Kansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut baarissa
Kommentit (11027)
Vierailija kirjoitti:
Yksi Seiskan lähteistä on tuntenut Vornasen jo pidemmältä ajalta.
Selvin päin hän on rauhallinen ja harkitseva, mutta alkoholin myötä käytös muuttuu kokonaan. Hän on sellainen minulle ei piruilla -tyylinen mies. Oli vain ajan kysymys, että jotain tällaista tapahtuu.
Seiskan lähde kertoo, että hän itsekin joutui kerran episodiin Vornasen kanssa.
Jos katse olisi voinut tappaa, olisin kuollut siihen paikkaan. En halua sen tarkemmin kertoa, mikä tapahtuma edelsi tätä tilannetta.
Seiskan lähteen mukaan Joensuun poliisilaitoksella oli yleisesti tiedossa se, että Vornasella oli vapaa-ajallaan käytössä OC-sumute, josta oli tunnukset poistettu.
Poliisikollegat sanoivat hänelle, ettei näin voisi tehdä, mutta eipä siitä mitään hyötyä ollut. Hänellä on sellainen maine, ettei kukaan uskalla nousta häntä vastaan.
Olisi aika niin puolueen kuin itse poliisilaitoksen heittää vaarallisia yksilöitä pihalle. Käsittämätöntä!
-Huolestunut kansalainen
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tästä Yön-Timosta vielä löytyy, kun hieman kaivellaan lisää. Kiinnostavaa on myös, kuinka tietosia Vornasen luonteesta on puoluejohto ollut.
Ja poliisijohto!
Vierailija kirjoitti:
USEIMPIEN eduskuntaryhmien puheenjohtajat kiristäisivät aselakien rikkomisesta määrättäviä rangaistuksia, kertoo Uutissuomalainen. Ajatusta kannattavat ainakin kokoomuksen, perussuomalaisten, SDP:n, vihreiden ja RKP:n ryhmänjohtajat.
Varsinkin opposition riveissä olisi myös valmiutta ottaa uuteen tarkasteluun aseluvat, jotka on myönnetty ennen nykyisen ampuma-aselain voimaantuloa vuonna 1998. Tarkastelua puoltavat SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin ryhmänjohtajat.
Aselakien tiukentaminen ei sitä vastoin saa ryhmänjohtajilta juuri kannatusta. Tiukennuksista koituisi haittaa lainkuuliaisille aseharrastajille, reserviläisille ja metsästäjille, katsovat kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan ryhmänjohtajat.
-IS
Tämä ei auta mitään. Seuraavaksi on veitset ja räjähteet käytössä. Mitä jos vaadittais viranomaisilta harkintakykyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa, miltä niistä kahdesta henkilöstä on tuntunut, joita Vornanen osoitti sillä aseella.
Milloin kerrotaan ketä he oli?
Jotta heidät voidaan hiljentää? Maalittaa? Ei kiitos.
Tai sitten nyt jo hiljennytään koska olivat etnistä tai seksuaalivähemmistöä tai uskonnollista vähemmistöä. Synagoga oli ihan kiven heiton päässä.
Vähemmistön edustajana minua ainakin huolestuttaa liikkuminen helsingin keskustassa.
Vierailija kirjoitti:
Vanhasen lautakasasta ei ole minkäänlaista todistetta ikinä esitetä. Kyseessä oli Ylen vedätys pääministerin kaatamiseksi.
Oli asian mukaiset kuitit. Kyseessä oli mustamaalaus. Tuolloin politiikan kohut oli todella pehmeää verraten tän päivän väkivaltaan.
Purra kommentoi Ylelle puolueen jäsenten rikossyytteiden määrää: Meillä ei ole pitkäaikaisia broilerikasvattamoja
Perussuomalaisilla ehdokkailla on HS:n aiempien selvitysten mukaan ollut suurista puolueista eniten rikossyytteitä viime vuosien vaalien alla.
Meillä ei ole pitkäaikaisia broilerikasvattamoita, mikä luonnollisesti lisää sitä, että ehkä hyvässä, mutta myös pahassa, meidän jäsenistöämme ja edustajiamme saattavat vaivata tällaiset ongelmat, Purra vastasi.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010408235.html
On vaan niitä lähiökuppiloista repäistyjä?
------Lainaus ei toimi!------------
Riikka voisi hieman avata; millä tavoin on hyvä asia että politiikkaan eli kansan etuja tulee ajamaan henkilöt joilla ei ole vaadittua alan koulutusta, kokemusta tai mitään pätevyyttä vaan tuosta osaamattomuudesta tehdään itselleen mitalli kaulaan. Miten tämä voi olla meidän kansalaisten etu millään tavoin!!!?
Vierailija kirjoitti:
Etenkin persut: jättäkää alkoholi pois, niin ataksiakohtauksienkin saamisen riski pienenee huomattavasti.
Vanhat rekkamiehet antoi joskus vinkin. Jos tulee tienpäällä oikein paha moka niin kannattaa ottaa piilo pullosta kunnon hömpsyt. Pienentää tuomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa, miltä niistä kahdesta henkilöstä on tuntunut, joita Vornanen osoitti sillä aseella.
Milloin kerrotaan ketä he oli?
Parempi ettei kerrota, koska muuten pervopersut alkaa maalittaa heitä. Toivottavasti nuo todistajat pysyvät turvassa.
Meinaatko etteivät he tiedä? Kuka heitä ampui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskakohan muuten ras#stien puoluejohto kokoontuu päättämään El Pistoleron kengittämisestä puolueesta?
Eduskuntaryhmästä siis erotettu, mutta miten käy haja-asutusseudun uusnasu ry:n paikalle Joensuun kaupunginvaltuustossa? Tapellaanko sielläkin, että missä Timppa istuu?
Lienee kuitenkin selvää, että Yön Timo jatkaa veronmaksajien rahoilla loisimasta, eli saikku jatkuu tämän viikon jälkeen. Koodilla F60.9 - alkoholiongelma, väkivaltainen luonne ja vittumainen jätkä.
Voi lähteä kavereiden ja seisovan koiran kanssa metsästämään kanasia kännissä Rivermouthin takametsiin laittomilla aseilla. Eikä muuten tarvitse pelätä, että vallesmanni ratsaa - ex-työkaverit pelkäävät VornasKaasua.
Kai sinä tiedät että Yön Timo tarkoittaa n e e k e r i ä ?
Se on mennyttä kauraa. Yön Timo on aseistautunut miesoletettu jolta ei saa viedä naisia. Tai tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Purra kommentoi Ylelle puolueen jäsenten rikossyytteiden määrää: Meillä ei ole pitkäaikaisia broilerikasvattamoja
Perussuomalaisilla ehdokkailla on HS:n aiempien selvitysten mukaan ollut suurista puolueista eniten rikossyytteitä viime vuosien vaalien alla.
Meillä ei ole pitkäaikaisia broilerikasvattamoita, mikä luonnollisesti lisää sitä, että ehkä hyvässä, mutta myös pahassa, meidän jäsenistöämme ja edustajiamme saattavat vaivata tällaiset ongelmat, Purra vastasi.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010408235.html
On vaan niitä lähiökuppiloista repäistyjä?
------Lainaus ei toimi!------------
Riikka voisi hieman avata; millä tavoin on hyvä asia että politiikkaan eli kansan etuja tulee ajamaan henkilöt joilla ei ole vaadittua alan koulutusta, kokemusta tai mitään pätevyyttä vaan tuosta osaamattomuudesta tehdään itselleen mitalli kaulaan. Miten tämä voi olla meidän kansalaisten
Niinpä. Scriptasta Mestari bongasi Rapu-Riikka"20 meppiä, Eu-ero"Purran, Rantasen, Meren ja monet muut. Sebu "löysi" peruskoulupohjalta ponnistavan Bergbomin TikTokista ja YouTubesta, loput Sisusta ja Hommalta.
Muut poliitikot kouluttautuvat, lähtevät nuorisopolitiikkaan, yo-politiikkaan, kuntaehdokkaaksi etc..Persuissa pääsee puolueen puheenjohtajaksi ja valtionvarainministeriksi muutamassa vuodessa kirjoittelemalla ras#stisia kommentteja nettiin.
Onkohan PS:ssä paljonkin Marine Le Penin kannattajia? Tällä, ranskalaisella oikeistoradiaalipoliitikolla on hyvät suhteet Putleriin.
Näin painajaisunen, jossa Vilhelm Junnilasta valittiin europarlamentaarikko.
Vierailija kirjoitti:
Timo on ihana MIES!
Mihin se ihanuus perustuu? Voisitko sinä tai joku muu hänen fanittajansa selittää tämän minulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskakohan muuten ras#stien puoluejohto kokoontuu päättämään El Pistoleron kengittämisestä puolueesta?
Eduskuntaryhmästä siis erotettu, mutta miten käy haja-asutusseudun uusnasu ry:n paikalle Joensuun kaupunginvaltuustossa? Tapellaanko sielläkin, että missä Timppa istuu?
Lienee kuitenkin selvää, että Yön Timo jatkaa veronmaksajien rahoilla loisimasta, eli saikku jatkuu tämän viikon jälkeen. Koodilla F60.9 - alkoholiongelma, väkivaltainen luonne ja vittumainen jätkä.
Voi lähteä kavereiden ja seisovan koiran kanssa metsästämään kanasia kännissä Rivermouthin takametsiin laittomilla aseilla. Eikä muuten tarvitse pelätä, että vallesmanni ratsaa - ex-työkaverit pelkäävät VornasKaasua.
Kai sinä tiedät että Yön Timo tarkoittaa n e e k e r i ä ?
Konnotaation kautta uuteen denotaatioon käy tämänkin sanan tie.
Persujen puheenjohtaja Purra ei tiennyt edes sitä, kuinka monta edustajaa Suomesta valitaan Eu-parlamenttiin. Tämä tuli ilmi Ylen haastattelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan portsarien haastattelu selitti suojeluaseen ns tarpeen. Tuleehan sitä vihamiehiä, jos jatkuvasti pistää baareissa rähinäksi.
YönTimppa on harrastanut samaa Joensuun baareissa vuosikausia, eikä enää ole siellä tervetullut baareihin. Nyt aloitti samanlaisen maineen hankkimisen Stadin baareissa.
Eli on pitemmän aikaa häiriköinnyt mutta ei ole tullut mieleen perussuomalaisille tai poliisille erottaa ennen kuin media sai vihiä?
Herää kysymys onko näitä vaaratilanteiden luojia paljonkin poliiseissa ja persuissa?
Poliisit on virassa. Virkamiegen erottaminen on todella hankalaaJos on vapaa- ajallaan törttöillyt, niin eipä voi erottaa. Mutta hänestä poliisina kertoo se, että hän on ollut 30
Kumma että muissa ammateissa voi erottaa jos tekijä katsotaan käyttäytyvän vapaa-ajalla siten että se on vahingollista työpaikalle. Jos poliisi törttöilee niin siellä jos missä kenkää tuli tulla helpommin kuin missään.
Olisiko aika uudistaa kyseistä instituutiota? Onhan kysessä kuitenkin kansalaisten turvallisuudesta vastaavat tahot!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutonauroin, kun Riikka Purra julisti, että Vilhelm Junttila-Hell on oikein hyvä Perussuomalaisien europarlamenttivaaliehdokas.
Pidän hyvin mahdollisena, että KasiKasi jopa valitaan mepiksi. Orpo tulee taas selittämään, että persut eivät ole äärioikeistoa ja meillä on tämä rasis#invastainen julistus ja erinomainen hallitusohjelma. Lisäksi olen lähes varma, että EPP tulee tekemään yhteistyötä ECR:n kanssa ja hakee tukea jopa IDistä saadakseen tavoitteitaan läpi.
Tätä on nyt jokapuolella eurooppaa. Pääoma ja maltillinen oikeisto liittoutuu äärioikeiston kanssa. Siinä vaan radikalisoituu koko porukka, kuten on nähtävissä nykykokoomuksesta.
Orpon julistuksesta kuluu viikko ja Jussi Halla-aho laukoo jotain antisemitistista. Näinhän se menee.
Teko oli siis tehty täydessä ymmärryksessä ja vakaasti harkiten.