Traumoissa vellominen, auttaako se mitään?

Ei kaikki edes halua päästä yli. Voisi joutua myöntämään, että aikuisuuden typerät ratkaisut onkin kaikki omia, ja joutuisi kantamaan niistä vastuun. Helpompi syyttää traumaa, aina löytyy jotakin kun kylliksi muistia kaivaa. Eikä huomaa, että melkein kaikille muillekin on tapahtunut epäreiluja, ikäviä asioita.

Ap ei siis tiedä mikä on trauma?

Ei tarvitse velloa lainkaan missään traumoissa jotta ne haittaisivat elämää ja sitä haavaa voi olla erittäin hankalaa parantaa etenkin jos ei pääse selville siitä mistä oikeasti vuotaa.

Traumatisoituminen aiheuttaa monen moisia ongelmia, joista ei kukaan halua kärsiä. Vellominen voi olla myös oireilua johon on jääty jumiin. Syy voi olla siinäkin että "ratkaisu" on lähellä. Syy voi olla siinäkin että trauman päällä on uusi. Syy voi olla se että ihmismieli "suojelee" itseään siltä varsinaiselta traumalta. 

Ei voi olla "kaikki hyvin" jos kokee tarvetta lähteä mestaroimaan toisten puolesta vaikkapa mitätöiden muita ja nostamaan itseään ylemmäksi muiden kustannuksella. 

Ei meistä kukaan ole toisen saappaissa kulkenut.

Tällainen "lyödään vähän traumatisoituneita ja syytetään niitä traumoistaan" -ketju.

Aivan käsittämätöntä. Mitä sitä paitsi toisen ihmisen traumat ja niiden käsittely muille kuuluu.

Hoitakaa omat asianne.

On juuri naisellinen tapa käsitelä asioita velloa menneissä traumoissa. Pitäisi vaan man up.

Minä olen vakavasti tramautisoitunut ihminen, olen käynyt pitkän terapain lävitse. Se on ihan ok ja erittäin tarpeellistakin vähän velloa niissä traumoissa jonkin aikaa, tavoite on kuitenkin saada jossain kohtaa oppia elämään jokseenkin täysipäistä elämää vaikka vielä olisinkin oireita. Tässä vaiheessa toipumista ne vanhat traummaattiset kokemukset eivät ole sitä mielekkäin puheenaihe. Jokaisella tietty ottaa sen aikaa mitä ottaa, mutta kukaan ei ole toivoton tapaus vaikka siltä voisi tuntua.

Vierailija kirjoitti:

Tällainen "lyödään vähän traumatisoituneita ja syytetään niitä traumoistaan" -ketju.

Aivan käsittämätöntä. Mitä sitä paitsi toisen ihmisen traumat ja niiden käsittely muille kuuluu.

Hoitakaa omat asianne.

Itsesääli on tyypillistä, kun ei halua ottaa vastuuta elämästä. Aina joku muu on syyllinen, trauma, opettaja tai kumminkaiman kissa, joka katsoi pahasti.

Kunpa näille joku vain opettaisi ottamaan sen oman pään pois pe seestä, niin loppuelämä olisi helpompaa.

On kaksi eri asiaa vatvooko traumaa vai aiheuttaako se trauma oireita tahtomattasi. Minä en ole valvonut vakaviakaan traumojani koskaan ja olen jo ajat sitten antanut anteeksi minua vahingoittaneille ihmisille ilman että ovat edes pyytäneet. Sille en kuitenkaan voi mitään, että en saa edelleenkään nukuttua ilman painajaisia, olen jatkuvasti ahdistunut ja pelokas ja uupunut.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa näille joku vain opettaisi ottamaan sen oman pään pois pe seestä, niin loppuelämä olisi helpompaa.

Hyvä, että myös sinä löysit tähän keskusteluun, koska olet selvästikin traumapotilas ja oma vellomisesi ilmenee näin: muita solvaamalla vauva-fi -palstalla. Sitä kannattaa miettiä hetki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällainen "lyödään vähän traumatisoituneita ja syytetään niitä traumoistaan" -ketju.

Aivan käsittämätöntä. Mitä sitä paitsi toisen ihmisen traumat ja niiden käsittely muille kuuluu.

Hoitakaa omat asianne.

Itsesääli on tyypillistä, kun ei halua ottaa vastuuta elämästä. Aina joku muu on syyllinen, trauma, opettaja tai kumminkaiman kissa, joka katsoi pahasti.

Tulihan se kissa siellä taas, yrität painella nappuloista. Eli paljastit henkilöllisyytesi, taas kerran.

Sinulla on PTSD, hanki siihen apua.

Niistä ei ajattelemalla, järkeilemällä yms pääse yli... siksi ne ovat traumoja... ei ole itse hoidettavissa tämä 'eroonpääsy'... En usko että kukaan siis nimenomaan mitenkään velloo niissä... Niiden päälle rakentuu elämä ja ihmissuhteet, arvot sun muut, eikä sillekään ei voi mitään minkälaista siitä tulee. 

Asia on paljon vaikeampi kuin kuvitella saattaa eikä missään ole ketään joka pystyy näissä asioissa auttamaan... jos on joku kova ahdistus niin siihenkään ei ole saatavilla mitään nk apua... moni luulee, että alkopullo voisi olla joku apu, mutta ei, vain hetkellinen... ja pian on sitten useampikin ongelma...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällainen "lyödään vähän traumatisoituneita ja syytetään niitä traumoistaan" -ketju.

Aivan käsittämätöntä. Mitä sitä paitsi toisen ihmisen traumat ja niiden käsittely muille kuuluu.

Hoitakaa omat asianne.

Itsesääli on tyypillistä, kun ei halua ottaa vastuuta elämästä. Aina joku muu on syyllinen, trauma, opettaja tai kumminkaiman kissa, joka katsoi pahasti.

Tulihan se kissa siellä taas, yrität painella nappuloista. Eli paljastit henkilöllisyytesi, taas kerran.

Sinulla on PTSD, hanki siihen apua.

Kissa?

Voiko vastasyntyneenä tapahtuneista asioista tulla trauma? Kuvitellaan vaikka joku leikkaus tai muut kipua aiheuttavat hoitotoimenpiteet jotka jatkuvat pitempään? Näitähän ei kyllä itse muista.

Näitähän pitää käsitellä silkkihansikkain ja yrittää ymmärtää. Päivästä ja vuodesta toiseen. Jos näillä olisi vähän vahvempi selkäranka, niille uskaltaisi sanoa että Get over it ja jatka elämää. Mutta ei voi ettei mene rikki. Siis vielä enemmän.

Täytyy olla joku naisten oma juttu. Itse en miehenä oikeasti edes sisäistä mitä traumoissa vellominen on.

"Lakkasin vain ajattelemasta ikäviä asioita ja siirryin elämässä eteenpäin"

Onneksi olkoon te tämän tyyppiset kommentoijat, ette todennäköisesti kärsi traumasta.

Trauma ei ole sitä, että ihminen tietoisesti miettii jotakin ikävää tapahtumaa päästämättä siitä irti. Jos olet joutunut vaikka pahoinpitelyn kohteeksi, tuskin haluat sitä vartavarsten muistella ja ajatella koko ajan. Traumaattiset muistot tallentuvat aivoihin eri tavalla kuin niin sanotut normaalit muistot. Ja tämä oireilee epätavallisena käytöksenä, jonka vuoksi henkilöllä on usein vaikeuksia arkielämän (muiden silmiin turvallisissakin) tilanteissa.

Esimerkiksi tuo pahoinpitelyn uhri, hän ei välttämättä edes halutessaan pystyisi kelaamaan kokemaansa pahoinpitelyä mielessään läpi, mitä tapahtui ja miten. Mutta jos hän esim. kaupassa kohtaa jonkun vieraan ihmisen, joka ulkonäöltään tai elekieleltään muistuttaa pahoinpitelijää, syntyy aivoissa välitön taistele/pakene reaktio tai totaalinen jäätyminen. Ja samalla et siis välttämättä mieti sekuntiakaan sitä kokemaaasi pahoinpitelyä tai osaa yhdistää reaktiota siihen. Tulee vain älytön hätä, tunne että nyt ku*len ja sen seurauksena joko pakeneminen tai toimintakyvyttömyys, paikalleen jäätyminen.

Ja tämä ei ole mikään tietoinen reaktio. Kuka tuollaisesta haluaisi kärsiä? Siinä on itsekin vain matkustajana tuon yllättävän ja voimakkaan hädän tunteen viemänä.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla joku naisten oma juttu. Itse en miehenä oikeasti edes sisäistä mitä traumoissa vellominen on.

Miehillä taitaa se traumoissa vellominen usein ilmentyä enemmänkin riippuvuuksina tai joskus jopa väkivaltaisena käytöksenä muita kohtaan. Jos traumoja ei tiedosta eikä niistä puhu, niin seuraukset ovat usein pahemmat sekä ihmiselle itselleen että muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällainen "lyödään vähän traumatisoituneita ja syytetään niitä traumoistaan" -ketju.

Aivan käsittämätöntä. Mitä sitä paitsi toisen ihmisen traumat ja niiden käsittely muille kuuluu.

Hoitakaa omat asianne.

Itsesääli on tyypillistä, kun ei halua ottaa vastuuta elämästä. Aina joku muu on syyllinen, trauma, opettaja tai kumminkaiman kissa, joka katsoi pahasti.

Tulihan se kissa siellä taas, yrität painella nappuloista. Eli paljastit henkilöllisyytesi, taas kerran.

Sinulla on PTSD, hanki siihen apua.

Kissa?

Juu, kissa katsoi pahasti, ja tuo kaveri traumatisoitui iäksi. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootteko noin tyhmiä? Ajattele jos on vaikka lapsi jonka vanhemmat tekee jotain traumaattista kuten hakkaa riitelee käyttää aineita ja se traumatisoi lasta vaikkapa kymmenen vuotta niin onko se sen lapsen syy että sillä on trauma mistä onkin tullu lapselle jo ns. normaali olo kunnes selviää ettei perhana kaikkien elämä olekaan sanallaista sontaa.... kyllä mä veikkaan et sen yli pääsy ei oo ihan vaan et antaa olla meni jo 

Isäni häipyi elämästäni kun olin pieni, kun häntä ei nyt huvittanutkaan isyys. Hän halusi olla isä vain silloin kun hänelle sopii, siksi perui tapaamisia tai välillä oli vuosia etten nähnyt häntä lainkaan tai ollut muutenkaan yhteydessä. Kun olin 5v ilmestyi taas ja kertoi että saan pikkusisaruksen. Sitä teatteria kesti vuoden tao pari, käytti aineita, alkoholia ja lääkkeitä. Kun olin ala-asteella, hän teki kamapäissään itsemurhan.

Koe

Jos tässä oli pahin elämäsi vastoinkäyminen, et ole oikeasti traumatisoitunut. Suomessa on ptsd-diagnoosin saaneita lapsia, perhemurhista selvinneitä, vammautuneita ja kidutettuja. Aika eri asia kuin joku poissaoleva isä.

Vierailija kirjoitti:

On kaksi eri asiaa vatvooko traumaa vai aiheuttaako se trauma oireita tahtomattasi. Minä en ole valvonut vakaviakaan traumojani koskaan ja olen jo ajat sitten antanut anteeksi minua vahingoittaneille ihmisille ilman että ovat edes pyytäneet. Sille en kuitenkaan voi mitään, että en saa edelleenkään nukuttua ilman painajaisia, olen jatkuvasti ahdistunut ja pelokas ja uupunut.

Jaa, minä en ole antanut anteeksi mitään, kun on ymmärrys että kiusaavat lapset ei itsekään voineet niin häävisti. Ja että ikäviä asioita sattuu kaikille, turha jäädä vellomaan negatiivisiin ajatuksiin. Apua nukkumiseen saa lääkäriltä, turha uhriutua.