Miten lähditte toipumaan uupumuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Onpa ikävä kommentti. Miksi yrität vähätellä toisen kokemusta? 

Kaksi päivää saa olla pois jo pelkästä nuhastakin. Jos kaksi päivää riittää

Etkö osaa sisäistää lukemaasi? Uupumukseen auttoi työmäärän vähentäminen.  Ei kahden päivän saikku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Että ihan neljä kuukautta.  Minä olin kaksi vuotta enkä ikinä enää palannut täyteen työaikaan.

Hah! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Onpa ikävä kommentti. Miksi yrität vähätellä toisen kokemusta? 

Kaksi päivää saa olla pois jo pelkästä nuhastakin. Jos kaksi päivää riittää

Tässähän nyt kysyttiinkin kokemuksia MITEN LÄHDITTE TOIPUMAAN. 

Vierailija kirjoitti:

Kun tajusin, että uupumus on useimmille nykyään vain tekosyy vältellä elämän ikäviä velvollisuuksia kuten työntekoa. Nuorille siitä on tullut mantra ja keino suggeroida itsensä täydelliseen lamaantumiseen. Huomasin, että omaa ajattelua muuttamalla ja ottamalla vastuu omasta onnellisuudestaan, uupumuksen oireetkin katosivat nopeasti. Pilleripurkit ja sairaslomat eivät ole oikea ratkaisu.

Mulla uupumisen syyksi selvisi krooninen sairaus ja nyt olen pyörätuolissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Kyllä, peli saatiin vihellettyä poikki ennenkuin tilanne pääsi liian pahaksi. 

Ed 

Se on hyvä että työpaikallasi osattiin toimia ajoissa. Mutta tapauksessasi ei tainnut kuitenkaan olla uupumuksesta kyse, sa vaatii aikaa ennen kuin se kehityy ja siitä toipuminen todellakin vaatii aikaa. Voi mennä jopa vuosia että aivot palautuvat normaalitilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Kyllä, peli saatiin vihellettyä poikki ennenkuin tilanne pääsi liian pahaksi. 

Ed 

Se on hyvä että työpaikallasi osattiin toimia ajoi

Ihanko tosissasi nyt kuvittelet tietäväsi minun tilanteeni paremmin kuin minun oma työterveyslääkäri ja -psykologi? Enkä kyllä ole missään sanonut että olisin parantunut, vastasin vain kysymykseen miten toipuminen on alkanut. Ja toki jo kaduttaa että edes kommentoin. 

Mutta tsemppiä Ap:lle!

Ed 

Vaateliaista "ystävistä" luopuminen. Huomasin että moni ihmissuhteeni olikin yllättävän toksinen; minun piti olla aina tavoitettavissa, tapaamisen perumiseen ei kelvannut mikään syy, vaan yritettiin järjestellä minun puolestani asioita eri tärkeysjärjestykseen, heidän suunnitelmien piti aina käydä minullekin, vitsailtiin henkilökohtaisilla asioilla, eli tyypillistä naisten piikittelyä ja "huumoria", ongelmien vähättelyä.

Terapeutti käski kokeilla mitä tapahtuu, jos teen itse niin kuin he. Oli silmiä avaavaa, enkä tiedä miten olin sellaisiin suhteisiin päätynyt.

Samassa työssä jatkan edelleen, mutta jaksaminen on jo hiljalleen ihan eri tasolla, kun ei tarvitse stressata kaverisuhteista, ja mikä selitys heille kelpaa, jos haluan bilettämisen sijaan mennä kävelylle tai jos en halua shoppailemaan tai mitä milloinkin.

Kaiken tekemisen vähentäminen auttaa. Ja siis todellakin kaiken: hermosto tarvitsee lepoa suorittamisesta ja ärsykkeistä. Toipumista ei saa suorittaa, se ei auta. Hermoston näkökulmasta kun on ihan sama, suoritatko töitä vai palautumista.

Jos nautit metsälenkeistä, mene metsään. Jos et nauti, älä mene! Esim. itse en monestakaan syystä pidä lenkkeilystä etenkään metsässä, mutta se tuntui olevan se kaikille annettava täsmäohje. Sen sijaan pidän merimaisemasta, joten meren äärelle hakeutuminen auttoi minua. Tykkään neuloa ja tehdä taidetta, niinpä tein niitä.

Työstin myös paljon sitä, miksi uuvuin. Kesti aikaa myöntää, että ylipäätään olen uupunut. Alunperin väistin sairauslomaa jäämällä opintovapaalle, mutta en ollut lopulta opiskelukykyinen koko tuota aikaa. Niinpä jouduin todella "menemään itseeni", jotta ymmärsin missä mennään. Hakeuduin myös lääkäriin, jossa sain masennusdiagnoosin, lääkkeet ja terapiaa. Masennusta en kokenut niinkään potevani ja lääkekokeilu loppui lyhyeen, mutta terapiasta oli apua.

Rankka ajanjakso myötävaikutti todennäköisesti kroonisen sairauden puhkeamista, jonka seurauksena olin monin tavoin kipeä, vaikka en sitäkään aluksi tajunnut. Veriarvot menivät myös huonoiksi, ferritiini oli 25.

Sittemmin olen ymmärtänyt, että sillekin on syy, etten osaa kuunnella omaa kehoani. Siksi uupumus ehti päästä pahaksi ja monet muutkin omaan kehoon liittyvät asiat (syömisen mekanismit, seksi, liikunta, kiputuntemukset, hengittäminen, uni) ovat minulle vaikeita. Tämän traumoista lähtöisin olevan syyn työstäminen onkin sitten pitkä polku, mutta jo tämän rikkonaisuuden ymmärtäminen auttaa siinä, etten uupuisi uudelleen.

Some pois, se lisää vaan pahaa oloa. Aloitin joogan. Yritän keskittyä käsillä olevaan hetkeen. Kuunnella mitä minulle joku puhuu. Hyväksyä omat tunteet ja olot eikä aina painaa väkisin niitä vastaan. Joskus ostaa halvalla kukkia, siivota vaikka vaan yksi kohta kerrallaan kämpästä. Sen mitä jaksaa. Huomenna jaksaa ehkä taas enemmän. Sairausloma vaan leimaa, hae opintovapaata. Avoimessa on jotain verkkokursseja joita voit tehdä. Ulkoile päivällä. Kyllä me tästä selvitään. Kaikki järjestyy vielä hyvin. Et ole yksin. 

Olin yhteensä puoli vuotta sairauslomalla ja sen jälkeen muutaman kuukauden vielä osasairauspäivärahalla. Ensimmäinen kuukausi 40% työaika, pari seuraavaa 60% työaika. Siinä uupumisen rinnalla oli masennus, luultavasti pahensivat toinen toisiaan. Työtehtävät kevenivät melkein itsestään, kun saikkuni aikana tehtäviä oli jaettu muille, enkä ollut enää yksin vastuussa niistä. Kun palasin täyteen työaikaan, entisistä tehtävistä hoidettavana oli enää puolet ja loput vähemmän kuormittavaa työtä.

Sen jälkeen kun annoin itselleni luvan romahtaa en jaksanut miettiä mitään toipumistapoja, olin vain. Itse asiassa en edes muista kunnolla paria ensimmäistä sairauslomakuukautta. Kävin ensin työterveyspsykologin vastaanotolla ja kun niiden hoitokertojen raja tuli täyteen, siirryin kunnalliselle puolelle psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Toipuminen alkoi vähitellen, varsinkin sitten kun aloin saada univelkoja pois ja sain järkevän mittaisia saikkuja, se viikko tai pari kerrallaan oli melkein yhtä stressaavaa kuin töissä käyminen. Tietysti myös masennuslääke alkoi vaikuttaa. Aloin liikkua ulkona, laittaa ruokaa ja leipoa, kuuntelin musiikkia ja äänikirjoja, annoin myös itselleni luvan maata koko päivän sängyssä jos tuntui siltä. Varsinkin kaikki sosiaaliset tilanteet uuvuttivat niin, että niiden jälkeen tarvitsi lepoa.

Hyvä, että olet varannut lääkäriajan. Siitä se lähtee. Älä mieti ja suunnittele liikaa, tee se mitä jaksat. Tsemppiä.

Olin niin pahasti uupunut että jouduin psykoosiin. Sairaalasta sain ensin jonkun 2kk saikkua ja lääkityksen. Palasin työhön ensin 40% työajalla, sitten 60% työajalla. Mikään ei kuitenkaan muuttunut kiireisessä työssä (sos.ja terveysala). Niinpä irtisanouduin ja nyt opiskelen omaan piikkiin uutta alaa. Olisin mielestäni ollut oikeutettu kuntoutustukeen, mutta sitä ei mulle myönnetty. Oon tästä vähän katkera.

Paljon oleilua pimeässä, viileässä ja hiljaisessa huoneessa. Aloin myös maalata pitkästä aikaa

Huomasin selkeitä toipumisen merkkejä vasta 3 vuoden kohdalla. Aloin hyväksymään, etten kykyne muuhun työhön kuin rakentelemaan linnunpönttöjä. Työnantaja myös syyllisti näiden vuosien aikana, etten tehnyt tarpeeksi parantuakseni. Voi jestas.... kokeilin vaikka mitä päästäkseni pois uupumuksen pinteestä, mutta selkeästi en kuulemna tehnyt tarpeeksi.

Kun hyväksyin, etten tule parantumaan, lopetin kaiken yrittämisen. Pari kk tästä voin jo paljon paremmin. Jälkeenpäin tajusin, että suoritin toipumista, eikä syyttelyt yhtään auttanut.

Tästä on 5 v. aikaa. Sanoisin, että olen toipunut 90%:sesti ennalleni. Suurin muutos tapahtui terapiassa, jossa opin asettamaan rajat ja höllentämään tunnollisuudesta.

Toinen työkaverista uupui vuotta aiemmin, eikä hän ole käynyt terapiassa. Huomaan selkeästi, miten hänen toimintatavat eivät ole muuttuneet. Pienikin muutos aiheuttaa hänelle aivan järkyttävää stressiä. Veikkaan, että hän tulee uupumaan parin vuoden sisällä uudestaan. Ei ole oppinut, että työnantajan tehtävänä on huolehtia työvoiman riittävyydestä. Kiireaikoina työn laatu tietysti heikkenee, kun ei saada extra käsipareja, mikä on työnantajan päätös. En ota huonosta päätöksestä henkilökohtaisesti vastuuta tai yritä paikata puutetta. Niin kauan kuin löytyy halukkaita paikkaajia, ei muutos parempaan ole tiedossa. Eihän ongelmat näy ylös, jos kaikki sujuu puutteista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Kyllä, peli saatiin vihellettyä poikki ennenkuin tilanne pääsi liian pahaksi. 

Ed 

S

Vähän ihmettelen psykologia ja lääkäriä. Oikeassa uupumuksessa ei riitä normityöaika ja tehtävien vähentäminen, uupumisesta ei selviä ilman totaalista lepoa. Uskon että olit väsynyt ja työ oli liian kuormittavaa mutta uupumus kohdallasi kuulostaa minustakin oudolta noin helpoin parannuskeinoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Onpa ikävä kommentti. Miksi yrität vähätellä toisen kokemusta? 

Kaksi päivää saa olla pois jo

Uupunut ei jaksa eikä kykene käymään töissä ilman edeltävää kunnollista sairaslomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kova kuormitus oli onneksi vain töistä johtuvaa, eli siihen auttoi työmäärän vähentäminen. Pari päivää olin saikulla ja kun palasin oli työtehtäviä järjestelty niin että minun oli mahdollista selvitä niistä normaalin työajan puitteissa. Eli liki puolet aiemmin yksin hoitamistani asioista delegoitiin muille tiimiläisille toistaiseksi jotta saan pari isointa projektia maaliin.  Onneksi sieltä löytyi joustoa.

Että ihan pari päivää. Mä olin uupumuksesta sairauslomalla neljä kuukautta ja sen jälkeen tein vielä kolme kuukautta 60-prosenttista työaikaa.

Kyllä, peli saatiin vihellettyä poikki ennenkuin tilanne pääsi liian pahaksi.

MISSÄÄN EI OLE PUHUTTU PARANTUMISESTA. 

Opiskelin amkissa, mulla oli samalla ollut jo vuosia osa-aikainen siivoustyö ja sain myös opiskelemani alan osa-aikatyön. Yritin tehdä kahta työtä kunnes huomasin ettei mulla ole aikaa tehdä koulutehtäviä ja palautella niitä moodleen.

Yksi aamu kouluun lähtiessä minä vaan rojahdin parkkipaikalle autoni viereen itkemään. Irtisanouduin samana päivänä siivoustyöstä. Tuo oli kokemani burn out. Jatkoin oman alan työn ja amkin parissa. Kaiken vapaa-ajan mitä mulla oli, käytin sängyssä makoiluun. Se auttoi, mutta siinä meni kyllä pitkään. En saanut oman alan kokopäivätyötä kesäksi ja käytännössä makoilin sen kesän lähinnä sängyssä. 

Eli tiputa jotain pois ja lepää. Tämä voi viedä puolesta vuodesta vuoteen, että saat toivuttua.

Tsemppiä!

Velvollisuudet pois, kivaa tekemistä, keskusteluapua ja fyysisenä apuna Voxra.

Vierailija kirjoitti:

Jäin sairauslomalle. Sain keskusteluaikoja työterveyspsykologille ja ystävät olivat keskustelutukena myös. Pidin kiinni rutiineista ja päivärytmistä saikulla, opettelin nukkumaan riittävästi. Kävin metsässä kävelemässä, tein kivoja asioita. Olin päättänyt, etten jää sängyn pohjalle tai kroonikoksi huonon vointini kera, vaikka lepäsin paljon. 

 

Myöhemmin työstin sitä, mitkä asiat olivat johtaneet uupumukseen-sekä ulkoiset tekijät että omaan ajatteluun ja toimintatapoihin liittyvät asiat. Jos et muuta mitään uupumisen seurauksena, se tulee tod.näk. uusiutumaan. Itse opettelin rajaamaan työtehtävien määrää ja työstin asennettani rennompaan suuntaan

Näissä onnistumisissa näyttää aina toistuvan yksi keskeinen asia: se ettei hälytystila ole vielä niin paha ettei pystyisi nukkumaan. Sitten kun ihminen ei enää pysty nukkumaan kuin muutaman tunnin vaikka takana olisi kokonaan valvottu yö ja unen laatukin on hyvin heikkoa, siitä tietää että tilanne on vakava.

Sairastuin työuupumukseen, kun fuusion myötä firmaa tuli johtamaan hirveä narsisti, joka alkoi savustaa porukkaa ulos ja jäin työsuojeluvaltuutettuna siihen väliin melko mahdottomaan tilanteeseen. 

Työterveydestä sain valtavan hyvän avun! Ensin lääkäri, joka varaukseni syyn nähtyään oli laittanu mulle tunnin ajan, jotta saan puhua. Hän aidosti kuunteli. Kirjoitti samalla sairausloman. Varasi ajat kahden viikon välein jotta sai seurata toipumistani, ja jatkoi saikkua. Työpsykologille kolme käyntiä (soppariin ei kuulunut enempää). Kolmikantakeskustelu, jossa tämä narsisti mukana. Lääkäri soitti mulle sen jälkeen ja sanoi diplomaattisesti, että kylläpä sieltä välittyi kylmä tunnelma (tämä oli etänä koska korona). 

Siitä Kelan tukemaan psykoterapiaan, töistä kultainen kädenpuristus (narsisti ei voinut mua irtisanoa koska tosiaan olin työsuojeluvaltuutettu).

Saikulla pidin huolen unirytmistä ja ruokailusta. Kävin kävelemässä. Jätin somen seuraamisen ja luin kirjoja. Tein kaikkea rauhallista, palapelejä jne. Unilääke tukemassa, mutta sitä otin vain harvoin. 

Pari kk meni ennen kuin edes syke ja verenpaine tasaantuivat normaalitasolle, niin hälytystilassa oli elimistö koko ajan.

Tsemppiä ap!