Naiset kertovat nyt seksikumppaniensa määrän Näin lukijat vastasivat
Iltalehti kysyi lukijoiltaan, kuinka monta seksikumppania heillä on ollut. Lukijat saivat itse ilmoittaa seksikumppaneidensa määrän.
Kyselyyn vastasi 2 419 naista. Heidän vastauksissaan seksikumppaneiden mediaani eli keskiluku oli 12.
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/233c1ea2-c0d3-4969-9c7b-1e479dad52c4
Seksikumppaneita oli 1-50. Tärkeä tieto. Kenelläkään vastaajista ei ollut enemmän kuin 50, mikä on myös tärkeä tieto.
Kommentit (13)
Eli selvää valetta koko "tutkimus"
Aika nuoria oli vastaajat, eivät olleet vielä ehtineet kartuttaa body countia.
Millainen nainen vastaa Iltalehden kyselyihin? Miten naiseus on todennettu?
Jos tapaat 40v naisen Tinderistä..tiedät että nainen on reikä.
Aina te naiset ajattelette vain klitoriksellanne. 🤮
Tutkimuksessa voisi olla käsiteltynä onko em.kumppanit seurustelusuhteessa vai irtojuttuja
Noissa tutkimuksissa voisi ottaa esiin myös sen, minkä verran naiset on joutuneet harrastamaan sitä pakotettuina tai painostettuina. Olen ihan varma, että luku olisi selkeästi pienempi, jos ihan oikeasti olisi aina saanut itse valita.
Vierailija kirjoitti:

No enpä tiedä, en ole koskaan ollut sen tyyppinen ihminen että ylipäätään hyppäisin sänkyyn ilman tuntemista ja seurustelua. Seksielämänkin aloitin vasta täysi-ikäisenä joten siinä vaiheessa järkeäkin oli jo vähän enemmän. Veikkaan että tilastoa nostaa se, että osalla kumppaneita on ollut vain 0-3 ja osalla sitten se 10-50.

Niin minäkin, olin justiin täyttänyt 21. Ei se suojellut minua päällekävijöiltä, eikä omalta naiiviudeltani, vaan paremminkin päin vastoin: kun ei ollut kokemusta, niin ei osannut olla varuillaan. En todellakaan ole "hypännyt sänkyyn" ilman tuntemista ja seurustelua. Mutta jos seurustelu on vasta alussa, ja haluaisi tutustua ensin paremmin, mutta mies on sitä mieltä, että kun seurustellaan niin sitten kanssa pannaan viimeistään kolmansilla treffeillä. Jos et ole karaten taitaja tai muuten riski ihminen, niin siinä on sitten k*sipään armoilla, joka ei välttämättä edes tajua tekevänsä väärin. Se, mitä tilastoista veikkaat, pitänee kyllä aika pitkälle paikkansa, koska tilastothan tehdään keskiarvoista.
Iltalehti on aina yhtä "laadukas". Ihme ettei se kuulu Seiskan kanssa saman omistajan talliin.
Tyttö on aina uhri.