Koominen tämä lukiolaisten ulosmarssi
Marssijoiden mielestä lukion tulee olla maksuton, mutta oppitunneilla ollaan puhelin kädessä, tehdään kaikkea muuta kuin opiskeluun liittyvää tai jopa puhutaan opettajan päälle. Opetuksen tulisi olla maksullista niin ehkä silloin sitä osattaisiin kunnolla arvostaa.
Kommentit (115)
Onpa kamalaa. Ei ne lukion kirjat kovin montaa vuotta ole olleet ilmaisia. Kermaperseet voivat mennä töihin tienaamaan rahat niihin kirjoihin. Oppivat siinäkin ainakin sen verran, että kaikkea ei saa lahjaksi vaikka vanhemmat pyrkivätkin heidät siihen totuttamaan. Itse minäkin kirjani maksoin lukiossa ja AMK:ssa.
ap.Huomenna sitten haukutaan päiväkotilapset! Tänään lukiolaiset!?
Vierailija kirjoitti:
Uskon että lahjakkaimmat luokionuoret häipyy maasta tämän hallituksen ansiosta. Ja se on tälle perläpimaalle ihan oikein
Minä taas uskon että lahjakkaimmat nuoret keksivät tavan ansaita rahat niiden kirjojen ostamiseen. Sosiaalisiipeilijät saavatkin muuttaa muualle, ei tule ikävä.
Turha tutkinto, ylioppilas ei ole kouluttautunut mihinkään työhön vaan joutuu jatko kouluttautumaan lisää yhteiskunnan piikkiin.
Aplla on hyvä pointti. En kannata opiskelun ja lukion maksullisuutta, mutta asenne olis asiakkaalla kyllä ihan eri siinä tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Turha tutkinto, ylioppilas ei ole kouluttautunut mihinkään työhön vaan joutuu jatko kouluttautumaan lisää yhteiskunnan piikkiin.
Sitten hänestä tulee hyvätuloinen veronmaksaja mikä maksaa huomattavasti enemmän veroja kuin mitä saa itse sille vastinetta. Rahoittaa näin pienempituloisten elämän. Eli sellaisten jotka eivät laiskuuttaan ja/tyhmyyttään itse siihen pysty. Ei se aivan turha ole koska ilman sitä suuri osa kansalaisista kuolisi nälkään, kylmyyteen tai sairauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Oli niin naurettavaa, että sulla on mielipide? Eli ei ollutkaan naurettavaa. Tapa itsesi.
Noinko puhut ihmisille yleensä? Onko se syynä siihen, että olet pienituloinen?
Vierailija kirjoitti:
Turha tutkinto, ylioppilas ei ole kouluttautunut mihinkään työhön vaan joutuu jatko kouluttautumaan lisää yhteiskunnan piikkiin.
Näin on kaikki koulutus lukiosta ylöspäin pois tai yksityiseksi.
T: Perussuomalainen
Mun yks kaveri on lukion opettaja ja on äärimmäisen turhautunut nykyiseen meininkiin. Ilmeisesti siellä on paljon porukkaa, joilla ei ole juurikaan opiskelumotivaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Nuorissa on tulevaisuus! Suuri arvostus jokaiselle nuorelle, joka marssi ulos tänään koulusta!
Tumput suorinako pitäisi vain hyväksyä kaikki?! Hyvä nuoret!
En tiedä mikä on suorana mutta kyllä minun mielestäni pitäisi pystyä hyväksymään, että pitää itse maksaa oma elämänsä. Ei luulisi olevan liikaa vaadittu.
Ennen marinin hallitusta lukio maksoi. Se oli kaikille ok ilman mellakointia. Nyt keksitty että ulosmarssilla ja mielenosoituksilla saa kouluissa kursseja suoritettua yliopistoja myöten. Ei ihme että suurin ölisijä nyt Kallion ILMAISUTAIDON lukio
Vierailija kirjoitti:
Uskon että lahjakkaimmat luokionuoret häipyy maasta tämän hallituksen ansiosta. Ja se on tälle perläpimaalle ihan oikein
Minne? Ja millä rahalla? Ulkomailla opiskelu on kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tutkinto, ylioppilas ei ole kouluttautunut mihinkään työhön vaan joutuu jatko kouluttautumaan lisää yhteiskunnan piikkiin.
Näin on kaikki koulutus lukiosta ylöspäin pois tai yksityiseksi.
T: Perussuomalainen
O.k. Milläs tämä kansantalous sitten pyörii ja kuka niiden duunarien elämän maksaa? Nyt kun kuitenkin ne koulutettujen ja hyvätuloisten kärki 10% maksaa yli puolet tämän maan veroista.

Minne vaan, omalla ansaitulla rahalla. Persaukiselle kaikki on kallista.
Lukio olisi alunperinkin pitänyt säilyttää rikkaiden huvina. Kyse on kuitenkin ylimääräisestä perusopetuksesta joka yksin ei työllistä vaan vaatii jatko-opiskeluja ennen kuin on pätevä mihinkään. Ammattikoulu on köyhiä varten sillä siellä oppii ammattiin ja pääsee työllistymään nopeasti. Tämän lisäksi on edelleen aloja joilla voi työskennellä pelkällä peruskoulun päättötodistuksella kuten vaikkapa kaupan kassa, roskakuski ja laitossiivoaja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä maksuttomuus ehti olla voimassa vain kolme vuotta. Toissa vuonna valmistuneet maksoivat vielä omat oppimateriaalinsa.
Jos nämä onnistuu opinnoissaan, tienaavat hyvin eivät ole mitään vähäosaisimpia.
Miksi ilmaisuus ei olisi vaan niille, joilla ei ole varaa itse ostaa kirjojaan tms.? Tässä ilmaisuudesta kaikille on se vika, että oppimateriaalien hinnat pompsahtaa yhtäkkiä hirveisiin summiin. Valtiota kun on aina ollut helppo rahastaa.
Perustelivat vaalilupausten rikkomisella - eikä tässä olisi paras opetus ollut kertoa heille "hei, tervetuloa aikuisten maailmaan, kun olette juuri sopivassa iässäkin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tutkinto, ylioppilas ei ole kouluttautunut mihinkään työhön vaan joutuu jatko kouluttautumaan lisää yhteiskunnan piikkiin.
Näin on kaikki koulutus lukiosta ylöspäin pois tai yksityiseksi.
T: Perussuomalainen
O.k. Milläs tämä kansantalous sitten pyörii ja kuka niiden duunarien elämän maksaa? Nyt kun kuitenkin ne koulutettujen ja hyvätuloisten kärki 10% maksaa yli puolet tämän maan veroista.
Maanviljely ja paperi on palautettava takaisin Suomen ykkösteollisuudeksi. Siellä reipastuu lökäoöksyt akateemisetkin aurinkoisella pellolla. Ei rikkaan tarvitse olla hyvin koulutettu. Suurin osa ei ole. Tuo on pelkästään itsensä tärkeiksi kokevien akateemisten viisastelua.
T: Perussuomalainen
Uskon että lahjakkaimmat luokionuoret häipyy maasta tämän hallituksen ansiosta. Ja se on tälle perläpimaalle ihan oikein