Lue keskustelun säännöt.
Vanheneminen ahdistaa ja vituuttaa
28.04.2024 |
Täytän noin puolen vuoden päästä 32v eli olen jo kohta keski-ikäinen.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vinkkejä keski-iän kriisistä selviytymiseen? Olen 39 ja tuntuu, että olen koko ikäni kavunnut ylämäkeä ja nyt lähtee kova luisu alaspäin! Olen vasta nyt päässyt elämän makuun, ja ahdistaa ajan väheneminen. :(
Joo. Vähän jiinkuin kesäloma. Vaikka olisi vasta loman ensimmäinen päivä, alkaa ahdistaa loman loppuminen. Sitten ei osaa nauttia siitä lomasta, kun laskee vaan kauhuissaan miten päivät vähenee. Ihan hulluahan se on! Sama juttu elämän kanssa. Pitäisi vaan osata nauttia joka päivästä, eikä sen kummemmin miettiä paljonko on takana ja paljonko edessä.
Tää, tää on se mitä tajuaa vanhetessa! Että samalla kun sulla on menneillään joku ihana hetki, se on koko ajan myös menossa pois. Jos jotain oppii elämässä vihaamaan, niin ajan kulumista!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me ikäännytään. Get over it!
Niinpä, askel lyhenee ja lodju lähenee.
Vierailija kirjoitti:
Minä 48v mies ihmettelen missä se minun nouseva markkina-arvo näkyy kun minkään ikäset naiset ei oo olleet kiinnostuneita minusta vuoden 2010 jälkeen ja miehen markkina-arvon pitäisi nousta keski-iässä huippuunsa.
M48
Arvoosi todennäköisesti vaikuttaa brutaalit totuudet, joita et halua myöntää itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa lähestyvät kolmekymppiset. Kun tajuaa ettei ole saavuttanut elämässä mitään mitä kuvitteli tähän ikään mennessä saavuttavansa.
Olen sinua vanhempi, mutta tuttu tunne. En nyt voi sataprosenttisesti sanoa, että tunnet samoin kuin minä, mutta kyllästyt tuohon ajatukseen vielä. Kun pääsen kolmenkympin tälle puolen. Elämä on sitä varten, että voi erehtyä, eksyä, löytää, kokeilla, turhautua ja kaikkea siltä väliltä monta kertaa uudelleen. Niin kauan kuin aika suo. Joten ota tämä uutena alkuna, ja mieti seuraavaksi mitä seuraavaksi yrität.
Kiitos positiivisesta kommentista. Mua pelottaa ettei mikään muutu. Yhtäkkiä huomaan että olen kohta 40 ja olen edelleen samassa tilanteessa missä olen nyt. Asiat joita eniten toivon ovat sellaisia, etten pysty niihin itse vaikuttamaan muuta kuin hyvin rajallisesti, joten se on täysin mahdollista. Elämä vaan valuu hukkaan samaan tapaan kuin tähänkin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me ikäännytään. Get over it!
Niinpä, askel lyhenee ja lodju lähenee.
Oi mutsi mutsi .....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vinkkejä keski-iän kriisistä selviytymiseen? Olen 39 ja tuntuu, että olen koko ikäni kavunnut ylämäkeä ja nyt lähtee kova luisu alaspäin! Olen vasta nyt päässyt elämän makuun, ja ahdistaa ajan väheneminen. :(
Joo. Vähän jiinkuin kesäloma. Vaikka olisi vasta loman ensimmäinen päivä, alkaa ahdistaa loman loppuminen. Sitten ei osaa nauttia siitä lomasta, kun laskee vaan kauhuissaan miten päivät vähenee. Ihan hulluahan se on! Sama juttu elämän kanssa. Pitäisi vaan osata nauttia joka päivästä, eikä sen kummemmin miettiä paljonko on takana ja paljonko edessä.
Tää, tää on se mitä tajuaa vanhetessa! Että samalla kun sulla on menneillään joku ihana hetki, se on koko ajan myös menossa pois. Jos jotain oppii elämässä vihaamaan, niin ajan kulumista!!
Yep! Ei olla enää kuolemattomia kakskytkesäsiä jotka voi halveksia vanhuutta, vaan ollaan kohta itse pyörätuolissa. Jos ei pidä kunnostaan huolta. Ahdistusta voi lääkitä pitämällä huolta kunnostaan, niin voi välttää pahimmat muumioitumiset vanhempana. Ehkä.
Paras neuvoni kaikenikäisille: elä päivä kerrallaan ja siellä missä olet, heitä huominen ja eilinen ja
kaukaiset maat Herran haltuun. Jos sitten vielä ketuttaa niin se ei johdu vanhenemisesta
vaan jostain mikä ei juuri tässä päivässä toimi. Ja sen voi ehkä korjata. Vanhenemista ei.
En ymmärrä niitä jotka haluaisivat olla nuorempia: minä olen jo ollut 18, ja 32, ja 50 - minkä helvetin
takia haluaisin elää jotain deja vu'tä? Sehän olisi kuolettavan ikävää. Ei. Huominen on aina uusi.
Sitä kohti.
M67
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa lähestyvät kolmekymppiset. Kun tajuaa ettei ole saavuttanut elämässä mitään mitä kuvitteli tähän ikään mennessä saavuttavansa.
Olen sinua vanhempi, mutta tuttu tunne. En nyt voi sataprosenttisesti sanoa, että tunnet samoin kuin minä, mutta kyllästyt tuohon ajatukseen vielä. Kun pääsen kolmenkympin tälle puolen. Elämä on sitä varten, että voi erehtyä, eksyä, löytää, kokeilla, turhautua ja kaikkea siltä väliltä monta kertaa uudelleen. Niin kauan kuin aika suo. Joten ota tämä uutena alkuna, ja mieti seuraavaksi mitä seuraavaksi yrität.
Kiitos positiivisesta kommentista. Mua pelottaa ettei mikään muutu. Yhtäkkiä huomaan että olen kohta 40 ja olen edelleen samassa tilanteessa missä olen nyt. Asiat joita eniten toivon ovat sellaisia, etten pysty niihin itse vaikuttam
Ole hyvä. Ja tuo on niiiiin tuttua. Luota mahdollisuuksiin ja itseesi. Sinulla on ihan hyvin aikaa rakentaa elämään mielekkyyttä. Jos yhtään lohduttaa, ei minullakaan asiat vielä loistavasti ole, mutta olen päättänyt ns. hoivata itseäni tuomalla itse elämääni hyviä asioita. Juuri niitä pikku juttuja joihin itse voi vaikuttaa.-lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, odota vaan ja ennen kuin huomaatkaan täytätkin 52. Silloin antaisit mitä vaan että täyttäisit vasta 32.
Olen 49 enkä mistään hinnasta haluaisi olla 32. Elämä on kaikin puolin parempaa nyt.
Voit uskotella itsellesi niin, mutta kaikki jotka väittävät näin valehtelevat.
No tuota 32-vuotiaana olin huonossa työssä, sinkku, hyvin yksinäinen, siksi hieman alkoholisoitunut, elämässä ei ollut merkitystä, minulla oli paniikkihäiriö ja painoin aivan liikaa. Nyt kaikki nuo asiat ovat muuttuneet täysin joten olen ihan rehellinen kun sanon etten mistään hinnasta vaihtaisi tuohon.
Ei kukaan varmaan haluaisi huonompaan elämäntilanteeseen, mutta ainakin minä tulkitsen, että tässä nyt ihan vaan iästä puhutaan. Ei siis että palaisi siihen elämäntilanteeseen missä on sen ikäisenä ollut, vaan että vaan yksinkertaisesti olisi nuorempi.
En ymmärrä. Kuka se nuorempi minä sitten olisi, jos ei tuo, joka ei osannut hoitaa itseään ja asioitaan? Jos olisin nuorempi, en olisi vielä oppinut niitä juttuja joiden ansiosta elämäntilanteeni on valtavan paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytän kohta 78, perälauta näkyy jo. Elämä on ihan mukavaa vaarin kanssa. Matkustellaan, kotosuomessa tosin vain enää. Käytiin vielä pohjoisessa hiihtelemässäkin. Kolotuksia vähän on, mutta naapuri sanoi, että jos herätessä ei mistään kolota, niin silloin on kuollut. Enää ei ole suuria haaveita, päivä kerrallaan rauhallisesti mennään.
Minkäs teet. Olen itse 55 v. Harmittaa se, etten jo nuorena ymmärtänyt niitä asioita mitä nyt. Aika loppuu kesken että ehtii tavoittaa kaiken. Ihmisen ikä on liian lyhyt nykyajan tavoitteisiin ja toiveisiin nähden, ainakin naisella, tässä länsimaisessa tasa-arvon kulttuurissa. Mission impossible. Pitää kouluttautua hyvin, rakastua( löytää hyvä aviomies lapsilleen) saada hyvä vakituinen työpaikka ja samalla myös pitää kiinni terveellisestä elämäntavasta liikunta- ja kulttuuriharrastuksineen. Muista myös suku ja ystävät. Sisusta koti kauniisti ja ylläpidä se kaiken tämän keskellä. Jep.
Ja mitä olen nyt 55 v ymmärtänyt: Tärkeintä on terveys. Pidä huolta itsestäsi itsekkäästi ja aina, no matter what. Nuku hyvin, syö terveellisesti ja liiku säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen verbi tuo "vituuttaa". Onkohan kyseessä jonkinlainen teettomuoto? 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on ollut kipeä äkillisesti, tulee vanhenemisen ahdistus kamalana päälle, ellei paniikkihäiriö melkein. Koska pelkää että terveys romuttuu, vaikka ehkä lääkärin avulla se saattoi parantua. Ehkä se on joku psykologinen ilmiö, että tulee huolet päälle. Ja pitää rauhoittua vähän, shokin jälkeen.
Täytän 45. Se tuntuu hyvältä iältä, samoin 40 ja 35 ja 32 esimerkiksi. Itse määrittelet mitä elämässäsi tapahtuu ja mitä kohti haluat mennä. Missä pisteessä haluaisit olla kun olet 40? Pyri siihen tämä välimatka ja muuta suuntaa jos ei enää tunnukaan hyvältä. Minullakin oli 30v kriisi, ja se taisi tulla jo 28v kieppeillä. Jälkeenpäin en voi muuta sanoa kuin että olen suhteellisen tyytyväinen tähän välimatkaan, olen saanut aikaiseksi ja saavuttanut niitä asioita joita halusinkin. Nyt on taas aika miettiä mitä seuraavaksi haluan ja pyrkiä sitä kohti.
Ei sen tarvitse olla suurta ja mullistavaa, tai sitten sen täytyy olla suurta ja mullistavaa, riippuu ihan itsestäsi. Minun kohdalla olen tarvinnut suuria asioita sillä jotenkin niiden myötä tunnen olevani tyytyväinen siihen että asioita on tapahtunut ja asioita on mennyt eteenpäin. Ja tästä on tullut se tyytyväisyys tässä hetkessä, eli menneet vuodet eivät tunnu mielessäni hukkaan heitetyiltä. Sitä varmaan pelkäsin silloin eniten ja tietyllä tapaa pelkään myös tällä hetkellä tulevien vuosien suhteen. Nyt tosin ajattelen seuraavalle jaksolle aiempa enemmän lempeyttä itseäni kohtaan, panostavani vielä enemmän niihin asioihin jotka tuovat myös sisältöä myös vain olemassa olollleni ja pysähtymiselle siinä paikassa ja seurassa jota sillä hetkellä tunnen tarvitsevani jopa ilman suurempia päämääriä. Siihen voi riittää päivä, vkoloppu, viikko tai kuukausi silloin tällöin. Ja koska olen panostanut asioihin, jotka mahdollistavat myös satunnaisen jouten olon, on hyvä että olen niihin aiemmin panostanut ja tyytyväinen saavutuksiini. Voin siis todeta että ihan hyvin nämä vuodet tässä välissä menivät vaikka 30v kriisiä aikoinaan podinkin. Aktiivisuutta ne vuodet ovat vaatineet, ja määrittelyjä sille mitä haluaa elämässään tapahtuvan. Jos olisin vain antanut vuosien kulua, olisin varmastikin saanut osan siitä mitä nytkin, mutta ainakin nyt olen saanut enemmän kuin mitä edes odotin 30v kriisin paikkeilla.
Ihmisiä on ihan liikaa. Tarpeeksi nopeasti ei vanheta ja kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä ahdistaa ja vituttaa? Minusta elämä on aina vain mennyt parempaan päin. Ura, omaisuus ja itsevarmuus ovat kasvaneet. Ihmissuhteet ovat parempia kuin nuorena ja terveyskin on vielä hyvä.
Enemmän tykkäyksiä on saanut että 52v antaisi mitä vain ollakseen 32v.
Enää noin 36 vuotta ja pääset eläkkeelle!
Mä mietin ehdinkö tajuta miten kuolen ja sitä kuinka paljon se ketuttaa, mahdollisesti. Ellen ole sitten vakavasti sairas ja odotan kettuuntuneena poispääsyä tuskistani. Ketuttaa kaikkinensa. Miksi elämä on mustaa ennen ja jälkeen? Mikä järki kaikessa? Jotenkin niin kaoottista ja stabiilia kaikki yhtä aikaa. Tekisi mieli valittaa jonnekin:"miksi annat kaikkea paskaa ja hyvää, elät koko elämän tiedostaen kuolevaisuutesi ja otat kaiken pois?" Siis niinku mitä aktuaalista )=(/(&/="=!+ :D