Minkä ikäisenä tajusit, että oikeasti kukaan ei välitä susta, vaan jokainen on itsekäs ja maailma pyörii vain ainoastaan rahan ympärillä?

Vaikuttaa siltä että et edes halua kenenkään välittävän susta. Anteeksi nyt vaan.

Olet päättänyt uskotella itsellesi ettei kukaan lääkäri tai hoitaja oikeasti välitä, sitten voi velloa itsesäälissä.

Jossain siinä rippikouluiässä alkoi valkenemaan.

Sama. Olen tajunnut sen paskanjauhannan määrän. Ja vielä kirkkain silmin. 

Ei oikeastaan täysin vieläkään(57v)

Noin 30 - 40 - vuotiaana. 

En missään. Välitän itsekin muista ihmisistä enkä kuvittele olevani niin erityinen että olisin ainoa maailmassa joka välittää muista. 

Enpä ole vielä lähes 40 vuoden ikään mennessä joutunut näin ikävää mahdollisuutta kohtaamaan. Aina on ollut vähintään yksi ihminen, joka välittää.

Kyllä mä ainakin välitän mun läheisistäni ja uskon että hekin minusta.

Lähestyessäni täysi-ikäisyyttä. On ilahduttavaa joskus törmätä ihmisiin, joista näkee että oikeasti välittää asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Suurin osa vain jahtaa jotain mystistä, jota ei saa.

Ehkä 4-5 vuotiaana

En ole oikeastaan koskaan tajunnutkaan... Minulle on ollut hyvä saada kurkistaa muiden ihmisten päihin ja maailmaan tällä palstailulla mikä on kyllä aivan käsittämätöntä... seksiosiota olen vasta nyt ruvennut vilkaiseen vaikka palstaillut olen varmaan ainakin 15 vuotta... ainakin kausittain... 

Se että kukaan ei välitä musta on kyllä ollut selviö iät ja ajat... mutta että näin hirvee maailma että vain seksin- ja rahanhimoa kaikkialla se on mulle kyllä uudempi juttu noin niin kuin määrällisesti... 

Olin nuorena tuollainen kyynikko mutten enää keski-iässä. Välitän työpaikkani ihanista ihmisistä ja tiedän että tarjoaisin apuani jos joku olisi pulassa. Olen jo sitä tehnytkin,auttanut tuntematonta hädän hetkellä,antanut rahaa ja tiennyt etten saa sitä takaisin.

Luo itselleen erittäin ikävän kolkon ja lohduttoman maailman ap:n ajattelulla. Kaikki eivät ole samasta pakasta, meitä on monenlaista väkeä tällä pallolla. Mikään ei pakota rakentamaan elämää rahan ympärille.

En ole tuollaista huomannut.

Mutta kaikki "ystävät" katosivat siinä vaiheessa, kun vauvani sairastui vakavasti.

Mokomat.

Viime vuonna, niin erikoista kuin se onkin. Mutta silloin siis tapahtui ainoan sisarukseni ja hyvän ystäväni kanssa (tai siis hlön, jota luulin hyväksi ystäväkseni) sellaisia asioita, joista tajusin, että eiväthän he oikeasti välitä minusta pätkääkään. Vanhemmat varmaan eläessään välittivät jonkin verran. On ollut todella vaikea asia käsitellä, en varmaan koskaan pääse näistä asioita yli. Kyse ei kyllä omalla kohdallani ole ollut rahasta mitenkään. Sen nyt olen aina tiennyt, että ketkään työtään hoitavat vieraat ihmiset ei minusta oikeasti välitä. 

Tärkein kotoani saamani perintö on huono itsetuntoni! Minua ei koskaan kannustettu tai kehuttu, joten en koulussa, työpaikkoilla, jne odottanut, että aikuisuus olisi paikka, johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden meitä pitäisi kohdella.

Viivi Jyväskylän maalaiskunnasta huomasi 12-vuotiaana, että koko maailma ei rakastakaan häntä. Nyt hän vaatii ilmastonmuutoksen ja patriarkaatin poistamista, translakia, perustuloa, sitä että kaikki hyväksyisivät ja puhuisivat vain kivoja, lisää rahaa, rahasta luopumista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kiintiöitä eri pigmenteille ja kromosomiyhdistelmille sekä verorahoin kustannettavaa anaalivalkaisua sitä haluaville.

Aikuisuus on vastuuta. Omien koulutraumojen jankkaamisen asemesta jokaisen meistä pitäisi miettiä, miten itse kohtelemme ja autamme muita. Kun peilin sijaan katseleekin ympärilleen, saattaa jopa rikastua. Markkinataloudessa rikastuu toisten tarpeiden täyttämisestä. Ei sillä, että odottaa muiden täyttävän juuri minun narsistiset ja nirsot tarpeeni.

Välitätkö itse muista? Toivon että vastaat.

En ole vieläkään asettanut itseäni uhriasemaan.

N48

"Surullinen" fakta, onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.