmistöön kuuluva seurakuntalainen. Olen aina ollut vääränlainen, ja tästä olen kärsinyt tullessani eri tavoin syrjityksi kirkossa. Töölön seurakunnan olen kuitenkin kokenut olevan suhteellisen turvallinen minulle.
Sunnuntaina 4.9. messussa ilahduin papin saarnatessa siitä, että kirkon pitää olla kaikille turvallinen, ja että ketään (kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä) ei saa syrjiä. Tuli olo, että kelpaan tällaisena ja minut on huomioitu.
Järkytys oli valtava, kun saarnan jälkeen messun toinen pappi pyysi seurakuntaa konfirmaation yhteydessä yhtäkkiä rukoilemaan, että Muistakaa myös meitä pappeja, että osaisimme opettaa ja toimia siten, mikä on Jumalan mielen mukaista. Sen jälkeen hän rukouksessa puhui, miten avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle.
Poistuin kirkosta itkien. Koen, että sekä saarnan pitänyt pappi että minä tulimme häväistyiksi ja satutetuiksi. Näköjään Töölön seurakunta ei ollutkaan minulle turvallinen paikka."
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/mielipide-koin-syrjintaa-temppeliauki…
Linkissä myös kirkkoherran vastine mielipidekirjoitukseen.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole Jumalan tehtävä tuomita, eikä ihmisen?
Tuomitsemista ei ole se että kertoo mitä Raamattu sanoo asioista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole Jumalan tehtävä tuomita, eikä ihmisen?
Tuomitsemista ei ole se että kertoo mitä Raamattu sanoo asioista!
No mitä se sanoo? Anna sitaatti.

Voit aloittaa yhdestä, lukuisista kohdista missä lukee tästä, Raamatussa. Kuten toinen kirjoittaja jo laittoi: Roomalaiskirje 1 luvut 18-32.
P.s. Raamattu löytyy netissä.
Avioliitolla vakinaistetaan sitten suhde joka tähtää sitten perheen perustamiseen kun lapsettomuus tuolloin herätti suurta huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se Raamatun kohta, joka ottaa kantaa saman sukupuolisten välisiin avioliittoihin?
////////
Lue tämä Raamatusta . Hyvin vakavaa puhetta:
Roomalaiskirjeen 1. luku, jakeet 18 - 32
Ei sellaista ole koska koko avioliitto sellaisena kuin me sen tunnemme, eli kahden tasavertaisen toisiaan rakastavan ihmisen liittona ja keskinäisenä sopimuksena, on hyvin uusi asia.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole Jumalan tehtävä tuomita, eikä ihmisen/.
///
Jumala tuomitsee meidät kaikki ihan varmasti.
Oli sitten sateenkaari - ihminen tai ei.
Raamatusta selviää miten syntisiä me kaikki olemme.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin ymmärrettävää, että kirjoittaja oli pahoittanut mielensä tilanteessa. Kyllä valtaosa ihmisistä loukkaantuu, jos heidän arvostamansa ihminen yht'äkkiä sanallisesti hyökkää heidän identiteettiään vastaan. Kirjoittaja oli luullut löytäneensä henkisen kotinsa tuosta seurakunnasta ja sitten luulo osoittautui vääräksi. Itse olen pitänyt kristinuskon keskeisimpänä sanomana rakkautta. Rakkauteen taas ei kyllä kuulu seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tuomitseminen. Seksuaalivähemmistöjen tuomitseminen on lähtöisin vihasta, ei rakkaudesta.
Tuomitseminen voi olla lähtöisin vihasta, mutta varoittaminen on lähtöisin rakkaudesta, koska Raamattu hyvin selkeästi opettaa, että tämän synnin harjoittajat eivät peri ikuista elämää. Jos vihaisin heitä, miksi tahtoisin, että he saisivat elää ikuisesti?
Avioliitto on taloudellinen sopimus. Ei muuta.
Pakko olla sarkasmia eli provo tämä aloitus?
Avioliitto on lasta ja perhettä varten tehty sopimus Jumalan kasvojen edessä. Ei mikään narsistinen koska minä haluan juhla.
Jos jokin asia on sinulle tärkeämpi kuin Jumala, silloin sinulla on epäjumala. TämäKIN koskee meitä kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Raamattu syrjii homoja sehän on selvää, mutta toisaalta kyllä ihmettelen miksi homoseksuaali ylipäätään haluaa kuulua kirkkoon. Itse ainakin etsisin suvaitsevamman uskonnon.
Islam👍
Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja jos siitä haluaa loukkaantua niin oma on murhe.
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!
Älkää kulkeeko etsikkoaikanne ohi!
maailman vähiten syrjitty seksuaalivähemmistö on myös maailman äänekkäin
Vierailija kirjoitti:
Jos jokin asia on sinulle tärkeämpi kuin Jumala, silloin sinulla on epäjumala. TämäKIN koskee meitä kaikkia.
Ei kiinnosta.
Joutukaa sielut on aikamme kallis,
vuotemme virtana vierivi pois.
Jeesus ei syntisen sortua sallia, kaikille armosta autuuden sois.
Oi valitkaa tie joka elämään vie, kohta jo päättynyt päivämme lie.
( Virsikirja)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on täysin ymmärrettävää, että kirjoittaja oli pahoittanut mielensä tilanteessa. Kyllä valtaosa ihmisistä loukkaantuu, jos heidän arvostamansa ihminen yht'äkkiä sanallisesti hyökkää heidän identiteettiään vastaan. Kirjoittaja oli luullut löytäneensä henkisen kotinsa tuosta seurakunnasta ja sitten luulo osoittautui vääräksi. Itse olen pitänyt kristinuskon keskeisimpänä sanomana rakkautta. Rakkauteen taas ei kyllä kuulu seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tuomitseminen. Seksuaalivähemmistöjen tuomitseminen on lähtöisin vihasta, ei rakkaudesta.
Tuomitseminen voi olla lähtöisin vihasta, mutta varoittaminen on lähtöisin rakkaudesta, koska Raamattu hyvin selkeästi opettaa, että tämän synnin harjoittajat eivät peri ikuista elämää. Jos vihaisin heitä, miksi tahtoisin, että he saisivat elää ikuisesti?
Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jokin asia on sinulle tärkeämpi kuin Jumala, silloin sinulla on epäjumala. TämäKIN koskee meitä kaikkia.
Ei kiinnosta.
///////
Rukoilen että sinua kiinnostaisi. Rukoilen joka päivä sinun puolestasi.
Eikö ole Jumalan tehtävä tuomita, eikä ihmisen?