Traumoissa vellominen, auttaako se mitään?

Paskat mä mitään traumoissa vello. Tai ei mulla mitään trsumoja ole ollut. Mutta ratkon kaikkia rikoksia päässä, mitä tehty vuosikymmenten aikana perheelleni ja unelmoin joistain jutuista. Täytyyhän ihmisellä olla unelmia.

Traumojen vatvomiseen voi helposti käyttää koko elämänsä. Sitten aina jollain isommalla syntymäpäivällä (vaikka 30 tai 50) voi kattella elettyä elämäänsä ja surra sitä, että se on mennyt traumoja vatvoessa. Sitten taas palaa takasin vatvomaan traumoja. Tunnen tällasen tyypin.

Traumat saavat ihmisen elämään mennessä. Yhä uudelleen ja uudelleen. Eivät osaa käsitellä asiaa, ottaa opiksi ja jatkaa eteenpäin. Jäävät mielensä vangiksi. Ikävää.

Omalla kohdallani niissä vellominen ei auta ollenkaan, tunsin parikin ihmistä jotka velloivat traumoissa ja eivät edes suostuneet opettelemaan päästämään irti.. kun pääsin terapiaan ja aloin opettelemaan eri keinoja ja työkaluja miten päästä eteenpäin, yksi näistä kavereista osoitti kateutta kun aloin ottamaan askeleita eteenpäin kohti parempaa ja tasapainoisempaa elämää.

Eihän se auta mitään, vrsinkaan jos ei halua mitään apua niiden traumojen kanssa olemiseen tai setvimiseen. Tunnen tällaisia ihmisiä muutamia.

Itselläni on traumoja joista olen mielestäni päässyt eteenpäin ihan kohtuullisesti.

Vaikea päästä irti saati eteenpäin kun joku koko ajan muistuttaa traumasta ja toistaa traumaan liittyviä toimintatapoja 

Se ei ole valinta. Yhtä naiivia olisi väittää pokkana, että jotkut ihmiset pilaavat yöunensa näkemällä painajaisia. Minäpä käsittelen yöuniani niin, että näen vain kauniita ja kivoja unia, lällätilää.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea päästä irti saati eteenpäin kun joku koko ajan muistuttaa traumasta ja toistaa traumaan liittyviä toimintatapoja 

Tällaisen ihmisen voi kyllä poistaa elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valinta. Yhtä naiivia olisi väittää pokkana, että jotkut ihmiset pilaavat yöunensa näkemällä painajaisia. Minäpä käsittelen yöuniani niin, että näen vain kauniita ja kivoja unia, lällätilää.

Mutta se on valinta mitä tekee asioiden eteen.

Ei auta kuin saamaan vitutuksen jos sellaista tarvitsee. 

Nämä trauman velloja tyypit ovat erittäin raskaita. Juoksevat vuosikymmenet terapioissa ja luontaishoidoissa, syövät tolkuttomat määrät lääkkeitä ja lipittävät koivunmahlaa. Pilaavat avioliittonsa ja lastensa elämät. Syyllistävät vanhempansa. Pahimmillaan nuppi sekoaa niin, että työkyky menee. Kun se trauma. Tai useampi. Kun kaikki on huonosti. Ja pitää jaksaa ymmärtää ja tukea. Pitäkää tunkkinne, meidän muiden elämät jatkuu!!

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valinta. Yhtä naiivia olisi väittää pokkana, että jotkut ihmiset pilaavat yöunensa näkemällä painajaisia. Minäpä käsittelen yöuniani niin, että näen vain kauniita ja kivoja unia, lällätilää.

Mielestäni se on kyllä ihan oma valinta että jääkö vatvomaan niitä pahoja asioita, vai jättääkö ne taakseen ja jatkaa elämäänsä. Ihmiset eivät aina ymmärrä kuinka suuri vaikutus mielellä voi olla.

Tunsin ihmisen joka ei puhunut muusta kuin lapsuuden traumoistaan ja sitten hän ihmetteli kun kaikki ihmiset kaikkosivat hänen ympäriltään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valinta. Yhtä naiivia olisi väittää pokkana, että jotkut ihmiset pilaavat yöunensa näkemällä painajaisia. Minäpä käsittelen yöuniani niin, että näen vain kauniita ja kivoja unia, lällätilää.

Mutta se on valinta mitä tekee asioiden eteen.

Kaikki ei sovi kaikille. Esim. terapia ei ole jokaiselle oikea ratkaisu, vaikka se sitä osalle on. 

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valinta. Yhtä naiivia olisi väittää pokkana, että jotkut ihmiset pilaavat yöunensa näkemällä painajaisia. Minäpä käsittelen yöuniani niin, että näen vain kauniita ja kivoja unia, lällätilää.

En halua nähdä hyviä unia kun vituttaa herätä ja tajuaa että se olikin unta. 

Ootteko noin tyhmiä? Ajattele jos on vaikka lapsi jonka vanhemmat tekee jotain traumaattista kuten hakkaa riitelee käyttää aineita ja se traumatisoi lasta vaikkapa kymmenen vuotta niin onko se sen lapsen syy että sillä on trauma mistä onkin tullu lapselle jo ns. normaali olo kunnes selviää ettei perhana kaikkien elämä olekaan sanallaista sontaa.... kyllä mä veikkaan et sen yli pääsy ei oo ihan vaan et antaa olla meni jo 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole valinta. Yhtä naiivia olisi väittää pokkana, että jotkut ihmiset pilaavat yöunensa näkemällä painajaisia. Minäpä käsittelen yöuniani niin, että näen vain kauniita ja kivoja unia, lällätilää.

Mielestäni se on kyllä ihan oma valinta että jääkö vatvomaan niitä pahoja asioita, vai jättääkö ne taakseen ja jatkaa elämäänsä. Ihmiset eivät aina ymmärrä kuinka suuri vaikutus mielellä voi olla.

Tässä nyt on varmaan vähän eroa sen suhteen, millainen trauma on kyseessä. Jos trauma on jokin pienempi, se on varmaan helposti jätettävissä taakse. Jos trauma on pitkäkestoinen ja hankala ja kärsii vaikka kroonisista pelkotiloista, se voi varmaan olla aika vaikeaa vain päättää oireilun jäävän taakse.

Vierailija kirjoitti:

Ootteko noin tyhmiä? Ajattele jos on vaikka lapsi jonka vanhemmat tekee jotain traumaattista kuten hakkaa riitelee käyttää aineita ja se traumatisoi lasta vaikkapa kymmenen vuotta niin onko se sen lapsen syy että sillä on trauma mistä onkin tullu lapselle jo ns. normaali olo kunnes selviää ettei perhana kaikkien elämä olekaan sanallaista sontaa.... kyllä mä veikkaan et sen yli pääsy ei oo ihan vaan et antaa olla meni jo 

Kyllä mullakin on ollut traumaattinen lapsuus mutta olen päässyt yli. 

Vierailija kirjoitti:

Ootteko noin tyhmiä? Ajattele jos on vaikka lapsi jonka vanhemmat tekee jotain traumaattista kuten hakkaa riitelee käyttää aineita ja se traumatisoi lasta vaikkapa kymmenen vuotta niin onko se sen lapsen syy että sillä on trauma mistä onkin tullu lapselle jo ns. normaali olo kunnes selviää ettei perhana kaikkien elämä olekaan sanallaista sontaa.... kyllä mä veikkaan et sen yli pääsy ei oo ihan vaan et antaa olla meni jo 

Isäni häipyi elämästäni kun olin pieni, kun häntä ei nyt huvittanutkaan isyys. Hän halusi olla isä vain silloin kun hänelle sopii, siksi perui tapaamisia tai välillä oli vuosia etten nähnyt häntä lainkaan tai ollut muutenkaan yhteydessä. Kun olin 5v ilmestyi taas ja kertoi että saan pikkusisaruksen. Sitä teatteria kesti vuoden tao pari, käytti aineita, alkoholia ja lääkkeitä. Kun olin ala-asteella, hän teki kamapäissään itsemurhan.

Koen että elämäni on silti ollut ihan hyvää.

Lapsuus voi olla traumaattinen. Siitä vastasi vanhempasi etkä lapsena tietenkään voi hallita asiaa. Mutta nykyhetkestä ja tulevaisuudesta vastaat vain ja ainoastaan sinä ja se on sitten oma valintasi annatko huonojen vanhempiesi pilata myös oman tulevaisuutesi elämällä menneessä/ajatuksissasi. Elämä on nyt eikä silloin.