Miten te, joilla on lapsia, pystytte suhteen alussa 24/7-tyyppiseen yhdessäoloon?

Luin toista ketjua ja alkoi masentaa. Tuntuu, että en itse voi ikinä löytää suhdetta, koska itselläni ei ole lasten ja työn takia mahdollisuutta olla toisen kanssa 24/7. Minulle sopisi hyvin sellainen, että nähdään 1-2 kertaa viikossa, sitten suhteen syvennyttyä vaikka vähän enemmän, mutta mitään symbioosia en pysty tässä elämänvaiheessa kumppanin kanssa toteuttamaan. Tarkoittaako se nyt sitten sitä, etten voi saada enää parisuhdetta? Eikä kyse edes ole pelkästään lapsista, vaan en usko, että sellainen onnistu enää muutenkaan tässä iässä. Rakastuminen ja hullaantuminen kyllä, mutta ei se, että toinen täyttäisi koko elämän eikä mitään muuta elämää enää olisi.



Lapsettomilla kavereillani se tuntuu menevän just noin - tavataan Tinderissä ja suunnilleen tokien tai kolmansien treffien jälkeen ollaan koko ajan kahdestaan, joka päivä ellei ole työn takia pakko olla eri paikkakunnalla. Kavereita ei nähdä, harrastukset perutaan ja ollaan vaan sen toisen kanssa. Itse en usko, että tämä edes sopisi minulle - mutta tarkoittaako se nyt sitä, ettei mitään suhdetta kannata edes yrittää?