20v neitsyt
Olen 20 vuotias nainen ja neitsyt. Opiskelijabileissä mua lähestytään lähes aina ja takaajatuksena jätkillä on aina paneminen. En jostain syystä uskalla kertoa että oon neitsyt, koska selkeesti kaikki olettaa etten oo. En tiiä mistä saisin rohkeuden sanoo, koska haluisin kyllä harrastaa seksii. Neuvoja? Haluisin kuitenki sanoo asiasta mut en vaa uskalla
Kommentit (9)
Tiedän tunteen, itsekään nuorena en uskaltanut sanoa, olisi kannattanut. Ei ole mitään hävettävää ettei uskaltaisi sanoa, päinvastoin. Mutta arvosta itseäsi, äläkä ihan kenen tahansa kanssa sitä seksiä harrasta, tee siitä ensimmäisestä kerrasta hieno kokemus jonkin hienon ihmisen kansa.
ala ennemmin tapailemaan, jotain miestä josta pidät ja siitä sitten, kuin että panisit juhlissa jotain random tyyppiä.
Minä menetin neitsyyteni 33- vuotiaana. Nyt viisikymppisenä tiedän, että tuskin menetin mitään oleellista, mitä tulee seksiin. Kun ei osunut oikea mies kohdalle aikaisemmin, en viitsinyt lähteä pokaamaan jotain puolituttua tai tuntematonta, jonka kanssa tiesin, ettei siitä synny seurustelusuhdetta. Seurustelusuhteissa olen sitten ottanut kaiken mahdollisen irti kuitenkin vaniljaseksissä pitäytyen.
Yks poika "kiusasi" mua koulussa melkein koko ajan. Piilotteli mun tavaroita reppuunsa ja oli sit vaan ihan pokkana, että: löysin nää jostain. Siveli takaapäin mun pieniä olkapäitä, peukaloi tuolin korkeussäätöä, heitteli monisteista lennokkeja mun suuntaan, leikki kynällä mun hiuksissa. Väitteli mun kanssa pienistä jutuista ja sit kun suutuin tavallaan ignoorasi. Kutsui mua molemmilla etunimillä joka kerta. Se oli monta kertaa istumassa rauhattomuuden takia ja silti vaan jatkoi. Tiesin sisimmässäni, että hän halus mua ja minä tahdoin ihan sairaasti häntä niin paljon. Diskossa hän haki mua hitaille ja suuteli taukoamatta niin kuin mua ei oo tähän päivään mennessä suudeltu koskaan. Jatkettiin pihalla ja melkein mentiin seksiin asti. Tyypillä oli jo pippeli ulkona housuista ja hyväilin sitä kädellä ujosti. Mun pimpillä sormet taiteili ja kiihotti. Toi setti toistui monta kertaa kolmen vuoden aikana, mut koskaan mun ujoutta ei menty pidemmälle. Hän ajoi mut mopolla vikana vuonna kotiin monta kertaa ja suuteli kielareita pihalla ennen kuin sanottiin kiltisti -öitä. Koulus sitten taas jatkettiin samaa: minä: - en tykkää susta (vaikka tykkäänkin), lopeta! Ja hän varmaan näin: - mitähän sitä keksis tuon Milkan saamiseksi. En vaan antanut periksi, en tiedä olisko pitänyt, mutta eka seksikokemus eri miehen kaa tuli vasta 26-vuotiaana ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Menetin ehkä sen tulisimman nuoruuden seksikokemuksen meidän hot-cold jutusta johtuen, mutta toisaalta oltiin niin vastakohdat luonteeltaan, että varmasti aika säätöä se meidän suhde olis ollut.
Mua harmittaa ihan valtavasti että en aika komeana mutta ujona pojuna saanut tyttöä nuorena. Rohkeat musikaaliset jätkät vei kaunottaret ja olin niin kranttu etten olisi kelpuuttanut muita. Eli oma ujous ja vaatimukset tytön ulkonäölle ja kropalle estivät paljon. Seksi ei varmasti ole samanlaista nyt kuin silloin kun olisi pannut koko ajan jos olisin saanut. Poikana olis tumputtaminen vähentynyt ja erektio ja tuntoherkkyys olisi nyt kullissa parempi. Pano-orgasmien määrä olisi ollut suuren suuri verrattuna noin viiskymppisen miehen arkeen ja suorituskyvyn heilahteluihin. Nuoren naisen mieli olisi ollut enemmän toistuviin tiheisiin yhdyntöihin orientoitinut.
Kannattaa mielummin etsiä parisuhde ja sitä kautta seksiä kun irtosuhdetta jos haluaa ekan kerran olevan hyvä muisto.
Nuorena oli yks uskistyttö jonka kanssa pussattiin ja yritin kovasti ja kovana päästä pöksyihin. Mulla on se tunne yhä että hän oli mulle se oikea. Poikuus meni vasta 25v. Se suhde ei sitten kestänyt, tyttö löysi uuden. Ristiriitaiset tunteet tosta.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena oli yks uskistyttö jonka kanssa pussattiin ja yritin kovasti ja kovana päästä pöksyihin. Mulla on se tunne yhä että hän oli mulle se oikea. Poikuus meni vasta 25v. Se suhde ei sitten kestänyt, tyttö löysi uuden. Ristiriitaiset tunteet tosta.
Uskistytöt on usein tajuttoman kauniita ja luonnollisia, tosi mukavia mutta se laaja suku mikä tulee kaupan päälle prinsessan kaa seukkaillessa ei ole niin kivaa. Voi olla aika vanhoillista settiä mukana. Että siinä mielessä et ehkä menettänyt niin paljon.
Voin lohduttaa, että moni sinun ikäisesi (20 vuotias mies) ei ole eläessään pitänyt naista kädestä tai suudellut saati harrastanut seksiä. Kunnioita ja arvosta itseäsi. Kyllä minuakin (miestä) olisi "jo" parikymppisenä haluttanut harrastaa seksiä mutta meni vielä useampi vuosi kuin pääsin sitä harrastamaan. Mieluummin eteninin itse hitaasti ja ajankanssa kuin olisin yrittänyt saada sitä väkisin.Tiedän kyllä, että moni mies syyllsityy siihen, että yrittävät alistaa ja pakottaa naisen alleen ymmärtämättä, että ei se ole seksiä, vaan loukaavaa ja satuttavaa väkivaltaa naista kohtaan.