Hallitus halusi säätää ruotsin kielisten yöpäivystykset!
Raaseporin ja Pietarsaaren osalta asiaa perusteltiin kielellisten oikeuksien toteutumisella.
Kouvolassa yöpäivystyksen kävijämäärä on keskimäärin 1316 ihmistä yössä, mutta vilkkaimmillaan jopa 2030 ihmistä, kertoo STT:lle Kymenlaakson hyvinvointialueen tulosaluejohtaja Kimmo Salmio.
Pietarsaaren yöpäivystyksessä puolestaan käy korkeimmillaan kymmenen ihmistä yössä, sanoo Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen toimialajohtaja Christian Palmberg.
Raaseporissa kävijämäärät ovat vielä alhaisempia, keskimäärin kaksi ihmistä puolenyön ja aamuseitsemän välillä. Jos tarkastellaan kävijöitä iltakahdeksasta aamukahdeksaan, lukema on noin seitsemän ihmistä, kertoo alueylilääkäri Kimmo Suojanen Husista.
Kommentit (24)
RKP suostuu hallituksessa mihin ehtoihin tahansa. Kunhan Vaasan synnytyssairaala säilyy, ja näköhään kylkiäisenä nämä r-kieliset päivystykset.
Tosin Kouvolaan vertailu on epäsuhtaista, tuskin 2030 potilasta yksi lääkäri hoitaa.
Tuntuu kurjalta että meiltä meni kaikki ja muille saadaan kaikki jäämään vaikka kävijämäärätkin oli korkeimpia mutta tätähän tää on , poliittista peliä
Ymmärrettävää.
Ajattelepa itse, että joutuisit päivystyksessä asioimaan kielellä, jonka hallitset huonosti.
Tässä muuten aihe, johon itätrollit tarttuvat. Kieliriitaa on hyvä lietsoa ja murentaa Suomen yhtenäisyyttä. vanhaan ruotsi-antipatiaan saa helposti kytkettyä Ruotsi-antipatian.
Samalla saadaan Suomesta luotua Ruotsissa huonoa kuvaa.
Vierailija kirjoitti:

Jos Pietarsaari ja Raasepori olisi päädytty lopettamaan, lähimmät yöpäivystykset alueilla olisivat löytyneet Kokkolasta ja Lohjalta. Eivätkö niissä olisi toteutuneet myös kielelliset oikeudet? Myös Kokkola on KAKSIKIELINEN kaupunki.
Harmi ettei hallitus halunnut säästää meidän yöpäivystystä eikä terveyskeskusta .
Persuille 5 %:ia, ruotsinkieliset on tärkeämpiä kuin 95 %:ia eli suomenkieliset.
Kouvola on valinnut eduskuntaan "kumileimasimia" jotka eivät ole saaneet mitään aikaiseksi Kouvolan puolesta, ei ihme jos Kouvolaa viedään kuin mätää kukkoa sote päätöksissä.
Saadakseen hallituksessa hullutuksia läpi tarvitaan aina rkp äänet mukaan. Ja saadakseen ne, täytyy rkp:lle aina antaa jotain kukkura mitoin. Se on kauppanainen se annamaja.
Ja vielä hyysitään bätrefolkkia :) todellisuudessa 100 % ummikkoja on muutama.
Raasepori ja Pietarsaari, Kiitos Anamaja.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kurjalta että meiltä meni kaikki ja muille saadaan kaikki jäämään vaikka kävijämäärätkin oli korkeimpia mutta tätähän tää on , poliittista peliä
Eikö Kouvolasta tai lähiympäristöstä ole omaa kansanedustajaa?????
Vierailija kirjoitti:
RKP suostuu hallituksessa mihin ehtoihin tahansa. Kunhan Vaasan synnytyssairaala säilyy, ja näköhään kylkiäisenä nämä r-kieliset päivystykset.
Tosin Kouvolaan vertailu on epäsuhtaista, tuskin 2030 potilasta yksi lääkäri hoitaa.
Annamaja asuu Pietarsaaressa ja asettuu ehdolle eutiparlamenttiin. Muistakee äänestää Annamajaa kesäkuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää.
Ajattelepa itse, että joutuisit päivystyksessä asioimaan kielellä, jonka hallitset huonosti.
Tässä muuten aihe, johon itätrollit tarttuvat. Kieliriitaa on hyvä lietsoa ja murentaa Suomen yhtenäisyyttä. vanhaan ruotsi-antipatiaan saa helposti kytkettyä Ruotsi-antipatian.
Samalla saadaan Suomesta luotua Ruotsissa huonoa kuvaa.
Jos Pietarsaari ja Raasepori olisi päädytty lopettamaan, lähimmät yöpäivystykset alueilla olisivat löytyneet Kokkolasta ja Lohjalta. Eivätkö niissä olisi toteutuneet myös kielelliset oikeudet? Myös Kokkola on KAKSIKIELINEN kaupunki.
Kokkolaan on Pietarsaaresta matkaa vain n 30 km. Ei pitkä matka päivystykseen joka kaksikielinen. Mutta Kokkolan seudun päivystysasiakkaiden enemmistön kieli on suomi, toisin kuin Pietarsaaressa, joten Kokkolassa ruotsinkieliset olisivat joutuneet odottamaan suomenkielisen rahvaan seassa joka olisi ollut liikaa.
Opettele nyt edes yhdyssanat kirjoittamaan oikein.
Saakos suomenkieliset Tammisaaressa palvelua? Jos mä muutan sinne ja sairastun yöllä.
Todellakin reilua .....kaikkihan ollaan samanarvoisia ja kattia kans.