Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vanhemmuuden paineita? Valtavassa määrässä asioita pitäisi onnistua täydellisesti
24.04.2024 |
Lapsen kasvattaminen tuntuu välillä ihan rakettitieteeltä, kun lapsi sattuu olemaan tulisella temperamentilla ja aistiyliherkkyyksillä varustettu. Silti kaikessa kasvattamisessa pitäisi onnistua lähes täydellisesti, siis tunnekasvatuksessa, hyvän käytöksen opettamisessa ja uusien taitojen opettamisessa ja ties missä muussa. Usein tulee yllättäen eteen tilanne, että eipä taas aavistustakaan miten tässä pitäisi äitinä toimia. Ja teit niin tai teit näin niin väärin menee. Silti pitää onnistua ja mennä oikein!
Lisäksi pitää onnistua huolehtimaan, että lapsi syö terveellisesti ja monipuolisesti, liikkuu riittävästi, nukkuu riittävästi, pysyy terveenä, pärjää koulussa, ei törttöile missään, oppii valtavan määrän asioita hiihtämisestä lähtien jne. Lista on loputon ja paineet valtavat. En osaa itsestänikään huolehtia niin, että söisin terveellisesti, liikkuisin ja nukkuisin riittävästi, pärjäisin hyvin työssäni jne. Tai osaan niin, että tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta käytännön elämä on sitten muuta. Niin miten sitten lapsen kohdalla voisin onnistua kaikessa missä pitää? Ja nykyään pitää, tai joku sossutantta kolkuttaa sormi ojossa ovella, päiväkoti ja koulu HUOLESTUU jne. Miten ihmeessä te muut kestätte näitä paineita? Itse selvästi en vaan olen ihan uupunut niiden alle.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen kappale. LISÄKSI. Minkä lisäksi? Mitä tuo ensimmäinen vuodatus sisältää lisäksi, kun toisessa mainitset kaikki perusasiat? Relaa vähän. Toki esim. ihanteellisesta ruokamallista pitää kertoa, mutta se on toinen asia miten sitä noudattaa. Riittää kun miettii syömisiä ja painottaa terveelliseen, mutta ei tarvitse olla täydellinen. Ulkoillakin toki pitää, yms, mutta ei millään aikataulutetulla systeemillä joka päivä. Tunnetaidot yms pitäisi tulla ihan luonnostaan arjen keskellä, älä niistä stressaa.
Kun lapsella on syntyjään tulinen temperamentti ja aistiyliherkkyyksiä, niin tunnetaidot ei tule siinä sivussa, luonnostaan arjen keskellä. Vaan ne on Työmaa, isolla alkukirjaimella. Työmaa, jossa työnjohtajalla (minä!) ei usein ole aavistustakaan mitä pitäisi edes tehdä. Ap
Kyllä tul
Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut kirjan erilaisista temperamenttityypeistä. Eihän sitä lapsensa temperamenttityyppiä voi valita eikä sitä voi myöskään kasvattamalla muuttaa, toisin kuin monet luulevat.
Ei se ole keneltäkään pois, että antaa vauvan tai lapsen kertoa asiansa. Aluksi ennen puheen ja eleiden oppimista se on usein itkua. Asia muuttuu sitten kun lapsi oppii ilmaisemaan itseään puheella. Siihen esimerkki tulee kotoa ja ympäristöstä. Vanhan ajan tuppisuisella kasvatuksella ja mökötyksellä tai marttyyripelillä ei ainakaan kasvatettu niitä vuorovaikutustaitoja.
Monesti sivulliset aikuiset ihmiset pahoittavat mielensä ja arvostelevat sitä kun vanhemmat opettavat lapsia sekä rikastamaan sanavarastoaan että myös kommunikoimaan puhumalla esimerkiksi ruokakaupassa lapselle. Ihmiset eivät älyä sitä, ettei siinä kysytä vauvalta tai taaperolta mitä ruokaa ostetaan. Itse asiassa en ole nähnyt varmaan viimeiseen 15 vuoteen kaupan lattialla lasta vetämässä itkupotkuraivareita siksi, ettei osteta jotain kalapuikkoja tai muuta lapsen haluamaa ruokaa. Karkkihyllyllä parveilevat teinit ja aikuiset. Kaupassa voi käydä ihan kiertämättä kokonaan karkkihyllyjen kautta.
Minä ainakin vedän kyllä yhtäläisyysviivan nimenomaan kommunikaatio- ja tunnetaitokasvatustietoisuuden ja lasten itkupotkuraivareiden välille. Vanhempi, joka jättää lapsen vaikeaan tilaan omien tunteidensa kanssa, joita ei osaa ilmaista, on kyllä itse asiassa välinpitämätön vanhempi.
Myönnän itse puuttuneeni kerran yhden vanhemman uhkailuun lapselleen, joka kitisi luultavasti väsyneenä/nälissään/virikehelvetissä kiertämisen vuoksi, että ei kannata uhkailla jättää lasta yksin kauppaan märisemään kun lapsi kokee sen henkisenä hylkäämisenä vaikeiden tunteidensa kanssa eli lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan pahoinpitelyyn verrattavana asiana.
Ei maksa mitään sanoa lapselle, että kyllä itseäkin väsyttää ja kenkuttaa kun kuulutukset ja musiikki ovat kovalla, on väsy ja nälkä sekä pitäisi päästä äkkiä ruokaostosten jälkeen kotiin syömään. Suomessa on jokin ihmeellinen tuppisuisuuden ihailun kulttuuri ollut voimissaan toisesta maailmansodasta lähtien. Vasta 2000-luvulla syntyneet eivät kanna toisen maailmansodan traumaperintöä kuten aikaisemmat sukupolvet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ota paineita. Perusasioista pidetään kiinni eli päivärytmi on säännöllinen, syödään pääasiassa terveellistä ruokaa ja ulkoillaan. Jos ei oikeasti jaksa yhtään mitään niin sitten ei mennä ulos vaan katsotaan piirrettyjä. Ollaan armollisia itsellemme. Aina ei tarvitse jaksaa. Sitten kun on energiaa ja hyvä meno päällä niin sitten puuhaillaan kaikkea kehittävää enemmän. Emme pyri tekemään asioita täydellisesti vaan riittävän hyvin. Ei ole tullut stressiä vanhemmuudesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen kappale. LISÄKSI. Minkä lisäksi? Mitä tuo ensimmäinen vuodatus sisältää lisäksi, kun toisessa mainitset kaikki perusasiat? Relaa vähän. Toki esim. ihanteellisesta ruokamallista pitää kertoa, mutta se on toinen asia miten sitä noudattaa. Riittää kun miettii syömisiä ja painottaa terveelliseen, mutta ei tarvitse olla täydellinen. Ulkoillakin toki pitää, yms, mutta ei millään aikataulutetulla systeemillä joka päivä. Tunnetaidot yms pitäisi tulla ihan luonnostaan arjen keskellä, älä niistä stressaa.
Kun lapsella on syntyjään tulinen temperamentti ja aistiyliherkkyyksiä, niin tunnetaidot ei tule siinä sivussa, luonnostaan arjen keskellä. Vaan ne on Työmaa, isolla alkukirjaimella. Työmaa, jossa työnjohtajalla (minä!) ei usein ole aavistustakaan mitä pitäisi
Anna vanhemmille kasvatusrauha. Tosi raskaita tuollaiset ihmiset jotka menee väliin kritisoimaan vanhempia kun taapero vetää raskaan päivän jälkeen uhmaraivarit (raskas päivä vanhemmillakin). Yhtä lailla voisin sanoa että sun käytös on henkistä väkivaltaa taaperon vanhempia kohtaan. Et auta tilanteessa yhtään mitenkään tuolla. Fiksummat ihmiset osaavat oikeasti auttaa esim. pelleilemällä ja rauhoittamalla taaperon.
Mulla on tuollainen kaupan lattialla raivoaja kuin mitä 42 kuvaa (en onnistunut lainaamaan tekstiäsi, palstauudistus on huono tässä mielessä), ei auta vaikka kuinka puhun ja sanoitan, lapsi on kai lievästi nepsy, ja ihmiset - ehkä sinäkin - luovat meihin vinoja katseita. Toki itse olen varmasti tehnyt virheitä matkan varrella mutta tunnepuheen puutteesta ei ole kyse. Lapsi ei kykene vastaamaan edes kysymykseen siitä miten hänen päivänsä meni päiväkodissa, vaikka pystyy kyllä pöpisemään omista kiinnostuksenkohteistaan tuntikausia. Ehkä olen itsekin tällainen "lievästi autistinen" eli itsellänikin joitain vuorovaikutushaasteita, olen todella itsetutkiskellut itseäni siitä että menikö meillä varhaisessa vuorovaikutuksessa jotain pieleen, mutta yrittänyt kyllä olen. Ei sitä ulkopuolelta aina pysty päättelemään mitä missäkin perheessä on meneillään!
Lisäksi ottaa päähän se että vain äitejä tuomitaan ja syyllistetään, äitejä jotka ovat aika yksin nykymaailmassa kasvatustehtävänsä kanssa!!
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Koitan pitää mielessä sen, että lapsen kasvatus on opettelua. Ei pelkästään sen lapsen oppimista, vaan myös sen aikuisen. En minä voi toimia vanhempana täydellisesti, koska kukaan ei ole opettanut minua siihen tehtävään etukäteen. Ei ole mitään valmista ohjetta, jonka mukaan toimia. Kun opetan lapselleni, niitä tunnetaitoja, niin samalla opettelen niitä itsekin.
Ajattelen myös, että päiväkoti, koulu, neuvola ja sossu ovat minun ja etenkin lapseni puolella. He eivät ole vihollisia ja arvostelemassa tekemisiäni, vaan auttamassa. Se, että jostain asiasta huolestutaan ei ole ole kritiikkiä minua kohtaan vanhempana, vaan merkki siitä, että tarvitsemme siihen asiaan lisää neuvoja, tukea ja työkaluja. Se voi tuntua pahalta, koska vanhempina pyrimme tekemään parhaamme ja nykyään on kaikessa valloilla pärjäämisen kulttuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Kommenttini oli ihan relevantti. Nykyään neuvolasta, päiväkodista, koulusta ym tulee enemmän paineita ja vaatimuksia vanhemmille kuin ennen. Tietenkin se vaikuttaa siihen millaisia paineita äidit sitten kokee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Kommenttini oli ihan relevantti. Nykyään neuvolasta, päiväkodista, koulusta ym tulee enemmän paineita ja vaatimuksia vanhemmille kuin ennen. Tietenkin se vaikuttaa siihen millaisia paineita äidit sitten kokee.
Anteeksi, luulin että tarkoitit sitä että nykyäidit ovat lepsuja tms, mitä palstalla usein kuulee. Minun tulkintavirheeni ja liian kärkäs kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koitan pitää mielessä sen, että lapsen kasvatus on opettelua. Ei pelkästään sen lapsen oppimista, vaan myös sen aikuisen. En minä voi toimia vanhempana täydellisesti, koska kukaan ei ole opettanut minua siihen tehtävään etukäteen. Ei ole mitään valmista ohjetta, jonka mukaan toimia. Kun opetan lapselleni, niitä tunnetaitoja, niin samalla opettelen niitä itsekin.
Ajattelen myös, että päiväkoti, koulu, neuvola ja sossu ovat minun ja etenkin lapseni puolella. He eivät ole vihollisia ja arvostelemassa tekemisiäni, vaan auttamassa. Se, että jostain asiasta huolestutaan ei ole ole kritiikkiä minua kohtaan vanhempana, vaan merkki siitä, että tarvitsemme siihen asiaan lisää neuvoja, tukea ja työkaluja. Se voi tuntua pahalta, koska vanhempina pyrimme tekemään parhaamme ja nykyään on kaikessa valloilla pärjäämisen kulttuuri.
Minusta on kyllä usein tuntunut siltä että päiväkoti nimenomaan tuomitsee, esimerkiksi oman lapseni nuori ja lapseton ja epäpätevä - mutta "innokas" - vakaope antaa usein "hyviä" neuvoja minulle siitä miten nepsylapseni kanssa kannattaisi toimia.
Loppujen lopuksi aika pienet asiat riittää.
Omat vanhempani tekivät about kaiken väärin ja silti olen hengissä, ilmeisesti ihan kiva tyyppi myös
Voit tehdä kaiken ns oikein ja silti lapsesta tulee narkkari, eli täydellisyyteen ei ole mikään pakko tähdätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavoittelen sellaista 80% onnistumista. Täydellisyyden tavoittelussa ei onnistu juuri kukaan. 11 vuotta mennyt ihan hyvin näin. Aina jos alkaa tuntuu, että epäonnistuin, niin se menee tuohon 20 prossaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Mutta mistä se johtuu??
Ei ihmisen genetiikka ole voinut muuttua vuosikymmenessä niin että lähes jokatoinen lapsi on nepsy?? Se ei vain ole mahdollista! Mun kuopus on 22v ja hänen luokkakaverinsa oli koulun (450 oppilasta) ensimmäinen diagnosoitu ADHD vuonna 2010. Muista ei ollut edes epäilyksiä, vilkkaita lapsia toki on aina ollut.
Kyllä syy löytyy muusta kuin fysiologiasta. On se sitten - sekä vanhempien että lasten - uppoutuminen kännykkään tai tietokoneeseen tai keinotekoisen einesravinnon ja mättöjen myrkyt tai maalaisjärjen ja komentamisen katoaminen kasvatuksesta.
Pitäisi varmana palata ihan alkuun. Palauttaa kuri kotiin ja kouluun, luottaa siihen että tietyt pettymykset ovat terveellisiä lasten kasvun kannalta, karkkipäivä on kerran viikossa eikä sisällä kiloa karkkia ja sipsejä, ruoka tehdään itse puhtaista aineksista ja kännykkä/läppäri/pelikonsoli on käytössä vasta kun läksyt on tehty/harrastukset harrastettu ja aikaikkunakin vain tunnin pari per päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Mutta mistä se johtuu??
Ei ihmisen genetiikka ole voinut muuttua vuosikymmenessä niin että lähes jokatoinen lapsi on nepsy?? Se ei vain ole mahdollista! Mun kuopus on 22v ja hänen luokkakaverinsa oli koulun (450 oppilasta) ensimmäinen diagnosoitu ADHD vuonna 2010. Muista ei ollut edes epäilyksiä, vilkkaita lapsia toki on aina ollut.
Nepsyys on synnynnäinen ominaisuus. Jo vauvassa yleensä ilmenee niitä nepsyoireita. Ei kyse ole kasvatuksen tuloksesta vaan siitä millaisilla aivoilla lapsi syntyy. Jotain tapahtuu aivojen kehitykselle raskauden aikana tai vaihtoehtoisesti kyseessä on geeniperimä. Fakta on, että nepsyoireita osataan tunnistaa, diagnosoida ja hoitaa nykyään paremmin kuin ennen ja siksi niitä löytyy enemmän kuin ennen. Mutta ihan aiheellinen kysymys on, että onko raskauden aikaisessa elinympäristössä jotain, joka nykyään lisää nepsyjen määrää, esim raskaana olevan äidin stressi tms.
Ei tarvitse onnistua täydellisesti. Kunhan perushyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Mutta mistä se johtuu??
Ei ihmisen genetiikka ole voinut muuttua vuosikymmenessä niin että lähes jokatoinen lapsi on nepsy?? Se ei vain ole mahdollista! Mun kuopus on 22v ja hänen luokkakaverinsa oli koulun (450 oppilasta) ensimmäinen diagnosoitu ADHD vuonna 2010. Muista ei ollut edes epäilyksiä
Lainaukset ei taas toimi, on esitetty että nepsyys liittyisi mm d-vitamiinin puutteeseen ja vanhempien ikään, myös isän!, eli kyllä syitä on tutkittu ja löydetty.
Ennen kun kouluissa oli luokkahuoneet ja pulpetit ja toiminta vahvasti opettajajohtoista, niin ns. lievät nepsyt pärjäsivät ihan hyvin, selkeä ja tiukka struktuuri piti heidät kasassa eikä heissä näkynyt mitään kovin poikkeavaa. Nykyään kun koulu on vailla selkeitä rakenteita ja oppilaiden pitäisi itseohjautuvasti opetella asiat, niin lievätkin nepsyt prakaa ja oireet pääsee valloilleen. Sen takia nepsyjä havaitaan nykyään enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Koitan pitää mielessä sen, että lapsen kasvatus on opettelua. Ei pelkästään sen lapsen oppimista, vaan myös sen aikuisen. En minä voi toimia vanhempana täydellisesti, koska kukaan ei ole opettanut minua siihen tehtävään etukäteen. Ei ole mitään valmista ohjetta, jonka mukaan toimia. Kun opetan lapselleni, niitä tunnetaitoja, niin samalla opettelen niitä itsekin.
Ajattelen myös, että päiväkoti, koulu, neuvola ja sossu ovat minun ja etenkin lapseni puolella. He eivät ole vihollisia ja arvostelemassa tekemisiäni, vaan auttamassa. Se, että jostain asiasta huolestutaan ei ole ole kritiikkiä minua kohtaan vanhempana, vaan merkki siitä, että tarvitsemme siihen asiaan lisää neuvoja, tukea ja työkaluja. Se voi tuntua pahalta, koska vanhempina pyrimme tekemään parhaamme ja nykyään on kaikessa valloilla pärjäämisen kulttuuri.
Rakentava palaute onkin ok ja mielelläni kuulen myös muita näkökulmia. Ammattilaiset usein antaakin palautteen fiksussa muodossa, mutta enemmän koen ärsyttävänä sen, että sukulaiset, bussipysäkin tätöset jne. osoittelevat sormella ja möläyttelevät ilman mitään hampurilaismallia. Vaikka ei heidän mielipiteillään pitäisi olla mitään väliä, niin koen, että ainakin omien sukulaisten kanssa ilmapiiri on tosi negatiivinen, kun ei koskaan kuule yhtään mitään hyvää mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ongelman. Nykyään on tuollaista. Tähän ketjuun on kirjoittanut muutama lukiolaisten ja aikuisten lasten äiti, he sanovat että ei heillä ollut tuollaista. Ei varmasti ollutkaan. Tämä on uuden ajan ilmiö. Ollut noin 10 vuotta.
No nyt oli taas hyödyllinen kommentti ketjuun (not). Ihan kuin se olisi näiden äitien syy ainoastaan että "nykyään on tällaista". No shit, Sherlock, nykyään on erilaista kuin ennen, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.
Mutta mistä se johtuu??
Ei ihmisen genetiikka ole voinut muuttua vuosikymmenessä niin että lähes jokatoinen lapsi on nepsy?? Se ei vain ole mahdollista! Mun kuopus on 22v ja hänen luokkakaverinsa oli koulun (450 oppilasta) ensimmäinen diagnosoitu ADHD vuonna 2010. Muista ei ollut edes epäilyksiä
Mä olen ollut ylistressaantunut, uneton yms koko aikuiselämäni. 2. lapsen jälkeen nukkunut 2-4h yössä, nyt eläkkeellä mahtavat 5h sillointällöin. On ollut työ/perhe yms huolia sen verran että moni ei olisi jaksanut. Silti 3. ja 4.kin lapseni ovat normaaleja.
Mä en ihan allekirjoita tuota. Miten sotien tai nälänhädän aikana stressaantuneet äidit saa normaaleja lapsia? Kyse ei ole vain diagnosoinnin ja tietämyksen parantumisesta - ei vain ollut nepsylapsia aiemmin. Villejä ja levottomia joo kuten itsekin olin mutta normikasvatuksella minusta tuli tavallinen aikuinen. Ei siihen lääkitystä eikä diagnoosia tarvittu. Tarkkisluokat oli niille jotka tarvitsivat enemmän tukea ja heistäkin suurin osa palautui normiluokkiin kun ikää tuli. Lukioon mennessä kaikki olivat samalla viivalla.
Vanhemmuuden ja ympäristön vaatimukset on aina olleet kovat. Erilaiset ehkä mutta kovat silti. Itse kasvatin 3 ensimmäistä lasta 90-luvun lamavuosina, näimme lähes nälkää kun rahaa ei tullut mistää mutta lainan korot juoksi säännöllisesti.
Ei tee edes lapselle hyvää esiintyä aina täydellisenä vanhempana. Pitää opettaa sekin että myös äiti on ihminen ja saa epäonnistua.