Itsekkyys dementian ensioire?

Kusipäisyys ei ole sairaus.

Se on aika normaalia tuossa iässä, joillakin. Osa oli jo nuorena sellaisia osittain, ehkä et vain huomannut. Olisi tietenkin hyvä että ymmärtää muiden vanhenemista enemmän, ettei kaikki ole enää samanlaisia kuin ennen. Eikä muisti ole kuin 20v ihmisellä. Osalla persoona on ollut jo aiemmin muuntuva.

Tuo iso ikäluokka voi sisältää joitakin "itsekkään oloisia" ja oli amalgaamipaikat. Sun pitää ehkä olla etäällä jos se ei nappaa, soitella vain ja sanoa oma asiasi. Vanha ei jaksa muiden jorinoita kauaa kuunnella, ei ne kiinnosta heitä, ilmeisesti joutavaa - tai kuunteli jonkun toisen jo.

Luin demariuden ensioire. Same differentiaali.

Hankkia vihreiden puoluekirja :DDD

Älä viitsi kyylätä, ihmisillä sentään oikeus ikääntyä rauhassa ilman että koko ajan joku tekee diagnoosia. 

Onko sinun elämässäsi tapahtunut muutoksia, joista hänelle kerrot?  Ehkä hän reagoi niihin.

Ap tässä. Kerrottakoon nyt sitten, että kyseessä on äitini, jonka kanssa olen kasvanut kahdestaan ja jonka ainoa lähiomainen olen. Hänessä on kyllä huonojakin piirteitä, mutta tällainen hän ei ole aina ollut. Tämä tiedoksi siis vastauksille "kusipäisyys ei ole dementiaoire", "et ole ehkä huomannut hänen olleen aina tällainen" ja "eikö saa vanheta rauhassa".

Ehkä ylireagoin, mutta kyllä hänen vanheneminen ja haurastuminen huolestuttaa. Olen kuitenkin yksin se, joka jää ns. sammuttamaan valot. Elän itse ruuhkavuosia, enkä pysty olemaan hänen tukenaan päivittäin. Tämä uudenlainen itsekkyys ja kylmyys tuntuu sen verran hankalalta kestää, ettei tee mieli olla senkään vertaa.

Kyllä se melko varmasti on dementian oire, mutta tällainen oire voi myös mennä ohi. Se voi liittyä esim. alzheimerin taudin tiettyyn vaiheeseen joka voi olla hyvin pitkä, mutta joka voi myös mennä ohitse.

Ehkä kannattaisi yrittää hankkia hänelle ulkopuolista apua, vaikka todennäköisesti hän sitä vastustaakin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se melko varmasti on dementian oire, mutta tällainen oire voi myös mennä ohi. Se voi liittyä esim. alzheimerin taudin tiettyyn vaiheeseen joka voi olla hyvin pitkä, mutta joka voi myös mennä ohitse.

Ehkä kannattaisi yrittää hankkia hänelle ulkopuolista apua, vaikka todennäköisesti hän sitä vastustaakin.

Tosin vaikka se vaihe menisi ohitse, ennalleenkaan hän ei palaa. Hän voi kuitenkin saavuttaa tietynlaisen tasapainon. 

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Kerrottakoon nyt sitten, että kyseessä on äitini, jonka kanssa olen kasvanut kahdestaan ja jonka ainoa lähiomainen olen. Hänessä on kyllä huonojakin piirteitä, mutta tällainen hän ei ole aina ollut. Tämä tiedoksi siis vastauksille "kusipäisyys ei ole dementiaoire", "et ole ehkä huomannut hänen olleen aina tällainen" ja "eikö saa vanheta rauhassa".

Ehkä ylireagoin, mutta kyllä hänen vanheneminen ja haurastuminen huolestuttaa. Olen kuitenkin yksin se, joka jää ns. sammuttamaan valot. Elän itse ruuhkavuosia, enkä pysty olemaan hänen tukenaan päivittäin. Tämä uudenlainen itsekkyys ja kylmyys tuntuu sen verran hankalalta kestää, ettei tee mieli olla senkään vertaa.

Jospa äitisi on tajunnut että on elänyt vain muita varten ja kuunnellut muiden juttuja, itseään ei ole kuunneltu. Eikö olisi jo aika sinunkin antaa äitisi puhua, eikä niin että äitisi kuuntelee. Äitisi lähenee 80 vuotta ja on vihdoin tajunnut sen, että on viimeiset kilometrit menossa, eli on aika pitää puoliaan vaikka sitten keskeyttämällä muiden jutut ja puhua omista jutuista 

Persoonallisuuden merkittävät muutokset voivat olla muistisairauden oire. Jos epäitsekäs vanha nopeasti muuttuu itsekkääksi niin sitten kannattaisi käydä katsomassa lääkärillä että kaikki on kunnossa

Kun hyväksyt sen, että roolinne ikään kuin vaihtuvat, siitä seuraa vähitellen paljon hyvää välillenne.

Vierailija kirjoitti:

Älä viitsi kyylätä, ihmisillä sentään oikeus ikääntyä rauhassa ilman että koko ajan joku tekee diagnoosia. 

Ikä ei tule yksin, vanhuksilla on vaikka mitä sairauksia joilla kuormittavat julkista terveydenhuoltoa niin että me muut joudumme menemään yksityiselle. Saisivat olla kiitollisia ja kohdella perhettään epäitsekkäästi.

Kuka se on itsekäs, tytär joka pärpättäisi omia asioitaan antamatta äidille suunvuoroa ja sitten paheksumalla jos äiti yrittää kertoa omia asioitaan.

Olen noin viiskymppisten äiti, ajat sitten olen jo huomannut ettei heitä kiinnosta pennin vertaa minun asiani kun minä vaan muistan heidän asiansa ja perheittensä merkkipäivät 

Voi ihme jos mummeli tahtoisi kertoa asioistaan se onkin demebtiaa ja äkkiä mummeli hoitokotiin.  Ei vanhan ihmisen asiat ja tekemiset kiinnosta ketään.

Esimerkki, olen yrittänyt lapsilleni näyttää papereitten paikat, kertoa asioista.    Eivöt ees kuuntele kännyköittään räplätessä ja kertoessaan matkoistaan, lastensa menestyksistä,   mitäs sitä mummon horinoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä viitsi kyylätä, ihmisillä sentään oikeus ikääntyä rauhassa ilman että koko ajan joku tekee diagnoosia. 

Ikä ei tule yksin, vanhuksilla on vaikka mitä sairauksia joilla kuormittavat julkista terveydenhuoltoa niin että me muut joudumme menemään yksityiselle. Saisivat olla kiitollisia ja kohdella perhettään epäitsekkäästi.

Nyt ei ollut looginen kommenttisi.  Moitit vanhoja että heillä on vaivoja.   Silloin voisi olettaa että te nuoret olette terveitä?

Kävin viimeksi lääkärillä 2021 ja nyt piti jostain syystä käydä jotta reseptit jatkuu entisellään.  

Dementikon luonteeseen on kai aina (jo ennen diagnoosia) kuulunut itsekkyys. Joten en usko, että se voi olla iso muutos mutta sen paljastaminen voi varmasti vaihdella. Sellainen vaikutelma ei kuitenkaan tästä synny... kun ei ole mitään, mihin verrata! On vain sanasi, että itsekkyys ja kylmyys on uutta; tohdin epäillä, ettei ehkä sittenkään kovin uutta. Et vain ole tunnistanut?

Et ehkä tiedä ihan kaikkea, mitä hänen elämäänsä kuuluu. Käytöksen muutos ei välttämättä johdu sinusta ollenkaan.

Tai ehkä hän ei tarvitse sinua niin paljon, kuin luulet. Ehkä sinä oletkin se, joka tarvitsee enemmän.

Keskeyttäminen on merkki siitä, että tyrkytät. Ehkä kiireisessä elämässäsi on jotain, mistä hän on huolissaan, mutta sinä et tajua tai arvosta hänen mielipiteitään?

Olisiko hyvä toistaiseksi vähentää itsestäsi puhumista, jos teet sitä paljon. Katsoa, mitä siitä seuraa. Siis keskittymään enemmän siihen, mitä äitisi puhuu ja ajattelee - kuuntele enemmän, kuin puhut. Tiedäthän: älä esitä vahvoja mielipiteitä, ainakaan jyrkällä tavalla, ja vältä aiheita joissa olette eri mieltä. Kunnioitus on tärkeämpää kuin se, saitko sanottua kaikki juttusi loppuun "vaikka väkisin"... aseta luottamus etusijalle, vaikka se tarkoittaisi, että välillä jää jotain sanomatta, koska toisen kiinnostus on tärkeämpää.

Äidin pitäisi aina kohdella aikuisiakin lapsia lapsina.  Sitähän he kaipaavat, huomiota, kuin ennenkin.  Äiti, kato mitä tein kerhossa, äiti, Nina kiusasi mua tänään,  arvaas äiti mitä ope sano mulle.

Jos äiti koittaa kohdella kuin aikuista ja yrittää vastavuoroista keskustelua jossa huomioidaan äidinkin kuulumisia se onkin sitten dementiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kusipäisyys ei ole sairaus.

Siis kyllä voi valitettavasti olla.