Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vanhemmuuden paineita? Valtavassa määrässä asioita pitäisi onnistua täydellisesti
24.04.2024 |
Lapsen kasvattaminen tuntuu välillä ihan rakettitieteeltä, kun lapsi sattuu olemaan tulisella temperamentilla ja aistiyliherkkyyksillä varustettu. Silti kaikessa kasvattamisessa pitäisi onnistua lähes täydellisesti, siis tunnekasvatuksessa, hyvän käytöksen opettamisessa ja uusien taitojen opettamisessa ja ties missä muussa. Usein tulee yllättäen eteen tilanne, että eipä taas aavistustakaan miten tässä pitäisi äitinä toimia. Ja teit niin tai teit näin niin väärin menee. Silti pitää onnistua ja mennä oikein!
Lisäksi pitää onnistua huolehtimaan, että lapsi syö terveellisesti ja monipuolisesti, liikkuu riittävästi, nukkuu riittävästi, pysyy terveenä, pärjää koulussa, ei törttöile missään, oppii valtavan määrän asioita hiihtämisestä lähtien jne. Lista on loputon ja paineet valtavat. En osaa itsestänikään huolehtia niin, että söisin terveellisesti, liikkuisin ja nukkuisin riittävästi, pärjäisin hyvin työssäni jne. Tai osaan niin, että tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta käytännön elämä on sitten muuta. Niin miten sitten lapsen kohdalla voisin onnistua kaikessa missä pitää? Ja nykyään pitää, tai joku sossutantta kolkuttaa sormi ojossa ovella, päiväkoti ja koulu HUOLESTUU jne. Miten ihmeessä te muut kestätte näitä paineita? Itse selvästi en vaan olen ihan uupunut niiden alle.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koitan pitää mielessä sen, että lapsen kasvatus on opettelua. Ei pelkästään sen lapsen oppimista, vaan myös sen aikuisen. En minä voi toimia vanhempana täydellisesti, koska kukaan ei ole opettanut minua siihen tehtävään etukäteen. Ei ole mitään valmista ohjetta, jonka mukaan toimia. Kun opetan lapselleni, niitä tunnetaitoja, niin samalla opettelen niitä itsekin.
Ajattelen myös, että päiväkoti, koulu, neuvola ja sossu ovat minun ja etenkin lapseni puolella. He eivät ole vihollisia ja arvostelemassa tekemisiäni, vaan auttamassa. Se, että jostain asiasta huolestutaan ei ole ole kritiikkiä minua kohtaan vanhempana, vaan merkki siitä, että tarvitsemme siihen asiaan lisää neuvoja, tukea ja työkaluja. Se voi tuntua pahalta, koska vanhempina pyrimme tekemään parhaamme ja nykyään on kaikessa valloilla pärjäämisen kulttuuri.
Rakentava palaut
Tuntemattomien kommentit menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. He näkevät sen hetken siinä, eivätkä tiedä mitä on tapahtunut aiemmin. Sukulaisten kommentit taas... No sanotaanko näin, että tiettyjä sukulaisia ei tule tavattua, koska eivät osaa käyttäytyä. En halua tuhlata voimavarojani ihmisiin, jotka vain kuluttavat niitä ja aiheuttavat pahaa mieltä. Lisäksi haluan suojella lapsiani heidän kommenteiltaan. Heidän ei tarvitse kuulla olevansa vääränlaisia tai vanhempiensa olevan huonoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykkäämmät ja koulutetut on alttiimpia ottamaan noita paineita.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen kaupan lattialla raivoaja kuin mitä 42 kuvaa (en onnistunut lainaamaan tekstiäsi, palstauudistus on huono tässä mielessä), ei auta vaikka kuinka puhun ja sanoitan, lapsi on kai lievästi nepsy, ja ihmiset - ehkä sinäkin - luovat meihin vinoja katseita. Toki itse olen varmasti tehnyt virheitä matkan varrella mutta tunnepuheen puutteesta ei ole kyse. Lapsi ei kykene vastaamaan edes kysymykseen siitä miten hänen päivänsä meni päiväkodissa, vaikka pystyy kyllä pöpisemään omista kiinnostuksenkohteistaan tuntikausia. Ehkä olen itsekin tällainen "lievästi autistinen" eli itsellänikin joitain vuorovaikutushaasteita, olen todella itsetutkiskellut itseäni siitä että menikö meillä varhaisessa vuorovaikutuksessa jotain pieleen, mutta yrittänyt kyllä olen. Ei sitä ulkopuolelta aina pysty päättelemään mitä missäkin perheessä on meneillään!
Lisäksi ottaa päähän se että vain äitejä tuomitaan ja syyllistetään, äitejä jo
Kun omat lapset ovat aikuisia niin toisten pikkulasten käytös ei yllätä millään tavalla. Ei ole tarvetta mennä opastamaan toisten itkupotkuraivarilasten kasvatuksessa. Lähinnä käy sääliksi vanhempaa, jolla voi olla useampikin väsynyt ja nälkäinen itkupotkuraivoaja. Tavarataloissa ja marketeissa voisi kyllä laskea sitä musiikin volyymia reilusti. Kuulutusten täytyy huonokuuloisempienkin kuulla ja siksi sille ei voi mitään.
Kävin kerran ostoskeskuksessa, jossa meni päällekäin sekä taustamusiikki että useamman ihmisen puhumat/huutamat/hihkumat kuulutukset. Voisi olla oikeastaan hyvä konsepti tehdä hiljainen market. Voihan ne kuulutukset laittaa infotauluille. Nehän halpenevat koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
Some ja kaiken kuvaaminen sekä blogielämän ihailu vaikuttaa asiaan? Nykyaika on älyttömän pinnallista. Ihme, ettei joka lapsi saa jonkinlaista syömishäiriötä tai vastaavaa, jolla kokevat pystyvänsä pitää edes yhden elämän osa-alueen kontrollissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö.
Jaha, tarhan täti kommentoi.
Helppohan se on sanoa, ettei tarvitse välittää, jos tietää ettei oikeasti aihetta ole. Tosiasiassa ap:n mainitsemat päiväkodin, koulun ym. jopa neuroottinen ja välillä vähämielinen valvonta tukahduttaa alleen ja neurotisoi yhden jos toisenkin vanhemman. Ja tarkoitus kai oli tukea vanhempia kasvatuksessa? Tulos on toisinaan tuhoava.
Vierailija kirjoitti:
Jotta lapselle muodostuu turvallinen kiintymys suhde, tulisi huoltajan huomioida hänen tarpeistaan ja tunteistaan noin 30 %.
Joten ei hätää, rima on valmiiksi melko alhaalla.
Mistä tämä tieto on peräisin? Jos on totta, niin selittää aika monta asiaa. Olisinpa kuullut tämän jo vuosia sitten, niin olisi höllännyt ja paljon. Nyt ei voi niitä p askoja etävanhempiakaan syyttää välinpitämättömyydestä.
60:lle: no kyllä nykyäänkin moni nepsylapsi iän ja tuen myötä kuntoutuu ihan "normaaleiksi" aikuisiksi, joten ei ole eroa siihen mitä entisaikojen villeille ja tottelemattomille kävi.