Miten lähditte toipumaan uupumuksesta?

Nollasin kaiken.

Tuijotin työpäivän verran valkoista seinää nollatakseni kaiken pääkopastani. Kävin kävelylenkillä 4h luonnossa. Oli kylmää ja märkää. Tunsin kevyttä inhoa kaikkea märkää ja kylmää kohtaan. Kävin istumaan märälle kivelle ja farkut kastui. Istuin siinä noin puolituntia itsesäälissä ja kokeilin että miltä tuntuu olla kylmä ja märkä kuten ex ja työelämä oli mua kohtaan. Siinä vaiheessa tirautin pari kyyneltä poskilleni ja tutisin tunteissani ihan vähän vain. Ohi meni muutama tuulipukuihni sonnustautunut pariskunta ja hävetti istua pururadan sivussa kivellä pajukon takana.

Kaivelin taskusta savukkeita, mutta kiivastuin yhden pudotessa syksyiselle mättäälle ja heitin koko askin maahan ja poljin ne mäsäksi raivoissani. Itku pääsi tässäkin ja tutisin naama punaisena. Se jälkimmäinen tuulipukupariskunta kääntyi katsomaan minuun päin ja hävetti kovasti.

Meni viikkoja tätä samaa rataa tyhjää seinää tuijotellessa ja ulkoillessa. Sairasloma vaihtui työttömyyteen. En hakenut töitä, koska tiesin mitä siellä on odotettavissa. Lääkäri ei  oikein ymmärtänyt etten ole kondiksessa, eikä energiaa ollut hakea lisää sairaslomaa. Vuoden sisään olin kasanut hesareista ison pinon ja teipannut sen kasaan kiinnittäen sen seinälle. Se kasa täysin lukemattomia lehtiä sai minut soittamaan äidilleni ja kehoitin peruuttamaan lehtitilauksen. Hän oli tilanut lehteä siitä asti kun täytin 18v. Ei edes muistanut ja kiitteli.

Terapeutti oli kehottanut purkamaan paineita lyömällä nyrkkeilysäkkiin tms. Aloin seinän tuijottamisen sijaan lyömään sitä lehdista pinottua kasaa seinällä, sitä hesaripinoa. Kun käsistä alkoi iho hajota, niin pino punertui.

Yleensä sen jälkeen itkin, koska minuun sattui. Edes eniten loduttanut kylmä tölkki mewingiä harrastavilla huulillani ei enää tuottanut lohdutusta. Lohdutuksen aika oli omalta osaltani ohi. Minusta oli kasvanut täysikasvuinen urosihminen 28 vuoden iässä. Ymmärsin että tätä on aikuisuus, kun äiti ei enää lohduta ja ex ei välittänyt susta ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Onpa ikävä kommentti. Miksi yrität vähätellä toisen kokemusta? 

Kaksi päivää saa olla pois jo pelkästä nuhastakin. Jos kaksi päivää riittää uupumisesta toipumiseen, kyse ei ole todellisesta uupumuksesta, joka pahimmillaan invalidisoi ihmisen toimintakyvyttömäksi.

Uupuminen ei ole "todellinen" vasta sitten, kun se on on muuttunut krooniseksi ja vakavasti, invalidisoiden ihmisen. Se että päästää uupumuksen noin pitkälle, on suorastaan ja pelkästään vain ihmisen täydellistä typeryyttä.

p.s. Sinun kannattaisi tututustua uupumuksen kriteeristön ja mittareihin, niin saisit vähän faktaakin asiasta.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin sairauslomalle. Sain keskusteluaikoja työterveyspsykologille ja ystävät olivat keskustelutukena myös. Pidin kiinni rutiineista ja päivärytmistä saikulla, opettelin nukkumaan riittävästi. Kävin metsässä kävelemässä, tein kivoja asioita. Olin päättänyt, etten jää sängyn pohjalle tai kroonikoksi huonon vointini kera, vaikka lepäsin paljon. 

Myöhemmin työstin sitä, mitkä asiat olivat johtaneet uupumukseen-sekä ulkoiset tekijät että omaan ajatteluun ja toimintatapoihin liittyvät asiat. Jos et muuta mitään uupumisen seurauksena, se tulee tod.näk. uusiutumaan. Itse opettelin rajaamaan työtehtävien määrää ja työstin asennettani rennompaan suuntaan

Näissä onnistumisissa näyttää aina toistuvan yksi keskeinen asia: se ettei hälytystila ole vielä niin paha ettei pystyisi nukkumaan. Sitten kun ihminen ei enää pysty nukkumaan kuin muutaman tunnin vaikka takana olisi kokonaan valvottu yö ja unen laatukin on hyvin heikkoa, siitä tietää että tilanne on vakava.

Tuo on vain yksi oire monista muista. Ei kaikilla ole uupumisessa unettomuutta. Vakavan uupumisen merkkejä on monia muitakin, joten erittäin kapeakatseista ja vääristävää tuijottaa vain yhtä oiretta. Toisilla saattaa olla jopa päinvastoin, että ei muuta jaksa tehdäkään kuin vaan nukkua, mutta silti on tolkuton väsymys.

Mun mies on yhtä uupunut. Hän istuu sohvalla illat ja viikonloput. Potku ahteriin ja joku toinen tilalle, jos jää sairaslomalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin sairauslomalle. Sain keskusteluaikoja työterveyspsykologille ja ystävät olivat keskustelutukena myös. Pidin kiinni rutiineista ja päivärytmistä saikulla, opettelin nukkumaan riittävästi. Kävin metsässä kävelemässä, tein kivoja asioita. Olin päättänyt, etten jää sängyn pohjalle tai kroonikoksi huonon vointini kera, vaikka lepäsin paljon. 

Myöhemmin työstin sitä, mitkä asiat olivat johtaneet uupumukseen-sekä ulkoiset tekijät että omaan ajatteluun ja toimintatapoihin liittyvät asiat. Jos et muuta mitään uupumisen seurauksena, se tulee tod.näk. uusiutumaan. Itse opettelin rajaamaan työtehtävien määrää ja työstin asennettani rennompaan suuntaan

Näissä onnistumisissa näyttää aina toistuvan yksi keskeinen asia: se ettei hälytystila ole vielä niin paha ettei pystyisi nukkumaan. Sitten kun ihminen ei enää pysty nukkumaan kuin muutaman tunnin vaikka takana olisi kokonaan valvottu yö ja unen laatukin on hyvin heikkoa, siitä tietää että tilanne on vakava.

Kyllä täällä on ollut puhetta levosta ja nukkumisestakin. Ehkä ei niin suoraan, koska ap ei halunnut kuulla oireita vaan siitä miten on lähtenyt toipumaan. Moni on kertonut sairauslomista. Miksi sinä kuvittelet, ettei se olisi sisältänyt myös nukkumisen korjaamista? Tuntuu, että näet vain sen mitä haluat nähdä ja olet näkemättä sellaiset mitä et halua nähdä. 

Ja itse asiassa ei ole niin kovin hälyttävää, että ei ole pystynyt nukkumaan muutamaan yöhön paljoakaan. Sitä on muissakin tilanteessa kuin uupumuksessa.

Ensin lähdin kahden viikon täyshoitolomalle kylpymään. Tämän jälkeen lähdin yksityiseen hoitoklinikkaan kahdeksi kuukaudeksi, jossa sain terapiaa monta tuntia päivässä. Työterveys maksoi suurimaman osan hoidoista, joten olin super etuoikeuttettu noiden hoitojen suhteen. 

Uupumus alkoi sillä, että en enää pystynyt toteuttamaan normaalia aktiivista elämäntapaani. Metsälenkit kutistuivat vartin pyrähdyksiin, kuntosalilta jouduin lähtemään usein jo lämmittelyn jälkeen. Hengästytti, syke oli katossa, lihakset maitohapoilla mitättömästäkin rasituksesta. Lepo ja yöuni eivät enää tuntuneet palauttavan, olin väsynyt heti herätessäni. Lopulta en enää pystynyt työpäivän jälkeen tekemään juuri mitään, tiskikoneen täyttäminenkin oli ylivoimainen ponnistus. 

 

Työterveydestä en saanut apua. Verikokeet olivat kaikilta osin normaalit, uniapnea suljettiin pois, eikä työpsykologikaan löytänyt päästäni selittävää vikaa, kuten masennusta. En kärsinyt unettomuudesta. Työtehtävissäni ei ollut liikaa kuormaa, ja viihdyin töissä, joten sielläkään ei oikein voinut kehitellä muutoksia. En saanut sairauslomaa, koska minussa ei ollut mitään vikaa. Jaksoin noin vuoden ajan käydä töissä tässä tilassa, kunnes sanoin itseni irti. Tästä on kohta kolme vuotta, enkä ole vieläkään parantunut, uupumus ei ole hellittänyt eikä selitystä löytynyt. Positiivista on se, että nyt vähäiset vuorokauden jalkeillaolotunnit voin käyttää muualla, kuin töissä. Mieluummin olisin toimintakykyinen, mitään herkkua tämä ei ole. Elän säästöillä ja opiskelen uutta alaa siinä toivossa, että valmistuttuani olisin työkykyinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ensin lähdin kahden viikon täyshoitolomalle kylpymään. Tämän jälkeen lähdin yksityiseen hoitoklinikkaan kahdeksi kuukaudeksi, jossa sain terapiaa monta tuntia päivässä. Työterveys maksoi suurimaman osan hoidoista, joten olin super etuoikeuttettu noiden hoitojen suhteen. 

Lisään vielä, että ei kyllä yhtään hävettänyt vaikka kaikki kyllä varmaan tiesi, että kävin lataamassa akkujani hoitolassa. Kaikki toivotti minut tervetulleeksi ja työtehtävät järjestettiin uudelleen ettei tullut enää mitään ylimääräistä työkuormaa yhdelle henkilölle vaan hommat jaetttini tuon jälkeen tasaisemmin. Mun lataamossa käynti oli apu koko työyhteisölle, josta pomotkin oppi sitten oppia. 

Vierailija kirjoitti:

Uupumus alkoi sillä, että en enää pystynyt toteuttamaan normaalia aktiivista elämäntapaani. Metsälenkit kutistuivat vartin pyrähdyksiin, kuntosalilta jouduin lähtemään usein jo lämmittelyn jälkeen. Hengästytti, syke oli katossa, lihakset maitohapoilla mitättömästäkin rasituksesta. Lepo ja yöuni eivät enää tuntuneet palauttavan, olin väsynyt heti herätessäni. Lopulta en enää pystynyt työpäivän jälkeen tekemään juuri mitään, tiskikoneen täyttäminenkin oli ylivoimainen ponnistus. 

 

Työterveydestä en saanut apua. Verikokeet olivat kaikilta osin normaalit, uniapnea suljettiin pois, eikä työpsykologikaan löytänyt päästäni selittävää vikaa, kuten masennusta. En kärsinyt unettomuudesta. Työtehtävissäni ei ollut liikaa kuormaa, ja viihdyin töissä, joten sielläkään ei oikein voinut kehitellä muutoksia. En saanut sairauslomaa, koska minussa ei ollut mitään vikaa. Jaksoin noin vuoden ajan käydä töissä t

Oliko/onko sulla muita uupumisen oireita kuin tuo fyysinen väsymys? Kannattaisi varmaan teetättää laajemmat verikokeet vielä. Se, että tulokset on normaalit eli viitteissä tai niiden tuntumassa, ei vielä tarkoita sitä etteikö niistä löytyisi se selittävä syy. Esim raudanpuute ilman anemiaa ei tule ilmi ellei ole tehty myös mm ferritiinin mittausta, mikä ei sisälly yleisimpiin verikokeisiin. Kilpirauhasenvajaatoimintaa voi olla vaikka arvot olisivat vielä viitteissä, oireet kuitenkin ratkaisevat, jolloin voidaan aloittaa kokeiluksi lääkehoito. Ainakin nämä molemmat sellaisia, jotka aiheuttavat uupumusoireita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uupumus alkoi sillä, että en enää pystynyt toteuttamaan normaalia aktiivista elämäntapaani. Metsälenkit kutistuivat vartin pyrähdyksiin, kuntosalilta jouduin lähtemään usein jo lämmittelyn jälkeen. Hengästytti, syke oli katossa, lihakset maitohapoilla mitättömästäkin rasituksesta. Lepo ja yöuni eivät enää tuntuneet palauttavan, olin väsynyt heti herätessäni. Lopulta en enää pystynyt työpäivän jälkeen tekemään juuri mitään, tiskikoneen täyttäminenkin oli ylivoimainen ponnistus. 

 

Työterveydestä en saanut apua. Verikokeet olivat kaikilta osin normaalit, uniapnea suljettiin pois, eikä työpsykologikaan löytänyt päästäni selittävää vikaa, kuten masennusta. En kärsinyt unettomuudesta. Työtehtävissäni ei ollut liikaa kuormaa, ja viihdyin töissä, joten sielläkään ei oikein voinut kehitellä muutoksia. En saanut sairauslomaa, koska minussa ei ollut mitää

Kaikki mahdolliset verikokeet on otettu moneen kertaan, ja mikään arvo ei ole ollut lähelläkään ylä- tai alarajaa. Kilppari- ja rauta-arvot ferritiineineen tutkitaan myös joka kerta, niissä ei ole ollut mitään hälyttävää. En käytä mitään lääkkeitä tai päihteitä, en myöskään luontaistuotteita. Syön magnesiumia ja D-vitamiinilisää varmuuden vuoksi lääkärin suosituksesta, sillä ei ole ollut vaikutusta uupumukseen. Mitään selitystä ei vaan tunnu löytyvän. 

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kärsinyt uupumuksesta, takana 45 vuoden työura.-eläkeläinen

Jaa, sitähän tässä ei nyt kysytty.

Uuvuin päiväkotityössä. Alkuun väsymys oli voimakasta vaan vähän työpäivän jälkeen kunnes siitä tuli vallitseva olotila. Veriarvot on aina olleet hyvät paitsi raudanpuutosta on. Työterveydestä en ole saanut apua ollenkaan. Ei ymmärretä että päiväkotityössä voi uupua kun sehän on vaan leikkiä eikä oikeaa työtä. Lopetan pian vakassa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Muuten tulen kuolemaan väsymykseen.

Keskityin vain ja ainoastaan itseeni, koska koin kaikkien ihmisten yhteydenotot vaatimuksina. Jossain vaiheessa lakkasin vastaamasta mihinkään, kun en jaksanut selittää uudelleen ja uudelleen etten jaksa puhua puhelimessa, lähteä mihinkään enkä kuunnella kenenkään huolia.

Liian tunnolliset palavat herkästi loppuun, kun työpaikan lusmut väistelevät töitä. 

Vierailija kirjoitti:

Liian tunnolliset palavat herkästi loppuun, kun työpaikan lusmut väistelevät töitä. 

Niin totta. Ja kynnys jäädä saikulle on todella korkealla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kärsinyt uupumuksesta, takana 45 vuoden työura.-eläkeläinen

Tää oli tosi hyvä vastaus, varmasti auttoi ja lohdutti ap:ta tosi paljon täallinen itsekehu -asiasta joka ei välttämättä ole edes omaa ansiota, vaikka hienoa sinulle että olet selvinnyt noin. Oliko muuten työtovereissasi uupuneita, ymmärrätkö vihjeen..

Olen samaa mieltä. Olen paljon tutkinut uupumusta ja tiedän, että vanhemmat ja sairaat ihmiset imevät kuin pesusieni toisilta voimia. Jos joku väittää, ettei tunne koskaan uupumusta, niin voisin kysyä häneltä: "Keneltä viet voimia?"

Yritän ensin selvittää elimelliset syyt (kilpirauhasen toiminta, glukoosiarvot, sydämen toiminta). Sitten onko ylipainoa, koska se vaikuttaa verensokeriarvoihin ja hengityksen toimintaan. Valvonko, nukunko riittävästi? Olenko liikkunut niin, ettei keho ole ehtinyt palautua? Syönkö riittävän monipuolisesti? Sitten selvittäisin, elänkö arvojeni mukaista elämää. Ehdinkö tapaamaan riittävästi ystäviä? Onko ystäviä ja kavereita? Onko liikaa töitä?

Oma kroppa on tuntunut raskaalta vuoden. Olen tehnyt surutyötä ym. Aloitan muutoksen hyvinvointiin liittyen kesäkuussa, kun on paremmin voimavaroja.

Vierailija kirjoitti:

Nollasin kaiken.

Tuijotin työpäivän verran valkoista seinää nollatakseni kaiken pääkopastani. Kävin kävelylenkillä 4h luonnossa. Oli kylmää ja märkää. Tunsin kevyttä inhoa kaikkea märkää ja kylmää kohtaan. Kävin istumaan märälle kivelle ja farkut kastui. Istuin siinä noin puolituntia itsesäälissä ja kokeilin että miltä tuntuu olla kylmä ja märkä kuten ex ja työelämä oli mua kohtaan. Siinä vaiheessa tirautin pari kyyneltä poskilleni ja tutisin tunteissani ihan vähän vain. Ohi meni muutama tuulipukuihni sonnustautunut pariskunta ja hävetti istua pururadan sivussa kivellä pajukon takana.

Kaivelin taskusta savukkeita, mutta kiivastuin yhden pudotessa syksyiselle mättäälle ja heitin koko askin maahan ja poljin ne mäsäksi raivoissani. Itku pääsi tässäkin ja tutisin naama punaisena. Se jälkimmäinen tuulipukupariskunta kääntyi katsomaan minuun päin ja hävetti kovasti.

Meni viikkoja tätä samaa rataa tyhj

sä oot mänhagin tarpeessa. Annan sulle henkisen mänhagin täältä sinne sun kotikatsomoon ja voimia elämään. bai bai

Olin pari kuukautta saikulla + lomat. Lepoa, lepoa, lepoa. Sitten kun alkoi olla voimia, käytin niitä mahdollisimman paljon hauskaan ja "turhaan" tekemiseen, en suorittamiseen.

Opettelin sanomaan ei ja miettimään yön yli, tunnistamaan omat rajat ja pysymään turvallisella alueella sen sijaan että leikkisin tulella väsymyksen kanssa.

Tällä oli suuret vaikutukset, mm. ystäväpiiri pieneni kun kieltäydyin asioista. Elämäni muuttui yksinkertaisemmaksi ja kuitenkin hauskemmaksi

Nukkua kannattaa.