Kolmen viikon flunssa ja sitten järkyttävä väsymys
Tulehdusarvo otettu, ei bakteeriperäinen. Onkohan nyt koronaa liikkeellä, vai onko nykyajan normiflunssat näin järkyttäviä tauteja?
Kommentit (29)
Täällä sama. Voi olla että korona on heikentänyt immuunipuolustusta ja siksi tavallinenkin virus voi olla aikaisempaa kovempi. Tästä on kansainvälistä tutkimustietoakin mutta eipä sitä täällä Suomessa pidetä esillä.
Mulla ei tämä ainakaan ollut koronaa sillä perusteella, että sain tämän tyttäreltäni, joka teki korona- ja influenssatestit. Ensin tuntui että toivuin taudista, mutta nyt olen ollut melkein sänkypotilas viimeisen viikon. Flunssan alusta on nyt jo yli kolme viikkoa.
Mulla ainakin oli lievähkön koronan jälkeen kolme kuukautta ihan hirveä väsy. Piti nukkua parit päiväunet, onneksi oli mahdollisuus. Siitä se pikkuhiljaa helpotti.
Sama juttu, armoton väsymys. Korona oli 7 viikkoa sitten.
Piikeistä tuo tulee eikä koronasta.
Adeno-virusta tms nimi on liikkeellä.
Mulla on ollut tuollainen myös pari viikkoa, samaa valitteli somessa lähellä asuva tuttuni. Sekä minä, että tartunnan saanut mieheni olemme testit tehneet, ei ollut influenssa eikä korona.
Oletko tehnyt koronatestin useamman kerran? Jos olet sairastanut aiemmin koronan, se heikentää vastustuskykyä (joidenkin mielestä samalla tavalla kuin HIV). Tällöin flunssat ja muut taudit voivat iskeä voimakkaammin kuin aiemmin. Koronan eräs pitkäaikaisoire on iso väsymys, monet pitkäaikaisoireita ovat samanlaisia kuin kroonisessa väsmysoireyhtymässä.
No jos on valmiiksi huono kunto,ylipainoa, huonot elintavat, niin silloin pikkuflunssatkin voi tuntua koville.
Kyllähän niitä flunssaviruksia on hirveän paljon erilaisia. Osa niistä aiheuttaa kovemman taudin, osa lievemmän. Toipumisessakin on hirveän paljon eroja, olen itse ihan hyväkuntoinen ja terveellisesti elävä, mutta jostain syystä toivun flunssista hitaasti. Muu perhe on voinut olla jo viikkokaupalla terve, vaikka tauti olisi alkanut suht samaan aikaan, kun itse vielä makaan toipilaana. Kyllä se siitä vielä helpottaa, vaikka nyt tuntuukin kurjalta olla väsynyt.
Mulla oireet tälläviikolla, kuume,lihaskipu,päänsärky,räkätauti,yskä,kurkkukipeä,selvät koronan oireet.
Mulla ollu jo kaksi viikkoa "flunssa". Kuume nousee ja laskee useamman kerran päivässä. Tiistaina lääkäri totes poskiontelo-, korva- ja nielutulehduksen. Mitään näistä mulla ei oo ollu koko aikuisiällä. Alkuun oli myös 3 päivää ripulia ja oksentelua. Eilen oli jo ihan ok olo, mutta tänä aamuna taas kuumetta. En ole ikinä ennen ollut flunssan takia näin pitkään sairaslomalla. Ainoastaan kun korona oli joskus 2022 sairastin reilun viikon verran.
Tuostahan oli vähän aikaa sitten uutinen, että koronavirusta ollut runsaasti jätevedessä.
Koronaiset rotat varmaan pissineet viemäreissä, kun ihmiset "ei" sitä sairasta...
Vierailija kirjoitti:
Herätys jo ihmiset.
Herätys mihin? Jos viittaat tällä koronarokotteisiin niin voin kertoa että en ole ottanut niitä yhtään ja olen jatkuvasti ollut flunssassa tänä talvena, menossa juuri verikokeisiin ja lääkärille että tutkitaan ettei ole vakavampaa.
Kyllä tämä on ihan yleistä että normi flunssat kestää nykyään pisempään kuin ennen. Todella monella n.3-4 viikkoa nuhaa,yskää yms. Varmasti on koronalla vaikutus jotenkin ihmisten immuniteettiin. Tosi pirullista ,itsekin ollut viime syksynä ja taas keväällä kovassa yskässä ja kestää aina monta viikkoa.
Koronan jälkeen oli samaa. Piikkejä 0, eli ei johtunut niistä.
Mulla ainakin oli ihan erilainen todella kokonaisvaltainen väsymys koronassa. Ihan erilainen kuin esim. Influenssan jälkeen. Väsymys kesti viikon pitempään kuin muut oireet.
Oho! Mulla sama!