Lue keskustelun säännöt.
Ihminen voi masentua vakavasti vaikka kaikki elämässä olisi hyvin
21.04.2024 |
Lee Macmillan on hyvä esimerkki. Masennus voi olla pelkästään aivokemioista johtuva tila. Yleensä se on silloin hyvin vakava. Macmillanilla oli ns. kaikki, ihan mahtava elämä. V. 2018 sairastui ekan kerran masennukseen, yhtäkkiä keskellä upeaa elää. Kaikki oli hyvin. Ei voinut ymmärtää mistä kyse. Pariksi vuodeksi masennus helpotti, mutta tuli takaisin, tällä kertaa sille oli olosuhdelaulaisija, pandemia ja SOS. eristys. Alun perin oli siis pelkkä kemiallinen tila, ja se oli aiheuttanut herkistyminen olosuhdetekijöille. 2021 meni junan alle. Olinitse nuorena masentunut elämässä olleiden ongelmien takia, vaikea ero enkä päässyt valmistuttuani töihin vaikka mulle oli luvattu työpaikka. Sellaidella masennukselle ei ole mitään tekemistä kemiallisen masennuksen kanssa. On hirveän harhaanjohtavaa ja aiheuttaa suuria väärinkäsityksiä että tiloja kutsutaan samalla nimellä.
Kommentit (26)
Rakkaudeton, ankara, lapsuus ja elämän toivottomuus voi masentaa kenet tahansa. Toivoa voi luoda hyvällä koulumenestyksellä, turvallisella peeheellä, ystäväpiiriin kuulumisella ja harrastuksilla, joilla voi kehittää itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus voi tulla esim. lapsuudessa tai nuoruudessa johtuneesta päähän kohdistuneesta vammasta. Siksi nämä päähänpotkimiset ovat aivan järjettömiä, ihmisten koko tulevaisuus tuhotaan, joko aivovammalla tai masennuksella.
Mielestäni nämä päähänpotkimiset ja päällähyppimiset pitäisi ilman muuta tutkia ja tuomita tapon yrityksenä. Voisi olla kallista hetken aikaa ennen kuin viesti menisi perille, mutta paljon kalliimpaa on vammojen hoitaminen.
Vierailija kirjoitti:
Tämän keittiöpsykologin teoria: tosikot ja liian herkät sairastuvat mielenterveysongelmiin. Huumorintajuinen osaa nauraa itselleen, ja itsekäs karistaa myllynkivet (sukulaiset yms) elämästään. Ei jää kynnysmatoksi.
Tuohon voisi lisätä älykkyyden mukaan monimutkaiseen kombinaatioon. Erityisesti älykäs ja herkkä (tunnetaan toisinaan menestyneinä taiteilijoina) on altis masennukselle. Henkinen yksinäisyys sekä vähä-älyinen ympäristö nakertavat helposti elämän mielekkyyden langan poikki asti, vaikka rahaa, mainetta ja hännystelijöitä riittäisi ylenmäärin.
Ihmiset eivät oikein hahmota älykkyyseroja. Heikkolahjaisen raja on 70 äo ja sellaisen melkein jokainen tunnistaa juttujen ja kyvykkyyden tasosta. Enemmistöltä vain jää huomiotta että sama toimii toiseenkin suuntaan. Kun äo on yli 130, niin keskimääräinen ihminen on älykölle heikkolahjainen. Ja maailmanmeno lopulta aivan sen mukaista. Tätä sirkusta kun havainnoi vielä vivahteikkaalla herkkyydellä, niin aika fakiiri pitää olla jos koko ajan hirnututtaa kuin Aira Samulinia konsanaan.
Pään sisäinen rikas maailma on lopulta luonnon ja taiteen ohella ainoa pakopaikka "vähä-älyisten mellastamiselta"...
Vierailija kirjoitti:
Ei masennus ole mikään yhtenäinen sairaus vaan yleiskäsite tilille, joissa on samanlaisia oireita. Osa masennuksesta on endogeenista ja reagoi hyvin lääkkeille ja sähköhoidolle. Suurin osa masentuneista ei kuitenkaan ole tuollaisia, vaan heillä on monenlaista tunne-elämän ongelmaa, hankala elämäntilanne ja sosiaalisen puolen ongelmaa.
Ei lääkkeisiin reagoiminen todista sitä, onko masennus ns. endogeenista vai ei. Masennukseen hoitovastetta ei voi tutkia kuin kyselykaavakkeilla, ja ainoa keino erottaa lääkkeen vaste uskomushoidosta on plasebokontrolli. Esim. Kirch ja Sapirstein huomasivat jo 1998 tehdyssä meta-analyysissaan, että masennuksen hoidossa yhtä suuren vasteen tuottavat myös lääkkeet, joiya ei käytetä masennuksen hoitoon, kuten kilpirauhaslääkkeet ja bentsot. Plasebolla saadaan yli 80% lääkkeen vasteesta ja jossain tutkimuksissa potilaat, jotka uskovat syövänsä lääkettä mutta saavat plaseboa saavat paremman vasteen kuin ne, jotka tietävät syövänsä oikeaa lääkettä. Masennuksen neurobiologiaa on tutkittu vuosikymmeniä, mutta edelleenkään ei ole mitään biomarkkeria, jolla tunnistaa masennus biologisella tasolla. Ns. endogeeninen masennus ei ole yhtään sen biologisempi kuin muukaan masennustila, sille ei vai löydy ilmeistä syytä ympäristöstä,ja siksi syy oletetaan sisäiseksi, vaikka vaste lääkehoitoon olisikin puhdasta plaseboa. Sitähän ei voi kukaan tietää, miksi joku kokee enemmän hyötyä lääkkeestä kuin toinen. Kaikki tunteethan ovat jollain tasolla biologiaa, mikä ei tarkoita että paras keino muokata tunteita ja mielentilaa olisi biologinen hoito, koska myös sosiaalinen vuorovaikutus, toimintamallit ja elämäntavat muokkaavat biologiaa.
Miten te jotka ette usko välittäjäaineteoriaan selitätte sellaisen masennuksen kuin Lee MacMillanilla oli? Hänellä kaikki hyvin, upea elämä, rakkaita ja ystäviä, terveys talous ulkonäkö kaikki kunnossa. Masennus alkoi yhtäkkiä ja selittämättömästi.
Onko teorianne se että hänellä oli joku alitajunnassa joku trauma jota hän ei normaalitietoisuudessa muistanut tms?
Ei masennus ole mikään yhtenäinen sairaus vaan yleiskäsite tilille, joissa on samanlaisia oireita. Osa masennuksesta on endogeenista ja reagoi hyvin lääkkeille ja sähköhoidolle. Suurin osa masentuneista ei kuitenkaan ole tuollaisia, vaan heillä on monenlaista tunne-elämän ongelmaa, hankala elämäntilanne ja sosiaalisen puolen ongelmaa.